Voisiko kirkko lopettaa sodan?

Venäjän presidentti saattaa aidosti uskoa käyvänsä Ukrainassa pyhää sotaa. Jos niin on, uskomuksen voi kumota vain Moskovan ortodoksinen patriarkaatti. Siksi Venäjään suunnatun vaikuttamisen pitäisi ehkä kohdistua kansan sijasta kirkkoon ja sen johtajiin.

Ihmisen toimintaa ohjaavat vietit, säännöt ja järki. Tasapainoinen toimija löytää keskitien viettien ja sääntöjen väliltä niin, että hän voi perustella tekemisensä rationaalisesti ja moraalisesti. Freudilaisittain sanottuna ego hallitsee, id ja superego ovat kurissa.

Venäjän presidentin on arveltu toimivan viettipohjaisesti, piittaamatta säännöistä tai järjenmukaisuudesta. Id vie, superego ja ego on vaiennettu. Tämän takia on esitetty arveluja hänen mielenterveydestään. Viisas ihminen ei anna viettiensä mellastaa valtoimenaan.

Jos tilanne on tämä, presidentti pitäisi saada mitä pikimmin hoitoon. Mutta tilanne voi olla toinen. Presidenttiä voi ohjata superego, tarkemmin sanottuna, jonkinlainen lapsuudessa iskostunut kuva oikeauskoisesta Iso-Venäjästä, johon kaikki slaavilaiset kansat kuuluvat. 

Hoito ei tässä tapauksessa välttämättä auta. Ihmisen voi saada uskomaan, että pelkkien viettien varassa toimiminen ei ole järkevää eikä edistä omaa tai muiden etua. Mutta auttaako terapia ideologiseen sitoumukseen? Sitä sopii epäillä. Vastaväitteet voivat vain kiristää kantaa.

Useimmilla ihmisillä superegoon kuuluu omatunto, jonka ohjeet ovat usein kieltomuodossa. Älä tapa. Älä varasta. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä. Nämä kiellot eivät jostain syystä näy koskevan Venäjän nykyhallintoa.

Syy voi olla hengellisessä johdossa. Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill on kerran toisensa jälkeen siunannut hallinnon sotaretket. Myös hyökkäys Ukrainaan on hänen mielestään ”evankeliumin mukaista lähimmäisenrakkautta” ja venäläisyyden suojelua ulkoiselta uhalta.

Ukrainassa on viime viikon aikana pommitettu asuinalueita ja surmattu satoja siviilejä, mukaan lukien taisteluja pakenevia lapsia. Patriarkka saattoi aluksi tukea veretöntä marssia maahan, jonka kansalaiset tervehtivät miehittäjiä vapauttajina. Sitä ei tapahtunut.

Venäjän hallinto uhkaa tilanteen pitkittyessä kohdistaa sodan yhä selvemmin Ukrainan siviiliväestöön. Patriarkka Kirill on tuskin tästä tietämätön, propagandasta  huolimatta. Kun hänen mielensä ei kuitenkaan ole muuttunut, hän asuttanee samaa kuplaa presidentin kanssa. 

Ortodoksinen kirkko Moskovan patriarkaatin johtoa lukuun ottamatta tuomitsee sodan ja on toistuvasti vedonnut patriarkkaan, jotta hyökkäykseltä saataisiin pois sen uskonnollinen sädekehä. Kirill on toistaiseksi pysynyt omassa evankeliumintulkinnassaan.

Mitä opimme tästä? Venäjän presidenttiä voi ohjata ideologinen huuma. Sitä voi horjuttaa vain ideologisen aatetoverin menettäminen. Ellei tämä tapahdu kirkkojohtajan kääntymyksellä, sitä pitäisi auttaa muuten. Voisikohan talouspakotteita kohdistaa Moskovan patriarkaattiin? 

5 kommenttia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *