Suomessa perustuslakivaliokunta on viimeisen puolen vuoden aikana ottanut kantaa kahteen merkittävään poliittiseen kysymykseen ilmeisen politisoituneella tavalla. Sekä Haavisto-gatessa että EU-elvytyspaketissa perustuslakivaliokunta on jakautunut puoluepoliittisin linjoin, ratkaissut asioita asiantuntijoiden enemmistön vastaisesti ja lopulta kyseenalaistanut ratkaisuillaan oikeusvaltion perustan.

Perustuslakivaliokunta tutki vuoden 2020 aikana Pekka Haaviston toimintaa Al-Holiin jääneiden suomalaisten kotiuttamisessa ja hänen vallankäyttöään riidassa ulkoministeriön virkamies Pasi Tuomisen kanssa. Lopuksi valiokunta totesi Haaviston rikkoneen hyvää hallintotapaa vastaan.

Haaviston tapaus oli ongelmallinen oikeusvaltion näkökannalta. Koko prosessi oli alusta lähtien poliittinen, kun kansanedustajat tutkivat ministerin toimien lainmukaisuutta. Haaviston virkasyytteen aloittivat perussuomalaisten ja kokoomuksen oikeistosiiven kansanedustajat. Valiokunta sittemmin selvitti asiaa määräämällä poliisin tekemään esitutkinnan ja kuulemalla asiantuntijoita. Suurin osa asiantuntijoista olisi kannattanut Haaviston vapauttamista. Valiokunta totesi sen sijaan Haaviston rikkoneen lakia siten että syytekynnys ei ylity.

Poliittisuutta vielä vahvisti se, että perustuslakivaliokunta jakaantui puoluepoliittisesti vihreisiin ja muihin. Haaviston todettiin ”rikkoneen lakia” ilman oikeudenkäyntiä valtakunnanoikeudessa, vaikka oikeusvaltiossa tuomioistuimet toteavat syyllisyyden.

USA:n kaltaiset liittovaltiot ja EU:n kaltaiset valtioliitot perustuvat korkeimman vallan jakamiseen: yhteisistä asioista päätetään yhdessä ja kunkin omista itse. Jo Alexis de Tocqueville argumentoi, että vallanjaon onnistuminen edellyttää yhteistä perustuslakituomioistuinta. Muuten kaikki osa- tai jäsenvaltiot tulkitsevat perussopimuksia omista lähtökohdistaan ja unionin oikeudellinen perusta hajoaa.

Saksan perustuslakituomioistuinta onkin kritisoitu aiheellisesti siitä, että se vaarantaa EU:n juridisen pohjan arvioidessaan EU:n päätösten perussopimusten mukaisuuden. Suomen perustuslakivaliokunta lähti samalle tielle tulkitsemaan EU-oikeutta vastoin EU:n kantaa, kun se ratkaisi EU-elvytyksen merkitsevän merkittävää toimivallan siirtoa EU:lle. Ratkaisu tapahtui taas vastoin asiantuntijoiden kantaa ja puoluepoliittisin jakolinjoin.

Tilanne on tätäkin pahempi. Valiokunnan linjausta voidaan soveltaa talouspolitiikan muutoksen lisäksi mihin tahansa politiikan muutoksiin EU:ssa. Näin perustuslakivaliokunta vaatii itselleen korkeinta valtaa EU:ssa ohi hallitusten neuvoston ja EU-parlamentin. Suomen perustuslakivaliokunta näin itse asiassa toistaa USA:n sisällissotaa edeltäneiden orjavaltioiden perustuslakikäsityksen. Vaatimus “valtioiden oikeuksista” ei merkitse poliittista itsemääräämistä, vaan pyrkimystä sitoa unioni talouskuripolitiikan kaltaiseen oikeistokonservatismiin.

Ratkaisuna perustuslakituomioistuin

Suomessa perustuslakivaliokunta on yritetty pitää päivänpolitiikan ulkopuolella, mikä taas edellyttää laaja-alaista konsensusta valtion ja yhteiskunnan suhteesta. Tämän suhteen politisoiminen johtaa automaattisesti valiokunnan politisoitumiseen.

Miksi perustuslain tulkinta politisoituu juuri nyt? Valtavat elvytysohjelmat Euroopassa ja USA:ssa ovat muuttaneet aikaisempaa markkinoihin, suuryrityksiin, velkapelkoon ja kilpailukykyyn nojannutta uusliberaalia talouspolitiikkaa. Kansalaisliikkeet ovat taas riitauttaneet rasismin, ympäristön saastumisen ja alamaisyhteiskunnan jäänteet. Yhteiskunnan, talouden ja valtiovallan suhde on siis nopeassa murroksessa.

Yhteiskunnan muutokset erityisesti talouspolitiikassa ovat saaneet osan keskustaoikeistosta moraalipaniikin tilaan. Poliittinen oppositio on vielä nostattanut pelkoa liberalismia ja investointivetoista talouspolitiikkaa vastaan ja politisoinut koronanhoitoa syntipukkijahdeilla. Moraalipaniikki taas alentaa kynnystä omaksua äärioikeiston juridiset metodit ratkottaessa valtion ja yhteiskunnan suhdetta koskevia oikeusjuttuja. Vasemmisto sitten vastaa perustuslaillisuuden politisointiin edistämällä omaa perustuslain tulkintaansa.

Tällaisessa tilanteessa lainsäädäntö- ja tuomiovallan yhdistäminen perustuslakivaliokunnalle synnyttää vaaran vallan väärinkäyttöön. Vahva tuomiovalta on pyritty Suomessa leimaamaan epädemokraattiseksi ”tuomarivaltioksi”. Näyttää kuitenkin siltä, että amerikkalaistyylinen riippumaton perustuslakituomioistuin pystyy paremmin huolehtimaan valtion ja yhteiskunnan välisen suhteen perustuslaillisesta sääntelystä.  Tuomioistuimet pystyvät tarjoamaan suojaa valtion mielivaltaa vastaan, koska ne ovat riippumaton valtiomahti.

Perustuslakituomioistuinta on ehdotettu ratkaisuksi siksi, että se olisi jotenkin epäpoliittinen tai ”neutraali” toimija. Tuomioistuimen etu perustuslakivaliokuntaan verrattuna on kuitenkin toinen. Tuomioistuin on avoimesti poliittinen, kun sillä on korkein valta hylätä perustuslainvastaisia lakeja ja sen tuomarien valinnoista käydään poliittista debattia. Kysymys tuomarivalinnoista on usein keskeinen kiistakysymys USA:n vaaleissa. Silti perustuslakituomioistuin se asettuu osaksi riippumatonta tuomiovaltaa. Tällöin myös eduskunta pystyy puolestaan tasapainottamaan sen valtaa, ja mahdolliset kiistat eduskunnan ja perustuslakituomioistuimen välillä kuuluvat osaksi vallan kolmijaon tasapainojärjestelmää.

Näin perustuslakituomioistuin voi laajentaa demokratian alaa politisoimalla perustuslaillisia kysymyksiä ja vahvistamalla yksilönvapauksia. John Adams totesi osuvasti, että ”valta on asetettava valtaa vastaan ja intressi intressiä vastaan”. Perustuslakituomioistuin auttaisi perustuslaillisen järjestelmän säilyttämisessä myös Suomessa.