Tämä ei ole kirjoitus sodasta. Se on kirjoitus sodan epäsuorasta ympäristövaikutuksesta ja sen esiin tuomasta paradoksista. Emme ole vielä täysin tiedostaneet, että ilmastonmuutoksen ehkäiseminen ja elonkirjon suojelu ovat kaksi eri asiaa, jotka voivat joutua vastakkain.

Venäjä aloitti 22. helmikuuta hyökkäyksen Ukrainaan, ja maailman media on ymmärrettävästi keskittynyt siihen. Tiina Raevaara huomauttaa Suomen Kuvalehdessä viisaasti, että ympäristö ja yhteiskunta ovat silti edelleen asialistallamme.

Ympäristökysymyksen voisi yhdistää monen vaatimiin jyrkkiin toimiin hyökkääjää vastaan. Se on periaatteessa helppoa. Lopetetaan kaikki energiantuonti Venäjältä heti ja lopullisesti. Sillä on monenlaisia seurauksia.

Välittömimpiä olisivat Venäjän energiaviennin kutistuminen ja valtiontalouden heikkeneminen, mahdollisesti poliittinen liikehdintä ja vallanpitäjien aseman haurastuminen. Ukrainan sotaan tämä ei ehtisi vaikuttaa, mutta sama koskee muitakin pakotteita.

Venäjän energiantuonnin loputtua muualla Euroopassa energia kallistuisi, kansa liikehtisi levottomasti ja päättäjien olisi nopeasti etsittävä vaihtoehtoja. Niitä voisi löytyä sekä entisistä että vielä tuloillaan olevista teknologioista. Sopivista ratkaisuista tulee toki myös erimielisyyksiä..

Suomessa voitaisiin valtion mahtikäskyllä aloittaa siirtymä kohti aurinko- ja tuulienergian ja maalämmön käyttöä. Koska siirtymä ottaisi aikansa, välissä pitäisi sinnitellä ydinvoimalla ja vesivoimalla sekä kivihiilen, öljyn ja kaasun tuonnilla muualta maailmasta.

Talous ja ympäristö ovat nykypolitiikassa usein toisilleen vastakkaisia. Uudessa mallissa tähdättäisiin siihen, että niiden vaatimukset toteutettaisiin aidosti yhdessä. Suomesta tulisi edelläkävijä uusien energiamuotojen alalla ja ilmastotaakkaa vähennettäisiin.

Fossiilisten polttoaineiden tuonnista voitaisiin ehkä luopua edellä mainittuja uusiutuvan energian lähteitä nopeammin turvautumalla perinteisiin suomalaisiin ratkaisuihin. Tämä tarkoittaisi turpeennostolaitteiden hakemista takaisin romuttamolta ja metsien muuttamista biokaasun tuottajiksi. Ilmastovaikutus olisi silti positiivinen..

Tässä törmätään kuitenkin uuteen ongelmaan. Bioenergian käyttö fossiilisten sijaan hillitsee sekin ilmastonmuutosta – mutta elonkirjon kustannuksella. Metsissä asuu harvinaisia lajeja, esimerkiksi äärimmäisen uhanalainen hitupihtisammal. Tehometsänhoidon lisääntyessä sukupuutot lisääntyisivät.

Esiin nousee valinta, joka on joissakin tilanteissa tehtävä. Jos uusiutuvaa energiaa ei ole tarpeeksi tarjolla, haluammeko vähentää hiilidioksidipäästöjä ja riippuvuuttamme Venäjältä tuodusta energiasta esimerkiksi käyttämällä kotimaista biopolttoainetta öljyn sijasta, vai haluammeko huolehtia paikallisesta elonkirjosta ja jatkaa osin muualta tuodun, fossiilisen energian käyttämistä ilmastotaakkaa lisäten?

Kuten sanottua, tämä ei ollut kirjoitus sodasta. Mutta sota muuttaa asioita ja saa näkemään niitä eri valossa. Ukrainalaisten kaikkinaisen auttamisen lisäksi muutakin voi pitää mielessä. Päättäjillä olisi nyt hyvä tilaisuus aloittaa suuri tarpeellinen muutos lähes yksimielisen kansan tuella.