Torstai 17.7.2014 oli hiostavan rankka uutis- ja tiedotuspäivä.
Microsoft aloitti ilmoittamalla massiivisista irtisanomista myös Suomessa. Stephen Elopin työntekijöille lähettämää muistiota kritisoitiin monin tavoin.
Alkuillasta ohjus osui itäisessä Ukrainassa lentäneeseen Malaysia Airlinesin matkustajakoneeseen. Tuho vaati yli 300 ihmishenkeä.
Syytöksiä sateli puolin ja toisin. Itä-Ukrainan separatistien sotilaskomentaja oli tosin mennyt Twitterissä sekä “Venäjän Facebookissa” VK:ssa kertomaan separatistien ampuneen alas Ukrainan Antonov 26 -miehistönkuljetuskoneen. Mukana oli videokin.
Kyse lienee samasta koneesta.
Maailman katseen käännyttyä toisaalle Israel vielä ilmoitti aloittavansa maahyökkäyksen Gazaan.
Kartankin maa on pyöreä
Päivän omituisimmasta tiedotussekoilusta vastasi valtionlentoyhtiö Finnair, joka lipsautti Twitteriin, ettei se lennä Ukrainan ilmatilassa.
Yrityksen tiedotuksesta tavoitettu sosiaalisen median vastaava toisti samaa jokaisessa suomalaismediassa: maaliskuun jälkeen Ukrainassa ei ole sinivalkoisin siivin lennelty. Journalisteilla ei tullut mieleen kyseenalaistaa yrityksen kertomaa.
For those of you wondering, Finnair does not fly over Ukraine. Your safety is our top priority.
— Finnair (@Finnair) July 17, 2014
Twiittiä pidettiin ensin epähuomaavaisena. Syytettiinkö siinä toista lentoyhtiötä turmasta?
Nopeasti sosiaalinen media kertoi senkin, ettei väite lentoreiteistä voi pitää paikkansa. Finnairin koneet esimerkiksi Tel Aviviin ja Rodokselle ovat menneet Ukrainan ylitse suomalaismatkustajat kyydissään.
Ja Finnairin lento Rodokselta oli ylittämässä Ukrainaa koko ajan. Illaksi kotiin.
On ilmeistä, että tiedottajalle on annettu jostakin virheellistä informaatiota. Näin ilmeiseen totuudenvastaisuuteen kukaan ei tahallaan syyllisty – sosiaalisessa mediassa siitä jää nopeasti kiinni.
"Finnair does not fly over Ukraine. Your safety is our top priority." @Finnair This flightradar info says differently pic.twitter.com/g8oBMyN0JU
— Mikko Laaksonen (@MPLaaksonen) July 17, 2014
Samoin jää kiinni ilmiselvästä selittelystä – esimerkiksi kun vetoaa maan pyöreydestä johtuviin paikannusongelmiin.
@MPLaaksonen Flightradar is inaccurate and it does not take into account that the world is round. 🙂 The route goes on the West border.
— Finnair (@Finnair) July 17, 2014
@ariarisco @JariPorttila @Finnair Radar24 käyttää suoraan koordinaatteja ja he kyllä osaavat karttaprojektiot.
— Kimmo Linna (@kimmolinna) July 17, 2014
Tuntien sisällä tieto Finnairin kertomuksen ongelmallisuudesta oli nousemassa otsikoksi myös uutismediassa. Pienestä sivuseikasta isossa kriisissä oli tulossa haaste yrityksen luotettavuudelle.
Kaiken kukkuraksi Finnair yhdistyisi yleisön mielissä vakavaan lentoturmaan.
Muutaman tunnin jahkailun jälkeen Finnair päätti myöntää virheensä.
Pahoittelemme virheellistä tietoa: Länsi-Ukrainan yli on lennetty. Noudatamme Eurocontrolin suosituksia. http://t.co/nG5XfzborG
— Finnair (@Finnair) July 17, 2014
Parempi aikataulusta myöhässä kuin kokonaan peruttu.
Tiedottajalla oli niin paha päivä, että kartan maakin meinasi muuttua litteäksi. #Finnair @Finnair #viestintä #M17
http://t.co/uxeV0W6Jzt
RT @HRydenfelt: Tiedottajalla oli niin paha päivä, että kartan maakin meinasi muuttua litteäksi. #Finnair @Finnair #viestintä #M17
http://…

Tänään oli @Finnair illa erittäin huono PR-päivä http://t.co/S6bIuQNpKT
RT @HRydenfelt: Tiedottajalla oli niin paha päivä, että kartan maakin meinasi muuttua litteäksi. #Finnair @Finnair #viestintä #M17
http://…
RT @HRydenfelt: Tiedottajalla oli niin paha päivä, että kartan maakin meinasi muuttua litteäksi. #Finnair @Finnair #viestintä #M17
http://…
Iso kysymys median suuntaan: Mitten on mahdollista ettei yksikään toimittaja tehnyt näitä kysymyksiä? Onko tutkiva journalismi tai edes kysymysten esittäminen ulkoistettu sosiaaliseen mediaan?
Yritysten selkeisiin sanomisiin ja tiedotteisiin on yhä tapana luottaa – varsinkin tällaisissa selkeissä joo/ei -kysymyksissä. Syntyy luottamusketju: joku on sanonut tiedottajalle jotakin, tiedottaja kertoo medialle ja lopulta sitä hoetaan joka paikassa ns. totuutena, kunnes kosahtaa.
Tässä tilanteessa varsinkin toimittajilla on ollut varmasti kädet täynnä muutakin seurattavaa. Mutta olisihan tietysti mieleen voinut juolahtaa, että mistäs kaukaa koneet sitten etelään lentävät, jos eivät suorinta reittiä. Tai että lennetäänhän Afganistaninkin yli päivittäin – myös Suomesta. Tai että miten Suomessa on se ainoa lentoyhtiö, joka ei lennä Ukrainassa. Tai että eikö Finnair vain seuraa ilmailuviranomaisten ohjeistuksia. Arkijärkinen kritiikki jäi puuttumaan.
Pidin Finnairin twiittiä eilen tilannetajuttomana. Sen lisäksi twiitti osoittautui totuudenvastaiseksi http://t.co/A3kyWrjrMc
RT @sinisuutari: Malliesimerkki, miten tarve reagoida somessa reaaliaikaisesti voi johtaa hätiköintiin:
http://t.co/UufLc6gs2i #Finnair #vi…
RT @sinisuutari: Malliesimerkki, miten tarve reagoida somessa reaaliaikaisesti voi johtaa hätiköintiin:
http://t.co/UufLc6gs2i #Finnair #vi…
RT @sinisuutari: Malliesimerkki, miten tarve reagoida somessa reaaliaikaisesti voi johtaa hätiköintiin:
http://t.co/UufLc6gs2i #Finnair #vi…
RT @sinisuutari: Malliesimerkki, miten tarve reagoida somessa reaaliaikaisesti voi johtaa hätiköintiin:
http://t.co/UufLc6gs2i #Finnair #vi…
RT @HRydenfelt: Tiedottajalla oli niin paha päivä, että kartan maakin meinasi muuttua litteäksi. #Finnair @Finnair #viestintä #M17
http://…
RT @HRydenfelt: Tiedottajalla oli niin paha päivä, että kartan maakin meinasi muuttua litteäksi. #Finnair @Finnair #viestintä #M17
http://…
RT @mikkotuomela: Tänään oli @Finnair illa erittäin huono PR-päivä http://t.co/S6bIuQNpKT

RT @riikkasoderlund: Tiedottajan paha päivä http://t.co/yQDwIie7FM

RT @TuijaSoikkeli: Moni tiedotusmoka vältettäisiin sillä, että viestinnällä on oikeat ja ajankohtaiset tiedot asiasta. @sinisuutari http://…
RT @alhojoki: Pidin Finnairin twiittiä eilen tilannetajuttomana. Sen lisäksi twiitti osoittautui totuudenvastaiseksi http://t.co/A3kyWrjrMc
Tärkeissä asioissa ei kannata hätiköidä, vaan tiedottaa varmaa faktaa – tiedottajan paha päivä http://t.co/VrrEnjng1d
RT @ransu21: Tärkeissä asioissa ei kannata hätiköidä, vaan tiedottaa varmaa faktaa – tiedottajan paha päivä http://t.co/VrrEnjng1d
RT @KakeLehtinen: Hyvä opetus: miten tarve reagoida somessa reaaliaikaisesti voi johtaa hätiköintiin:
http://t.co/uCoz11p4JW #Finnair #vies…
RT @TuijaSoikkeli: Moni tiedotusmoka vältettäisiin sillä, että viestinnällä on oikeat ja ajankohtaiset tiedot asiasta. @sinisuutari http://…
RT @TuijaSoikkeli: Moni tiedotusmoka vältettäisiin sillä, että viestinnällä on oikeat ja ajankohtaiset tiedot asiasta. @sinisuutari http://…
RT @KakeLehtinen: Hyvä opetus: miten tarve reagoida somessa reaaliaikaisesti voi johtaa hätiköintiin:
http://t.co/uCoz11p4JW #Finnair #vies…
RT @sinisuutari: Malliesimerkki, miten tarve reagoida somessa reaaliaikaisesti voi johtaa hätiköintiin:
http://t.co/UufLc6gs2i #Finnair #vi…
Tiedottajan paha päivä http://t.co/eJ7LX9EGZJ
RT @sinisuutari: Malliesimerkki, miten tarve reagoida somessa reaaliaikaisesti voi johtaa hätiköintiin:
http://t.co/UufLc6gs2i #Finnair #vi…
RT @BoulderD: Tiedottajan paha päivä http://t.co/eJ7LX9EGZJ

Nyt #Finnair-tiedotus ja #some-reaktio saa huomiota myös kv-mediassa.
Aiheesta lisää meillä:
http://t.co/usWhvbEitL http://t.co/E5WevawO8Y
Jäsenneltyä pohdintaa eilisestä #finnair #some #kriisi @hponka http://t.co/13VLWmYRN8 & @HRydenfelt http://t.co/Zy2psca5Fq @akuvaramaki
RT @Viestijat: Jäsenneltyä pohdintaa eilisestä #finnair #some #kriisi @hponka http://t.co/13VLWmYRN8 & @HRydenfelt http://t.co/Zy2psca5Fq @…
RT @Viestijat: Jäsenneltyä pohdintaa eilisestä #finnair #some #kriisi @hponka http://t.co/13VLWmYRN8 & @HRydenfelt http://t.co/Zy2psca5Fq @…
RT @Viestijat: Jäsenneltyä pohdintaa eilisestä #finnair #some #kriisi @hponka http://t.co/13VLWmYRN8 & @HRydenfelt http://t.co/Zy2psca5Fq @…
RT @Viestijat: Jäsenneltyä pohdintaa eilisestä #finnair #some #kriisi @hponka http://t.co/13VLWmYRN8 & @HRydenfelt http://t.co/Zy2psca5Fq @…
RT @Viestijat: Jäsenneltyä pohdintaa eilisestä #finnair #some #kriisi @hponka http://t.co/13VLWmYRN8 & @HRydenfelt http://t.co/Zy2psca5Fq @…
RT @Viestijat: Jäsenneltyä pohdintaa eilisestä #finnair #some #kriisi @hponka http://t.co/13VLWmYRN8 & @HRydenfelt http://t.co/Zy2psca5Fq @…
RT @Viestijat: Jäsenneltyä pohdintaa eilisestä #finnair #some #kriisi @hponka http://t.co/13VLWmYRN8 & @HRydenfelt http://t.co/Zy2psca5Fq @…
RT @HRydenfelt: Tiedottajalla oli niin paha päivä, että kartan maakin meinasi muuttua litteäksi. #Finnair @Finnair #viestintä #M17
http://…
RT @Viestijat: Jäsenneltyä pohdintaa eilisestä #finnair #some #kriisi @hponka http://t.co/13VLWmYRN8 & @HRydenfelt http://t.co/Zy2psca5Fq @…
RT @sinisuutari: Malliesimerkki, miten tarve reagoida somessa reaaliaikaisesti voi johtaa hätiköintiin:
http://t.co/UufLc6gs2i #Finnair #vi…
#Tiedottaja:n paha päivä: Älä tiedota näin -Case #Finnair http://t.co/lKpEBHshRV
RT @MediaMerja: #Tiedottaja:n paha päivä: Älä tiedota näin -Case #Finnair http://t.co/lKpEBHshRV
RT @MediaMerja: #Tiedottaja:n paha päivä: Älä tiedota näin -Case #Finnair http://t.co/lKpEBHshRV
RT @MediaMerja: #Tiedottaja:n paha päivä: Älä tiedota näin -Case #Finnair http://t.co/lKpEBHshRV
RT @MediaMerja: #Tiedottaja:n paha päivä: Älä tiedota näin -Case #Finnair http://t.co/lKpEBHshRV
RT @MediaMerja: #Tiedottaja:n paha päivä: Älä tiedota näin -Case #Finnair http://t.co/lKpEBHshRV
RT @MediaMerja: #Tiedottaja:n paha päivä: Älä tiedota näin -Case #Finnair http://t.co/lKpEBHshRV
RT @MediaMerja: #Tiedottaja:n paha päivä: Älä tiedota näin -Case #Finnair http://t.co/lKpEBHshRV
RT @MediaMerja: #Tiedottaja:n paha päivä: Älä tiedota näin -Case #Finnair http://t.co/lKpEBHshRV
RT @ransu21: Tärkeissä asioissa ei kannata hätiköidä, vaan tiedottaa varmaa faktaa – tiedottajan paha päivä http://t.co/VrrEnjng1d
RT @ransu21: Tärkeissä asioissa ei kannata hätiköidä, vaan tiedottaa varmaa faktaa – tiedottajan paha päivä http://t.co/VrrEnjng1d
“@ransu21: Tärkeissä asioissa ei kannata hätiköidä, vaan tiedottaa varmaa faktaa – tiedottajan paha päivä http://t.co/lTmpKdxxtK“Niin totta
RT @wimmevanamo: “@ransu21: Tärkeissä asioissa ei kannata hätiköidä, vaan tiedottaa varmaa faktaa – tiedottajan paha päivä http://t.co/lTm…