Uusi normaali: vakiintuuko moukarivalta?

28 kommenttia

Presidentti Mauno Koivisto totesi aikoinaan, ettei hänellä ole niin pientä vasaraa, etteikö sen isku tuntuisi moukarin iskulta. Poliittisella viestinnällä on performatiivinen ulottuvuus: päättäjien sanat ovat tekoja.

Teoiksi sanat muuttuvat varsinkin poikkeusoloissa, kuten nykyisessä koronakriisissä. Viimeisten kuukausien aikana hallituksen viestinnässä raja suositusten ja lainvoimaisten kieltojen ja määräysten välillä on päässyt hämärtymään. 

Yli 70-vuotiaat hakevat hallituksen tiedotustilaisuuksista tietoa siitä, saavatko he ”luvan” poistua karanteenista, vaikka sellaiseen heitä ei ole määrätty. Kansalaiset odottavat hallitukselta selkeitä sääntöjä, onko palveluiden käyttäminen, matkustaminen tai sukulaisten tapaaminen nyt sallittua, vaikka mitään näistä ei ole kielletty.

Median hetki hetkeltä -raportointi tiedostustilaisuuksista entisestään vahvistaa tulkintakehystä, jossa hallitus nousee välillä neuvotteluhuoneistaan kansan eteen kertomaan uusista määräyksistä ja pakoista.

Kovimpia moukarin iskut ovat olleet hallituksen ”rajat kiinni” -viestinnässä, joka on ymmärretty kategoriseksi kielloksi ylittää valtakunnan raja. Suomen kansalaisella on kuitenkin maasta lähtemiseen ja maahan palaamiseen perustuslaillinen oikeus, jota poikkeusolojen lainsäädäntö ei kumoa. Jopa viranomaiset ovat tulkinneet hallituksen viestiä toisin: kansalaisia on käännytetty rajalla rajoituksiin vedoten.

Kun viestinnän vasaralla ei naputeta riittävällä tarkkuudella, kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet hämärtyvät ja toiminnan mahdollisuudet kapenevat eettisesti kestämättömällä tavalla. Tämän rinnalle suureksi ongelmaksi muodostuu sosiaalinen valvonta, jossa ihmiset sanktioivat toistensa toimintaa määräyksiksi käsittämiensä suositusten valossa.

Uljaampi uusi normaali

Pienet sanat muuttuvat suuriksi teoiksi myös silloin, kun selkeää käsitystä suurista linjoista ei ole. Hallituksen näkemyksiä Suomen koronastrategian tavoitteista on tiedotustilaisuuksissa käytetyistä sanankäänteistä etsitty tarkalla kammalla, mutta niiden suhteen on päädytty arvuuttelun ja ristiriitaisten tulkintojen tielle. Mihin tehokkaiksi osoittautuneiden rajoitusten purkamisella pyritään? Onko Suomi lähtenyt Ruotsin tielle? Onko hallituksen ”hybridistrategian” taustalla ääneen lausumattomia tavoitteita?

Kun toimenpiteitä ei selkeästi sidota tavoitteisiin, rajoitusten luominen ja purkaminen alkavat vaikuttaa sattumanvaraiselta. Puutteellinen viestintä tavoitteista ja niitä koskevista vaihtoehdoista voi pahimmillaan johtaa yleistyneeseen epäluottamukseen valtionhallintoa kohtaan, jolloin valmius toimia suositusten mukaan heikentyy ja valtio joutuu ottamaan kovempia kontrollitoimia käyttöön. Luottamus on parempi kuin kontrolli. 

Koronatoimien kiireellisyys ja poikkeuksellisuus tuottavat merkittäviä haasteita niistä viestimiselle. Samat tekijät puoltavat kuitenkin myös poikkeuksellista avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. 

Hallituksen on mahdotonta esittää tulevaisuudesta tarkkoja ennusteita. Päätökset kuitenkin perustuvat virkamies- ja asiantuntija-arvioihin, joiden tietopohjalta kansalaisia ja tiedeyhteisöä on suotta säästelty. Kun epävarmuuksista ja eri vaihtoehdoista viestiminen hallinnossa ja mediassa jää puutteelliseksi, varmana esitetyt johtopäätökset ja linjaukset osoittautuvat nopeasti virheellisiksi.

Epidemian jatkohoito asettaa valtioneuvoston jatkossakin vaikeiden valintojen eteen. Läpinäkyvyys päätöksenteon lähtökohdista ja tavoitteista on päätösten tekemisessä ja perustelemisessa pelkästään avuksi. Koronakriisi on toistuvasti osoittanut, että tiedon avoimuuden ihanne ei ole vielä juurtunut suomalaiseen hallintokulttuuriin. 

Hallitus korostaa viestinnässään, että elämme pian ”uutta normaalia”. Kun käsitteen sisältö on täysin avoin, sen jatkuva toistaminen muistuttaa propagandistista poliittista retoriikkaa. Jos uusi normaali merkitsee vajavaiseksi jäävää avoimuutta sekä tottumista epäselvään rajaan suositusten ja määräysten välillä, hallituksen päätöksenteko vakiintuu moukarivallaksi. Tämä tuskin on kenenkään etu tai tarkoitus. Viestinnän perushyveet, avoimuus ja selkeys, auttavat paluussa demokratian ja kansalaisyhteiskunnan normaaliin toimintaan.

FT Johanna Vuorelma on tutkijatohtori Tampereen yliopiston Tutkijakollegiumissa.

FT, dos. Henrik Rydenfelt on Etiikka.fi:n vastaava toimittaja.

28 kommenttia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *