Greta Thunberg – avain tuhoon

Greta Thunberg aloitti mielenosoituksen ilmastotekojen puolesta Ruotsin eduskunnan edessä 15-vuotiaana elokuussa 2018. Maailman tietoisuuteen hän nousi käynnistettyään ilmastolakkona tunnetun liikkeen, joka kehotti koululaisia ottamaan kantaa ilmaston puolesta. Thunberg on puhunut muun muassa EU-parlamentissa ja parhaillaan käynnistyvässä  YK:n ilmastokokouksessa.

Tunnustusten ohella Thunberg on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä koululaisten yllyttämisestä alkaen aina purjeveneellä suoritetun Atlantin ylityksen yksityiskohtiin. Suomessa kritiikkiä on saatu lukea eri lehtien sivuilta jo pitkään. Jonkinlaisen kulminaatiopisteen se saavutti Lasse Lehtisen kolumnissa ”Ilmastosodan söpö soturi” (IS 25.8.2019), jossa Lehtinen – Janne Seppäsen sanoin – pyrki mitätöimään Thunbergin ja hänen edustamansa asian. 

Ilta-Sanomat 25.8.2019

Miksi julkisuuden toimijat hyökkäävät aktivistin kimppuun, vähättelevät hänen saavutuksiaan, teeskentelevät huolestuvansa nuoren ihmisen mielenterveydestä ja kehityksestä sekä keksivät toiminnan taustalle salaliittoja?

Thunberg varoittaa tuhosta, vaatii aikuisilta toimintaa ja syyttää vanhempia sukupolvia sen puutteesta. Syytös on osuva. Sitä ei voi kiistää, joten on kiistettävä sen esittäjän motiivit ja kyvyt.

Kiistäminen vajoaa äkkiä paternalistiseen ajattelutapaan. Nuorta naista pidetään kykenemättömänä ajattelemaan ja toimimaan itsenäisesti. Thunberg ei voi itse olla vastuussa ajatuksistaan ja toiminnastaan. Ilmastonmuutos on nuorelle naiselle liian vaikea ongelma. Sen ratkaiseminen on aikuisten asia. Muut aikuiset ovat saaneet aikaan Thunbergin reaktiot, joita olisi pitänyt pikemminkin hillitä.

Paternalismia esiintyy kaikkialla; tytöttelyä on maailma väärällään. Se oirehtii ehkä väkivaltaisimmin, kun nuori tai nainen ei suostu suojeltavan uhrin rooliin. Tästä lienee kyse, kun suomalaisnaisia maahanmuuttajien raiskauksilta ”suojelemaan” pyrkivä mies toivoo maahanmuuttoon suopeasti suhtautuvan suomalaisnaisen tulevan raiskatuksi.

Vastuullisena ja ”rationaalisina” aikuisena esiintyvät henkilöt – varsinkin julkisuuteen ja julkiseen keskusteluun tottuneet – kuitenkin harvoin antavat paternalisminsa näkyä. Miksi Thunbergista on tullut avoimen paternalistisen suhtautumisen kohde? Miksi hänen hahmonsa menee tunteisiin ja pääsee ihon alle niin, että huolellinenkin kirjoittaja paljastaa todellisen karvansa?

Kaksipäinen uhkan toteemi

Thunberg-kritiikki on ilmiönä niin tuore, että tutkimusta siitä ei ole. Veikkaisin, että tulevaisuuden tutkimus – jota varmasti on tulossa – havaitsee, että Thunbergin hahmossa yhdistyy ainakin kaksi konkreettista tekijää, jotka uhkaavat tuhota kriitikoiden tavan elää.

Yksi koskee sanoman sisältöä. Thunberg perää toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Nämä toimet sisältävät rajoituksia autoiluun, lentämiseen, lihansyöntiin ja energiankäyttöön – asioihin, jotka ovat juurtuneet syvälle elämäntapaamme.

Toinen koskee sanoman esittäjää. Thunberg on 16-vuotias ja nainen. Julkisuudessa hän on avoimesti kertonut autismikirjon häiriöstään, josta aiemmin käytettiin nimitystä Aspergerin oireyhtymä. Hän ei ole ihminen, jota 50 vuoden takaisessa yhteiskunnassa olisi kuunneltu missään, saati EU-parlamentissa ja YK:n ilmastokokouksessa. Thunberg uhkaa saavutettua ja totuttua elämäntapaa paitsi vaatimalla toimia, myös murskaamalla käsityksemme siitä, kuka ylipäätään saa puhua ja vaatia meitä toimimaan.

Greta Thunbergin mitätöiminen tekee näkyväksi sen, kuinka monimutkainen yhteiskunnallinen ilmiö ilmastonmuutos ja sen torjunta on. Meillä ei ole ratkaistavana ainoastaan kysymys päästöjen vähentämisestä vaan asenneongelma, joka aktiivisesti vie keskustelua sivupoluille ja estää meitä kuulemasta ratkaisuja niiltä, joilla niitä olisi tarjota.

Kommenteista kiitos Janne Seppäselle. Etiikka.fi julkaisee syksyn aikana joukon ilmastonmuutokseen ja etiikkaan liittyviä tekstejä.

140 kommenttia

  1. Janne

    Olipa Gretasta mitä mieltä tahansa, ei kukaan (edes lapsellinen kriitikko) voi väittää ettei hän tekisi sentään asian eteen jotain. Muut lähinnä istuvat esihistoriallista energiaa käyttävissä autoissaan matkalla lihakauppaan… koska se on saavutettu etu.

