Jussi Ahlroth kirjoitti Helsingin Sanomissa siitä, kuinka hänen nähdäkseen filosofit ovat kadonneet julkisesta keskustelusta. Seuranneessa Twitter-keskustelussa hän suositteli filosofeille kirjoitusten tarjoamista valtamediaan. Se on varmasti hyvä ajatus, mutta jonkun pitäisi kertoa siitä valtamediallekin. Kyllä me tarjoamme, mutta eiväthän juttumme kelpaa, elleivät ne käsittele viimeisintä klikkiuutista. Siksi tarjoan tässä ”hidasta filosofiaa”, jota myös Ahlrothin artikkelissa peräänkuulutettiin. Kesällä 2010 seuraava teksti oli jo ilmestymässä Helsingin Sanomien vieraskynäosastolla, kun jokin päivänaihe sivuutti sen ja vastuullinen toimittaja hyllytti filosofin yritelmän. Onneksi – tai valitettavasti –  kirjoitus on nyt yhtä ajankohtainen kuin silloinkin. Tämä on aika tyypillistä oikeasti filosofisille aiheille.

Uusimmat valaita – tarkemmin sanottuna valaita, delfiinejä ja pyöriäisiä – koskevat tutkimukset näyttävät osoittavan, että ne ovat älykkäitä ja itsetajuisia imettäväisiä, joiden yhteisöt erottuvat toisistaan kulttuuristen piirteidensä mukaan. Niiden elämää säätelevät monimutkaiset perhesuhteet ja niiden keskinäinen kommunikointi on kehittynyttä. Aika samanlaisia kuin ihmiset, siis.

Sadat tuhannet valaat kuolevat ihmisten toiminnan seurauksena joka vuosi. Suurin yksittäinen tappaja on tehokalastus, jonka verkkoihin valaat jäävät, mutta myös saasteet, törmäykset laivojen kanssa ja tarkoituksellinen metsästys vievät veronsa. Pyynti on ollut kansainvälisesti kiellettyä vuodesta 1986, mutta Färsaaret, Islanti, Japani ja Norja ovat jatkaneet sitä ja tappaneet kymmeniä tuhansia yksilöitä vielä sopimuksen tultua voimaan.

Tuhannet valaat elävät vankeudessa ihmisten huviksi. Keinotekoiset olosuhteet ovat niille aina riittämättömät: luonnossa valaat liikkuvat tuhansien kilometrien alueella, sukeltavat satojen metrien syvyyteen ja pitävät yhteyttä kymmenien lajitoveriensa kanssa. Pienet altaat, vaikka ne olisivat puhtaita ja taudeista vapaita, eivät ole niiden oikea asuinympäristö.

Merien lämpeneminen ja laivojen aiheuttama äänisaaste heikentävät valaiden hyvinvointia. Muutokset ilmastossa vaikeuttavat niiden kulkua vaellusalueillaan ja moottorien ja kaikuluotainten äänet haittaavat niiden paikannusta, ravinnonsaantia ja kommunikointia. Veden asukkeina valaat käyttävät itse kaikuluotausta ympäristönsä havainnointiin, ja vieraat äänet tekevät tämän vaikeaksi.

Vaikka ihmisten ja valaiden elinolosuhteet ovat erilaiset, lajien ominaisuudet ja ongelmat vertautuvat toisiinsa. Ihmisiäkin tapetaan, pidetään vankeudessa ja vahingoitetaan sekä tarkoituksellisesti että talouden sivutuotteena. Siksi valtiot ja järjestöt ovat laatineet julistuksia ja lakeja, joissa tällainen toiminta ihmisiä vastaan kielletään. Merkkipaalu kehityksessä oli YK:n ihmisoikeuksien julistus 1948.

Helsingissä julkistettiin 22. toukokuuta 2010 valaita, delfiinejä ja pyöriäisiä koskeva lausuma, valaiden oikeuksien julistus, jonka ensimmäisinä allekirjoittajina olivat sen laatineet yhdeksän meritutkijaa, filosofia ja oikeusoppinutta.  Julistuksen mukaan kaikilla valaansukuisilla yksilöillä on oikeus elämään, vapauteen ja hyvinvointiin. Valtioilla ja kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus tunnustaa valaiden oikeudet ja pyrkiä lakeihin ja järjestykseen, jotka edesauttavat niiden toteutumista.

Kun tieto julistuksesta levisi maailmalle kansainvälisten uutistoimistojen kautta, verkkokeskusteluissa nousivat esiin tavanomaiset vastaväitteet oikeuksien laajentamiselle. Valaat eivät ole ihmisiä. Ei kai Flipperille voi antaa äänioikeutta? Valaat syövät toisiaan luonnollisessa elinympäristössään. Ihmisiäkin kuolee ja vahingoitetaan.

Julistus ei kiellä näitä – mutta niillä ei myöskään voi vastustaa oikeuksien laajennusta. Valaat eivät ole ihmisiä, mutta jos ihmisiä suojellaan ajattelevina ja tuntevina yksilöinä ja sosiaalisina ja kulttuurisina olioina, miksei valaita voida puolustaa samoista syistä? Julistus ei esitä äänioikeutta valaille, koska niiden ajattelusta ja yhteydenpidosta ei tiedetä riittävästi vaateen tekemiseksi. Vaikka valaat syövät toisiaan, se ei tarkoita että ihmisten pitäisi häiritä niitä. Eikä valaiden oikeuksien tunnustaminen estä meitä puolustamasta ihmisten oikeuksia.

Julistuksen tarkoituksena on osoittaa, ettei valaita oteta vakavasti vain puhumalla suojelusta, uhanalaisuudesta tai kestävästä kehityksestä. Suojelu on hyväntekeväisyyttä, joka ei ota kohdettaan vakavasti yksilönä. Uhanalaisuudesta puhuminen auttaa tappamaan lajin lähes sukupuuttoon ennen kuin sitä ryhdytään puolustamaan. Ja kestävä kehitys tarkoittaa vain pyynnin ja verkkokuolemien vähentämistä sen verran, että seuraavakin ihmissukupolvi voi jatkaa muiden lajien lahtaamista, pitämistä vankeudessa ja vahingoittamista.

Uutistoimisto Reuters lainasi asiaa koskevassa uutisessaan eteläafrikkalaista tutkijaa, joka oli julistuksen allekirjoittajien kanssa samaa mieltä valaiden suojelusta mutta eri mieltä niiden ominaisuuksista. Hänen mukaansa valaat eivät ole sen älykkäämpiä kuin siat ja lehmätkään, eikä niille siksi pitäisi vaatia oikeuksia. Mutta vaikka valaiden sielunelämä ja sosiaaliset tavat ovat erilaisia kuin ihmisten, jo ymmärrys niiden tuntevuudesta ja itsetajuisuudesta – alttiudesta tuntea kipua ja kyvystä hahmottaa itsensä erillisinä olentoina – riittää oikeuksien laajentamiseen myös niitä koskeviksi. Jos tutkimukset osoittavat, että myös sioilla ja lehmillä on nämä ominaisuudet, onkin sitten aika miettiä ruokavalion muutoksia. Tieto lisää tuskaa. 

Kirjoittaja oli bioetiikan ja oikeusfilosofian professori Manchesterin yliopistossa Englannissa ja tutkimusjohtaja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa. Hän järjesti 21.-22.5.2010 Helsingissä kaksipäiväisen valaiden oikeuksia koskeneen kansainvälisen kokouksen, joka huipentui valaiden oikeuksien julistukseen – https://www.cetaceanrights.org/