Maidonjalostaja Valio otsikoi taannoisen tiedotteensa räväkästi:
Ja lehmätkin lentää!
On päivänselvää, että maidon- ja karjantuotannosta sekä rehun viljelystä syntyy ilmastonmuutosta kiihdyttäviä hiili- ja muita kasvihuonekaasupäästöjä. Miksi tämä ei koskisi myös suomalaista karjaa? Lue lisää
Bioenergia ry:n turpeen polttamisen lisäämistä ajava Turveinfo-kampanja on ollut jo viikkoja vilkkaan kriittisen keskustelun aiheena.
Tutkijoiden mukaan kampanja vääristelee soiden käyttöastetta, vähättelee turvetuotannon vaikutusta vesistöihin ja liioittelee turpeen rahallista arvoa. Sosiaalisessa mediassa kampanjan ulko- ja printtimainosten kuvitus, tehokeinot ja sanavalinnat ovat ärsyttäneet.
Mainoksissa Suomi-neito kuvataan tyhmänä aasina, joka ei käytä turverikkauksiaan vanhusten hoitamiseen vaan ruokkii energiaa hankkimalla karhuna kuvattua Venäjää.
Sekä Bioenergia että markkinointitoimisto yrittävät kääntää tilanteen onnistumiseksi: kampanjan tarkoitus oli herättää keskustelua, ja nyt sitä on syntynyt.
Mutta keskustelua vain ei käydä itse asiasta – kuten turpeen polttamisesta ja soiden suojelusta. Sitä käydään itse kampanjasta ja sen toteuttajista.
Miksi turvekampanja lauloi itsensä suohon? Lue lisää
Painostavatko poliitikot mediaa – ja taipuuko media painostuksen alla?
Suomessa käytiin juuri valtava keskustelu poliitikkojen ja median suhteista sekä median riippumattomuudesta.
Aihe ja keskustelu eivät ole uusia: mediaan kohdistuu aina poliittista ja taloudellista painostusta.
Mutta sosiaalisen median aikakautena painostuksen muodot ovat salakavalasti muuttuneet tavalla, jota viime päivien keskustelusta tuskin erottaa.
Olemme palanneet metsästäjä-keräilijöiden aikakauteen. Lue lisää
Harva osasi ennustaa Donald Trumpin voittokulun Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Yksi ennustus näyttää silti tulevan toteen.
Teoksessaan Valtio ateenalaisfilosofi Platon (k. n. 347 eaa) esitti kuvauksen siitä, kuinka vapautta tavoitteleva demokraattinen yhteiskunta lopulta nostaa valtaan tyrannin.
Platonin mukaan yhteiskunnan kehityskulussa oligarkia, harvainvalta, johtaa lopulta alistettujen kapinaan. Syntyy demokratia, “miellyttävä ja monivivahteinen” hallitusmuoto, joka korostaa yksilön vapautta toimia tahtonsa mukaan ja synnyttää värikkään ja monipuolisen yhteiskunnan.
Demokratia ei kuitenkaan Platonia tyydytä. Yksi sen ongelma on demokraattisen ihmisen taipumus toteuttaa halujaan varsin mielivaltaisesti, ilman järjestystä tai suuntaa. Ongelma lienee useimmille tuttu:
“Yhtenä päivänä hän viettää juominkeja huilujen soidessa, toisena juo pelkkää vettä ja laihduttaa itseään; hän vuoroin urheilee, vuoroin laiskottelee ja lyö kaiken laimin, vuoroin yltyy filosofoimaan.” (561c-d)
Tätäkin pahempi ongelma on demokratian taipumus johtaa tyrannin nousuun. Lue lisää
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinilta kysyttiin vuonna 2013 BBC:n HardTalk -ohjelmassa, esiintyykö hänen puolueessaan rasismia. Soini vastasi:
”Ei, olen katolilainen kristitty, määritelmän mukaan en voi olla rasisti. En vihaa ketään, Perussuomalaiset eivät vihaa ketään.”
Soini myönsi, että puolueessa on ollut ylilyöntejä, mutta hän ei voi olla henkilökohtaisesti vastuussa kaikista kansanedustajista. Teuvo Hakkaraisesta kysyttäessä Soini vastasi, ettei Hakkarainen ole sanonut olevansa rasisti eikä Soini usko hänen olevan rasisti.