  2. Simo Ruoho

    Kirjoittaja voisi tutustua termin ”ilmastonmuutos” luonnontieteelliseen määritelmään, ja jättää nuoret hyväksikäyttämättä. Tiedoksi nyt kuitenkin että Greta käyttää termin poliittisesti rajattua, luonnontieteen vastaista määritelmää.

  3. Mikko Nieminen

    Sanoisin niin, että nykyistä ilmastokatastrofia voidaan tarkastella juuri seurauksena liian vähästä osallistamisesta ja liian vähästä avoimuudesta. Yhteiskunnat eivät ole luoneet hallinnollisia käytäntöjä, joilla omanvoitonpyyntiä edes ilmaston kustannuksellakaan olisi pystytty tehokkaasti rajoittamaan. Avoimuuden ja osallistamisen puute on tähän asti ylläpitänyt harvainvaltaisia ja yhteiskunnan kannalta tuhoisia käytäntöjä.

  4. Pirjo Vismanen

    Teksti on ok, mutta otsikko päin sanonkomämitä!! Avain johonkin tarkoittaa, että po. asia, henkilö tms edistää tuon jonkin saavuttamista. Kuten ”rakkaus on avain onneen,” tai ”yhteistyö on avain menestykseen”. Tuskinpa Thunberg haluaa olla avain tuhoon!

  5. Jahve on armollinen

    Greta on ihan ok, mutta tämä teksti on täyttä paskaa. Itse olen täysin ilman sidosta mihinkään etuuteen, kuten puolueeseen, yritykseen tai ideologiaan.

    Alkuun haluankin sanoa sen tosiasian, että kuinka typerä,sokea,ahne ja vallanhimoinen ihminen on. Sama kehä jatkaa kulkuaa ilmeisesti niin kauan kuin ihminen tallaa tällä pallolla. Sama Jeesus-ilmiö toimii aikakaudesta riippumatta. Alkuun kuin tyhjästä ilmestyy karismaattinen henkilö tai ryhmä, joka yleensä tunteisiin vedoten,saa joukon seuraajia, kuin täyttäen jonkinlaista sieluntyhjiötä. Kun valtaapitävät huomaavat, että heidän suosionsa ja valtansa alkaa valumaan vääriin käsiin, niin ensin pyritään mitätöimällä haihduttamaan vastavoimaa tai vastaavasti jopa myötäilemään. Jos se ei tehoa ja alkaa näyttämään siltä, että valta virtaa kuin koski paatin alla, niin alkaa todellinen lynkkaus ja lopulta ristiinnaulitseminen. Tämä on suurin virhe, mitä valtaapitävä voi itselleen tehdä. Se luo marttyyrin. Tämän dogman(ilmastonmuutos) loi ja kirjoitti yhdysvallat ahneuttaan ja sen kanssa kilpailevat tahot,kuten neuvostoliitto, sekä hännystelijät, jotka halusivat hyvinvointivaltion. He antoivat voiman kapitalismille, jopa kommunistit. Tieteestä saadaan uskottava opinkappale, koska länsimaissa on erittäin vahva usko tieteen perusolemuksen oikeellisuuteen;hypoteesiin, todistukseen, kyseenalaistamiseen, toistettavuuteen, teorian ja havaintojen yhteensovittamiseen. Mallinnoksilla ennustetaan tulevaa, kuten kvanttifysiikassa elektronin sijaintia, joka perustuu todennäköisyyslaskentaan. Ilmastonlämpenemisen ilmastomallit muistuttavat tätä. Kukaan ei tarkkaan pysty määrittämään universaalejen tapahtumien vaikutusta, maankuoren alla tapahtuvia muutoksia, merien kierrämää energian vaikutusta, auringon aiheuttamia muutoksia jne… Lopulta näistä tulee ulos poliittinen tulos, eli kompromissi. Sen jälkeen se vähäinenkin tieteellinen totuus on opetuslasten käsissä(IPCC). Lopulta media vie rippeet, kuin korpit haaskalla.

    Minä sanon nyt tämän teille kuin isä lapsilleen (ilman narsistista päämäärää).
    Jos teitä kiinnostaa maailmanpelastaminen, niin alkuun jättäkää lähes kaikki ostaminen, älkää koskaan ottako pankista lainaa, älkää osallistuko politiikkaan sanallakaan ja tuhotkaa se laite, jolla parhaillaa luette tätä viestiä. Älkää luoko jumalia, uskontoa tai tiedettä. Ennen kun tuhoatte laitteenne, teidän tulee saada kansanliike aikaan internettiä hyväksikäyttäen ja siirtyä vaihtotalousmalliin. Seuraavaksi teidän tulisi saada tämä malli levitettyä ympäri maailmaa, ja taannuttaa vapaat markkinat minimiin. Älkää tehkö kuin yksi lapsi ja tukekaa yhdenlapsenpolitiikkaa, mutta älkää äänestäkö sitä, joka ajaa tätä politiikkaa, koska teidän tulee pyrkiä muodostamaan oma ”taantunut” järjestelmä ja irtaantua parlamentarismista, keskuspankin vallasta ja eriarvoistavasta ja ympäristöä tuhoavasta talouspolitiikasta. Oletteko siis valmiit palaamaan ajassa taakse päin?
    Jos olette, niin lapio käteen ja hommiin.
    T: ”Minä olen se, joka minä olen”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.