Blogien etiikka ja sääntely Ruotsissa

Länsinaapurimme lahden toisella puolella on aina askeleen tai kaksi edellä. Näin on myös bloggaajien ansioiden kohdalla: suosituimmat ruotsalaiset bloggaajat tienaavat useita miljoonia kruunuja vuodessa eli reippaasti yli sata tuhatta euroa.

Esimerkiksi Kenzas-blogia pitävä 23-vuotias Kenza Zouiten tienasi vuoden aikana viisi miljoonaa kruunua perustamansa Kenza Zouiten Ab -yrityksen kautta.

Ruotsissa bloggaaminen on ollut bisnestä jo vuosia ja se näkyy. Ruotsalaiset huippubloggaajat ovat rakentaneet itsestään brändejä, joilla tahkotaan rahaa. Bloggaajan nimellä myydään vaatteita, hajuvesia  ja aikakauslehtiä – ja bloggaajat näkyvät ja kuuluvat vierailijoina tv-ohjelmissa, radiossa ja lehtien palstoilla. Lue lisää

Professorin etiikka ja avioliittolaki

Suomessa tutkimusetiikka harvemmin herättää intohimoja. Selvityksiä tutkimuseettisistä epäilyistä suoritetaan harvoin. Niissäkin helpoimmin esiin tulevat selvät plagiaatit, joissa toisen tekstiä, havaintoja tai johtopäätöksiä on kopioitu ilman asianmukaista viitettä.

Kokeneet tutkijat harvemmin sortuvat helposti osoitettaviin tutkimusetiikan rikkomuksiin.

Siksi onkin harvinaisen mielenkiintoista, kun huomattava tutkimuseettinen epäily nousee professoritasoisen tutkijan kohdalla.

Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatka antoi Suomen Eduskunnalle tasa-arvoista avioliittolakia koskevan asiantuntijalausunnon (Puolimatka 2014). Lausunnossa Puolimatka väittää tutkimukseen vedoten kahden biologisen (ja eri sukupuolta olevan) vanhemman perheen olevan lapselle ihanteellinen kasvuympäristö.

Lue lisää

Kuka on Charlie?

Dialogi: Elina Melgin ja Henrik Rydenfelt. Kuva: Annika Varjonen.

Elina:

Henrik, voidaanko jutella sananvapaudesta? Tiedätkö, on tosi noloa, en löydä itsestäni Charlieta. Terrorismi on ehdottomasti tuomittavaa ja sananvapaus tärkeää. Mutta mitä sanot filosofina, jos suhtaudun kriittisesti sananvapauden provokatiiviseen käyttöön?

Henrik:

Elina, minunkaan sisäinen Charlieni ei ole herännyt. Kun miljoonat ihmiset ja kymmenet valtionpäämiehet marssivat yhden sloganin alla, alkaa oikeastaan pelottaa. Onko marssijoilla aidosti aihetta pelätä sananvapauden puolesta? Lue lisää

Isku sananvapauteen?

Islamistiset terroristit hyökkäsivät tänään ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tappaen ainakin kaksitoista ihmistä.

Miksi?

Hyökkäyksen motiivina olivat ilmeisesti lehden julkaisempa satiirinen kuvakirja profeetta Muhammedista, jonka kuvaaminen mairittelevassakin valossa on muslimeille kielletty. Charlie Hebdo on myös julkaissut lukusia pilakuvia, joissa esiintyy islamistisen terroristiliike ISIS:n johtajia.

Maailmalla ja Suomessa hirvittävä terroriteko on tulkittu hyökkäykseksi Charlie Hebdon satiiristen julkaisujen edustamaa sanan- ja ilmaisunvapautta kohtaan. Lue lisää

Upseeri vaietkoon mediassa?

Itsenäisyyspäivän tienoilla ulkoministeri Erkki Tuomioja ärähti Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtajan, everstiluutnantti Torsti Sirénin lausunnosta. Sirén oli kritisoinut Venäjän valtion omistaman Rosatom-yhtiön mukanaoloa Pyhäjoen ydinvoimalahanketta.

Iltalehti 5.12.2014

Keskustelu upseerin sananvapaudesta lähti käyntiin vilkkaana. Blogissaan Tuomioja puolustautui vetoamalla rikoslain upseerin poliittista toimintaa rajoittavaan säädökseen, joka kuitenkaan ei koske tämäntyyppistä kannanottoa.

Hermostumisellaan ulkoministeri sai laitosjohtajan kannoille lähinnä lisää näkyvyyttä. Mutta mitä upseerin itseilmaisusta pitäisi ajatella? Lue lisää

Bloggaajatkin ovat ihmisiä

Blogissani kirjoitan bloggaamisen ja bloggaajien etiikasta, ja välillä pohdin myös blogiportaalien ja yhteistyökumppaneiden toimintaa. On kuitenkin syytä kurkottaa myös ruudun toiselle puolelle ja pohtia blogien lukijoiden etiikkaa.

Kun tein Suomen luetuimpia muotiblogeja koskevaa tutkimusta, moni bloggaaja kertoi bloggaamisen nurjana puolena olevan joidenkin lukijoiden ikävät kommentit blogissa ja keskustelufoorumeilla.

Vaikka bloggaajat kertoivat jättävänsä julkaisematta ilkeimmät kommentit, ne jäävät painamaan mieltä. Pahimmillaan kommentit täyttävät jopa kunnianloukkauksen tunnusmerkit.

Jopa blogien kommentteja rajumpi maailma ovat kuitenkin anonyymin kommentoinnin mahdollistavat keskustelufoorumit Vauva.fi ja Suomi24. Erityisesti Vauva.fi:ssä on lukuisia bloggaajien ulkonäön ja elämäntyylin arvostelemiseen sekä yksityiselämään liittyvien asioiden utelemiseen omistettuja ketjuja. Lue lisää

Anarkistien häpeärangaistus

Itsenäisyyspäivän 2014 mielenosoitukset Helsingin keskustassa yltyivät mekkaloinniksi, kun anarkistiset mielenosoittajat hajoittivat ikkunoita ja vastustivat poliisin hajaantumiskehotuksia.

Iltalehti julkaisi kuvan kahdesta nuoresta miehestä rikkomassa kultasepänliike A. Tillanderin ikkunaa Aleksanterinkadulla. Kuvasta tekijät eivät olleet täysin tunnistettavissa, mutta kuvasarjan toinen kuva kuitenkin paljasti heidän kasvonsa.

Netti riemastui tuomitsemaan. Lue lisää

Mediaetiikan kaksi kysymystä

Journalismin voi määritellä julkiseksi tiedonvälitykseksi. Sen tarkoitus on välittää tietoa, ei esimerkiksi fiktiota tai pelkkää viihdettä. Se on julkista: sen yleisö ei ole ennalta määrätty vaan laaja, usein periaatteessa rajoittamaton.

Mediaetiikasta puhuttaessa on kyse usein journalismin ammattilaisten etiikasta.  Mutta sosiaalisen median kautta jokaisesta on tullut julkinen tiedonvälittäjä – ja mediaetiikasta jokaisen, ei vain journalistien ammattikunnan asia. Edelleen myös viihteeseen ja mainontaan liittyvät omat eettiset kysymyksensä.

Mediaetiikka onkin sanana osuva sen kattavuuden vuoksi. Lue lisää