Kestävätkö väitteet kriittisen tarkastelun? Esitin aiemmassa kirjoituksessa kuusiportaisen rasismin hälytysjärjestelmän. Rasismi on pesinyt suomalaiseen politiikkaan, ja sitä löytyy monista puolueista. Eriasteista rasismia voidaan tarkastella esimerkkien avulla. Lue lisää
Nykyinen yhteiskunnallinen tilanne vaatii rasismin käsitteen ymmärrystä. Rasismin käsitteen määrittelystä kirjoitin toisen jutun. Määrittely ei kuitenkaan ratko kaikkia pulmia. Yhtä tärkeää on ymmärtää, millainen käsite rasismi on, ja miten se on yhteydessä moraaliin.
Rasismiin liittyy neljä väärinymmärrystä, joita esiintyy sekä rasismin puolustajilla että sen vastustajilla.
Ensimmäisen väärinymmärryksen mukaan kaikki puhe ihmisryhmien välisistä eroista on rasismia.
Tämä ei pidä paikkaansa. Jos sanon kiinalaisen miehen keskipituuden olevan 167,1 cm ja hollantilaisen 181 cm, tämä ei ole rasismia. Jos totean maahanmuuttajien olevan yliedustettuina raiskaustilastoissa, edes tämä väite ei ole rasismia – jos se vain on totta. Jos kuitenkin päättelen edelleen, ettei ketään turvapaikanhakijoita pidä päästää maahan, koska maahanmuuttajat raiskaavat, tämä on rasismia. Lue lisää
Rasismista on tullut pilkkakirves, jota heilutellaan vähän siellä täällä. Näin ainakin väitti kirjailija Anja Snellman blogissaan jo vuonna 2009.
Rasismin käsitettä käytetäänkin paljon ja epäselvästi. Sillä on alettu tarkoittaa melkeinpä kaikkea syrjintää: puhutaan esimerkiksi ikärasismista.
Asiaa ei helpota rasismin historia. Vielä 1800-luvun loppupuolella rasismilla tarkoitettiin rotuoppia, jonka mukaan roduilla on eri ominaisuuksia ja eri rodut ovat eri arvoisia.
Tällainen rasismi ei ole tiedettä, vaan pseudotiedettä. Se on yhtä uskottavaa kuin frenologia, jossa ihmisen kallon muodoista johdetaan hänen henkiset ominaisuutensa. Lue lisää
Demokraattinen yhteiskunta on ongelmissa. Kansalaiset eivät kykene tuntemaan poliittisen päätöksenteon monimutkaisia aiheita ja tekemään niitä koskevia valistuneita ratkaisuja. Kansan mielipiteet ja kiinnostuksen kohteet määrittelee journalistinen media, joka palvelee omia taloudellisia intressejään ja jopa levittää suoranaista propagandaa.
Näin esitti yhdysvaltalainen journalisti Walter Lippmann teoksissaan Public Opinion (1922) ja The Phantom Public (1925) – ja käynnisti nykyaikaisen mediatutkimuksen.
Lippmann ehdotti demokratian ongelmaan myös ratkaisua: median ja päätöksenteon välille on luotava selvä hajurako. Poliittisten päättäjien on syytä kuunnella pelkästään asiantuntijoita, kun taas journalistien tehtävä on selittää asiantuntijoiden näkemykset kansalle yleisen mielipiteen (public opinion) aikaansaamiseksi.
Media siis takaa sen, että kansa voi hyväksyä asiantuntijatiedon varassa tehdyt päätökset.
Lippmannin elitistisen demokratian visio sai nopeasti vaikutusvaltaisen kriitikon. Filosofi, psykologi ja kasvatustieteilijä John Dewey vastasi Lippmannille useilla kirjoituksilla, lopulta poliittisen filosofian klassikolla The Public and Its Problems (1927).
Dewey oli yhtä mieltä Lippmannin kanssa demokraattisen päätöksenteon ongelmista, mutta hänen ehdotuksensa niiden ratkaisemiseksi oli toisenlainen.
Sen ytimessä on viestintä (communication). Lue lisää