Mitä menettäisimme, jos hallitukset lakkaisivat toimimasta itsekkäiden, lyhytnäköisten etujen valvojina ja ryhtyisivät kuuntelemaan tasapuolisia neuvonantajia? 

Filosofian historiassa on esitelty monenlaisia tasapuolisen neuvonantajan kaltaisia olioita: Adam Smithin puolueeton tarkkailija, David Humen ideaalinen havainnoitsija, Immanuel Kantin vapaatahtoinen yksilö, John Rawlsin päätöksentekijä tietämättömyyden verhon takana, R. M. Haren arkkienkeli, Ronald Dworkinin tuomari Herkules. Näille on yhteistä muodollinen järkevyys, puolueettomuus ja tunnekuohujen puute.

Tasapuolisten neuvonantajien määrittelemiseksi käytämme hieman käännettyä oikeudenmukaisuuden karttaa.

Oikeudenmukaisuuden teorioista ylhäällä ovat yksilön vastuun ja toiminnan korostajat, alhaalla sosiaalisen vastuun tärkeyden korostajat. Kartan oikealla puolella ovat toiminnan ja päätösten seurauksiin keskittyvät näkemykset oikeudenmukaisuudesta. Vasemmalla puolella taas ovat näkemykset, joissa korostuu yksilön tai ryhmän asema: yksilön kukoistus omalla vastuullaan ja omine voimineen, yhteisön perinne, tavat ja kulttuuri sekä sorrettujen tai huomaamatta jääneiden ryhmien voimaannuttaminen.

Tasapuoliset neuvonantajat sijoittuvat punaisen vinoviivan oikealle puolelle. Tasapuolisia heistä tekee pyrkimys ajaa samalla painoarvolla kaikkien asiaa. 

Muitakin neuvonantajia siis on: bisnespöhinään tai uusliberalismiin keskittyvät ajatushautomot, nationalistiset ja etniset mielipide- ja edunvalvontaryhmät sekä radikaalit gender- ja postgenderjärjestöt. Nämä neuvonantajat eivät ole tasapuolisia edellä tarkoitetussa mielessä. Heidän motivaatiotiloihinsa kuuluu koko joukko tunteita ja käytäntöjä, joita tasapuoliset neuvonantajat pitävät ongelmallisina: liiallista uhkarohkeutta, ahneutta, välinpitämättömyyttä, vihaa, pelkoa ja itsensä kokemista uhrina.

Osa muiden neuvonantajien arvoista on kuitenkin tarpeellisia, eikä niitä voi hylätä, kun pyritään tasapuolisuuteen. Hyvinvointi riippuu myös yritteliäisyydestä sekä itsestä ja läheisistä kannetusta vastuusta. Ihmisten ja yhteisöjen erilaisuuden unohtaminen vie alentuvan holhoamisen tielle. Mitä tahansa edellä mainittu kuuden kuolleen länsimaisen filosofin all-male panel ajatteli, ihmiset ovat kehollisia, tunteellisia ja keskinäisriippuvia. Tämä on esimerkiksi feministisen hoivaetiikan aksiooma. Ja ilman kykyä tunnistaa sortamisen monia tapoja ajatus tasapuolisista neuvonantajista on äkkiä kuolevan patriarkaatin viimeinen yritys naamioida omat etunsa kaikkien eduksi.

Oikea resepti tasapuolisuuden pizzalle onkin tehdä valikoiva calzone: karsia epäterveelliset ja pahanmakuiset ainekset pois vasemmalta puolelta ja sitten taittaa se terveellisine ja hyvänmakuisine osioineen oikean puolen päälle.

Tasapuolisuuden näkökulmasta ongelmalliset ainekset menevät tässä roskakoriin (ei kierrätysastiaan) ja hyvät ainesosat – yritteliäisyys, ahkeruus, solidaarisuus ja hoiva – kauhotaan taittopizzan kätköihin, hyvinvoinnin, vastuullisuuden, puolueettomuuden, varovaisuuden ja kopatian kypsytettäviksi.

Calzone-malli tekee vasemman puolen oikeudenmukaisuuskäsitysten arvoista ja tavoitteista välineitä tasapuoliseen hyvään. Kaikki eivät tällaista arvojen välineellistämistä kannata. 

Välineajattelun huono maine perustuu sellaisille mahdollisesti satiirisille klassikoille kuin Niccolò Macchiavellin Ruhtinas ja Bernard Mandevillen Tarina mehiläisistä. Macchiavellin mukaan hallitsijalla on oikeus ja velvollisuus käyttää moraalittomiakin keinoja pysyäkseen vallassa ja saadakseen kunnioitusta. Mandeville taas oli yksi ensimmäisistä, joka esitti ajatuksen yksityisen paheen muuntumisesta talouden lakien kautta julkiseksi hyveeksi.

Kumpikaan näistä ei ole esikuva tasapuolisille neuvonantajille. Punaisen viivan oikealla puolella on kosolti päämääriä, joita voidaan tavoitella monin keinoin, muun muassa käyttämällä hyväksi (hyvää) taloudellista riskinottoa, (hyvää) paikallista yhteishenkeä ja (hyvää) uusien identiteettien tunnistamista ja tunnustamista. Kun nämä elementit otetaan päätöksenteossa huomioon, niitä ei väistämättä kohdella pelkkinä keinoina vaan myös itsessään tavoittelemisen arvoisina tekijöinä.

Calzone on pitsojen joukossa erikoinen: sen voi kääntää ympäri päästämättä täytteitä pöydälle. Samaan tapaan taitettu karttamme on käännettävissä. Joku voisi ottaa lähtökohdakseen vasemman laidan ei-tasapuolisen lähestymistavan mutta silti pyöritellä parhaat palat pizzan oikeasta lohkosta omalle puolelleen. Siis esimerkiksi hyvinvointia, toimintakykyä, hoivaa ja yhteisvastuuta – ei vain kaikille. Ongelmaksi tässä muodostuisi todennäköisesti se, että vasemman puolen pohjatäytteet eivät sovi kovin saumattomasti yhteen. Globaalikapitalistiset, kansallissosialistiset. alkuperäiskansalliset ja intersektionaalisfeministiset liikkeet käyvät keskenään kärhämää, ja lisätäytteistä tulisi myös kova riita. Kartan tasapuolisuutta korostava puoli on yhtenäisempi, vaikka sielläkin on ristivetoa.