Itsenäisyyspäivä on Suomessa omistettu sotien muistelulle, eliitin juhlille ja fasistisille mielenosoitusmarsseille. Sodat ja niiden muistelu ovat taas osa suomalaisen kansallisvaltioprojektin perustarinaa, joka esittää 1900-luvun katastrofit yhtenäisen kansakunnan selviämistarinana ja kärsimysten täyttämänä voittokulkuna.

Vuoden 2025 itsenäisyyspäivänä aiheesta heräsi kuitenkin kriittistä keskustelua, kun Helsingin Sanomissa nostettiin esiin huolia suomalaisen julkisen keskustelun ja poliittisen arvostelukyvyn tilasta. Onko Suomi ajautumassa turvallisuusvaltioksi uhkakuva- ja pelkoretoriikan myötä?

Suomalaiset liberaalit ovat esittäneet samanlaisia huolia aikaisemminkin. 1940-luvulla Olavi Paavolainen otti esiin, miten 1930-luvun koti/uskonto/isänmaa-ideologiat ajoivat Suomen nurkkapatriotismiin ja veivät poliittisen arviointikyvyn.

Väitän, että tällainen harkintakyvyttömyys on päässyt osaksi suomalaista poliittista kulttuuria kansallisen selviämiskertomuksen myötä. Vallitseva kansallinen kertomus tuhoaa vaihtoehdot yhteiskunnasta ja vie turvallistamisen ja myös teodikeaa muistuttavan ajopuu- ja koskiveneajattelun tielle. Näin se uhkaa viedä suomalaiselta yhteiskunnalta kyvyn kriittiseen ja humaaniin ajatteluun.

Globaalin kaupallisen, poliittisen ja kulttuurisen yhdentymisen myötä rakentunut globaali sivilisaatio on ajautunut monikriisiin. Päällekkäiset kriisit ja erityisesti niiden kärjistyminen sotilaallisiksi vastakkainasetteluiksi ovat myös vahvistaneet turvallisuusarvoja vapausarvojen kustannuksella.

Tilanne muistuttaa jo osin 1900-luvun katastrofiaikaa, kun 1800-luvun markkinaliberaali sivilisaatio romahti suursodiksi siirtomaavallan väkivaltaisen valtamallin, luokka- sekä valtapoliittisten vastakkainasetteluiden, markkinatalouden kriisien sekä uusien totalitaaristen ideologioiden myötä.  Fasismin ja kommunismin totalitaariset ideologiat synnyttivät uuden teollisuusyhteiskunnalle tyypillisen tyrannian muodon, kun puoluevaltiot pyrkivät mobilisoimaan kokonaisia yhteiskuntia toteuttamaan omaa ihanneyhteiskuntaansa massaväkivallan keinoin.

Teollisuusyhteiskunta on kuitenkin korvautunut globaalilla verkostoyhteiskunnalla. Verkostoyhteiskunta rakentuu kaupunkien, finanssimaailman ja valtioiden globaalien verkostojen varaan. Verkostoyhteiskunnan talous nojaa yhä enemmän tieto- ja palvelutyöhön, ja tuotanto nojaa yhä enemmän globaaleihin tuotantoketjuihin. Väitän, että turvallisuusvaltio eli sekurokratia on samalla tavoin kriisiytyneelle globaalille verkostoyhteiskunnalle ominainen uusi tyrannian muoto.