”Ei kai toi sota kallista mun bensaa?”

24 kommenttia

Helsingin Sanomat kysyi ulkoministeri Pekka Haavistolta, mitä vaikutuksia Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan olisi Suomessa. Haavisto kuten kuka tahansa ulkoministeri ottaa Ukrainan tilanteen luonnollisesti kuolemanvakavasti. Sekä kysymys että vastaukset kertoivat kuitenkin karua kieltä siitä itsekkyyden kuplasta, jossa elämme.

Haavisto mainitsi kolme häntä huolestuttavaa seikkaa. Energia kallistuisi, ukrainalaiset kausityöläiset eivät pääsisi ensi kesänä hoitamaan suomalaista maataloutta ja hyökkäys voisi tuoda ”Itämeren piiriin jännitettä”.

Energian hinta

Energian hinnannousu on yksiselitteisesti tervetullut kehityskulku. Ilmastonmuutoksen torjunnassa yksi tärkeimmistä tehtävistä olisi vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä kaikkialla siellä, missä se on mahdollista. Öljyn ja maakaasun kallistuminen nopeuttaisi tätä tarpeellista muutosta. Ukrainan kriisi alleviivaa, kuinka pitkälti me ja muu Eurooppa elämme yhä arvaamattoman ja haitallisen tuontiöljyn ja -kaasun varassa.

Jos Euroopan ja Suomen päättäjillä olisi rohkeutta katsoa tätä hetkeä ja seuraavia vaaleja pidemmälle, johtopäätöksen voisi lausua ääneen. Riippuvuus minkään maan fossiilisista luonnonrikkauksista ei ole hyvästä, eikä Euroopan kannata laskea tulevaisuuttaan poliittisesti epävakaan Venäjän varaan.

Kausityöläiset

Kymmenentuhatta ukrainalaista kausityöläistä on viime vuosina hoitanut Suomen maatiloja. Tämä on yllätys, jonka koronapandemia paljasti. Miten niin täällä on muista maista väkeä töissä, kun omiakin on työttöminä?

Selitys saatiin pian. Kotimainen maatalous on niin kannattamatonta, ettei työntekijöille voi taata kunnollisia palkkoja eikä olosuhteita – siis sellaisia, joissa suomalaiset suostuisivat töihin.

Kausityöläiset ovat merkki siitä, että suomalainen maatalous olisi uudistettava. Emme voi ulkoistaa hanttihommiamme loputtomasti maataloustukia samalla nostaen.

Itämeren jännite

Itämeren piirissä on ollut sotilaallista jännitettä jonkun aikaa. Se jatkunee. Suomalainen keskustelu aiheesta on tunnepohjaista ja aatevetoista ja jää useimmiten pyörimään sen ympärille, pitäisikö maan pyrkiä NATO-jäseneksi vai ei.

Asiaa kummemmin miettimättä olen ollut sitä mieltä, että jäseneksi olisi pitänyt mennä vaivihkaa heti Neuvostoliiton kaaduttua. Silloin ovet olisivat olleet auki, eikä Venäjän suunnasta olisi tarvinnut odottaa voimakasta reaktiota. Mitä lähemmäksi sotilaalliset kriisit tulevat Suomea, sitä huonompi aika NATO-jäsenyydestä on tehdä päätöksiä. Samalla ne voivat lopulta osoittautua tarpeellisiksi.

Oikeat kysymykset

Oikeat kysymykset olisivat koskeneet reaktioitamme Ukrainan kansan kohtaloihin. Mihin toimenpiteisiin Suomi ryhtyy sodan aiheuttaman hädän ja hävityksen lievittämiseksi ja korjaamiseksi? Kuinka osoitamme tukeamme miehitetyn itsenäisen valtion kansalaisille? Miten olemme valmistautuneet sodan jaloista pakenevien vastaanottoon? Mitä kautta pyrimme osallistumaan kansainvälisiin pyrkimyksiin rauhan saavuttamiseksi?

Sodan ja hävityksen uhkaamien auttaminen on velvollisuutemme. Sen täyttämisen ohella näitä kysymyksiä voisi kysyä myös vähemmän epäitsekkäistä syistä. Suomi voi jonakin päivänä olla Ukrainan tilanteessa.

24 kommenttia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *