Globaalin kaupallisen, poliittisen ja kulttuurisen yhdentymisen myötä rakentunut globaali sivilisaatio on ajautunut monikriisiin. Päällekkäiset kriisit ja erityisesti niiden kärjistyminen sotilaallisiksi vastakkainasetteluiksi ovat myös vahvistaneet turvallisuusarvoja vapausarvojen kustannuksella.

Tilanne muistuttaa jo osin 1900-luvun katastrofiaikaa, kun 1800-luvun markkinaliberaali sivilisaatio romahti suursodiksi siirtomaavallan väkivaltaisen valtamallin, luokka- sekä valtapoliittisten vastakkainasetteluiden, markkinatalouden kriisien sekä uusien totalitaaristen ideologioiden myötä.  Fasismin ja kommunismin totalitaariset ideologiat synnyttivät uuden teollisuusyhteiskunnalle tyypillisen tyrannian muodon, kun puoluevaltiot pyrkivät mobilisoimaan kokonaisia yhteiskuntia toteuttamaan omaa ihanneyhteiskuntaansa massaväkivallan keinoin.

Teollisuusyhteiskunta on kuitenkin korvautunut globaalilla verkostoyhteiskunnalla. Verkostoyhteiskunta rakentuu kaupunkien, finanssimaailman ja valtioiden globaalien verkostojen varaan. Verkostoyhteiskunnan talous nojaa yhä enemmän tieto- ja palvelutyöhön, ja tuotanto nojaa yhä enemmän globaaleihin tuotantoketjuihin. Väitän, että turvallisuusvaltio eli sekurokratia on samalla tavoin kriisiytyneelle globaalille verkostoyhteiskunnalle ominainen uusi tyrannian muoto.

Mitä on turvallisuusvaltio eli sekurokratia?

Turvallisuusvaltion eli sekurokratian käsitettä käytetään tutkimuksessa osoittamaan ja kritisoimaan aikamme autoritaarisia kehityskulkuja. Venäjä-tutkimus käyttää termiä kuvaamaan Vladimir Putinin turvallisuuspalveluihin nojaavaa sotilasdiktatuuria. Termi nousi myös esiin rajakriisissä: ”oikeusvaltio on turvallisuusvaltio, jossa oikeus on alisteinen kansalliselle turvallisuudelle”. Tutkija Salvador Regilme käyttää termiä kuvaamaan valtiomallia, jossa valtion ja yhteiskunnan suhde rakentuu alistamalla yhteiskuntajärjestys valtion turvallisuudelle.

Globalisoituneiden populistihallintojen nousu on myös johtanut tilanteeseen, jossa tieteelliset kommentaattorit ovat alkaneet puhua herroista ilman hyssyttelyä. Nancy Ries ja Balint Magyar ovat lähestyneet Putinin, Donald Trumpin, Viktor Orbanin ja Benjamin Netanjahun roistontöitä mafiavaltion ja gangsterivallan käsitteiden avulla. Paul Gratton taas katsoo uusliberalismin lopulta johtavan trumpilaiseen huijausyhteiskuntaan.

Mafiavaltiossa on kyse järjestelmästä, jossa kummisedän johtama hyvä veli-verkosto kaappaa valtion ja järjestää valtion ja yhteiskunnan suhteet oligarkkiseksi keskus-säde verkostoksi.  Mafiasysteemi on väistämättä vahvasti turvallistettu. Kansakunnan näkeminen kummisedän patriarkaalisena perheenä johtaa etnonationalismiin ja vahvoihin me vastaan ne-asetelmiin. Yksityisten etujen muuttaminen kansallisiksi eduiksi ja viholliskuvat johtavat taas yhteisten oikeuksien, kansalaistoiminnan ja oikeusvaltion vastaisuuteen.

Määrittelenkin turvallisuusvaltion eli sekurokratian tätä kautta: turvallisuusvaltio on valtio, joka rakentaa valtion ja yhteiskunnan suhteen turvallistetuksi globaaliksi oligarkkiseksi keskus-säde-verkostoksi. 

Turvallisuusvaltio ja totalitarismi

Turvallisuusvaltion perusluonnetta voidaan myös valottaa vertaamalla sitä edeltäjäänsä totalitarismiin. Politiikan tutkimus on tunnistanut totalitaarisen järjestelmän peruspiirteet: yhteiskuntaa ohjaavan ideologian, byrokraattisen valtapuolueen, vastustajiin kohdistuvan terrorin, oikeutuksen hakemisen propagandasta ja valtiojohtoisen talousjärjestelmän. Vaikka totalitarismin aika meni ohi teollisuusyhteiskunnan myötä, turvallisuusvaltio tuottaa silti samanlaisia rakenteita verkostoyhteiskunnassa.

Turvallisuusvaltio nojaa turvallisuusajattelun nostamiseen koko yhteiskuntaa läpäiseväksi periaatteeksi – aivan samoin kuin totalitarismi nojasi ideologiaan. Turvallisuusajattelulle on tyypillistä ajatus jatkuvasta ulkoisesta uhasta sekä jako ystäviin ja vihollisiin, jolloin yhteiskunta ajautuu jatkuvaan poikkeustilaan.

Näin turvallisuus ottaa 1900-luvun totalitarismeista niiden autoritaarisen ytimen ilman, että se tarjoaisi aatteellista visiota paremmasta tulevaisuudesta. Turvallisuusvaltio muistuttaa silti joissain suhteissa fasismia. Kun fasismi tavoitteli kansallista heräämistä luopumalla liberaalidemokratiasta, turvallisuus tarjoaa ”havahtumista sinisilmäisestä ja naiivista” rauhanomaisesta kehityksestä ja yleisistä ihmisoikeuksista.

Turvallisuusvaltio kuitenkin eroaa sekä oikeusvaltioon ja moniin valtakeskuksiin nojaavasta liberaalidemokratiasta että totalitaarisesta puoluevallasta. Turvallisuusvaltion poliittinen järjestelmä rakentuu politiikan oligarkkisten keskus-säde ja hyvä veli -verkostojen varaan. Hyvä veli -verkostot kaappaavat sekä valtiobyrokratian että muodon vuoksi ylläpidettävän demokraattisen järjestelmän. Käytännössä turvallisuusvaltio voikin kätkeytyä useamman valtiomuodon, kuten epäonnistuneen demokratian tai turvallisuuspalveludiktatuurin, taakse.

Turvallisuusvaltio merkitsee valtion ja yhteiskunnan kriminalisoitumista. Jo uusliberaaleja keskus-säde-verkostoja voidaan pitää korruptoituneina siinä, että ne mahdollistavat ansiottomien etujen kuppaamisen mm. monopolien avulla. Siirtymä turvallisuusvaltioon pahentaa tilannetta entisestään, kun me-ne-vastakkainasettelut, poikkeustila, militarismi ja oligarkia korvaavat oikeusvaltion gangsterivallalla ja pahimmillaan jopa muistuttavat totalitaarista terroria.

Turvallisuusvaltio pitää oikeusvaltiota ja yhteisiä ihmisoikeuksia sinällään turvallisuusuhkana, koska ne takaavat oikeudet myös ”noille toisille”. Turvallisuusvaltion oligarkiaverkostot nojaavat vallan ja rahan keskittämiseen ja pitävät näin oikeusvaltiota ja riippumatonta kansalaistoimintaa toimintansa esteenä. Kriminalisoitumisen huippuna on militarismi eli turvallisuuspalveluiden, asevoimien, varustelun tai sodan keskeinen asema yhteiskunnassa. Suurvaltojen väliset suhteet ovat ajautuneet suurvaltakilpailuksi, kun eri suurvallat pyrkivät globaalien keskus-säde-verkostojen navoiksi. Myös sodan luonne on muuttunut verkostoyhteiskunnassa: uudet sodat tähtäävät juuri keskus-säde -verkostojen kontrollointiin autoritaaristen asenteiden vahvistamisen ja terroritekojen avulla.

Turvallisuusvaltio, talous ja populismi

Turvallisuusvaltio oikeuttaa itsensä populismilla, joka vastaa totalitaaristen valtioiden propagandaa. Populismi rakentaa vastakkainasettelun ystäviin ja vihollisiin erottelemalla toisistaan todellisen kansan ja korruptoituneen eliitin. Turvallisuusvaltioissa tämä asetelma kääntyy kuitenkin päälaelleen, kun ”todellista kansaa” ovatkin herrojen kannattajat. Vallan vastavoimat kuten oppositio, tiede- ja kulttuuri-instituutiot, vapaat markkinat, riippumaton työväenliike ja ylikansalliset kansalaisliikkeet ovat epäkansallista eliittiä.

Turvallisuus itse toimii populismin perustana: turvallisuusretoriikka erottaa turvallisuusuhat tunnustavan todellisen kansan sinisilmäisestä liberaalista eliitistä. Turvallisuusvaltiot ovat miltei aina oikeistopopulistisia, mutta Nicolas Maduron Venezuela tarjoaa esimerkin vasemmistopopulistisesta turvallisuusvaltiosta. Näin turvallisuusvaltio rakentaa oikeutuksensa ”todellisen kansan” turvaamisella Noita Toisia vastaan.

Turvallisuusvaltion talousjärjestelmä eroaa aiempien totalitaaristen valtioiden suunnitelmataloudesta. Putinin Venäjän ero Neuvostoliittoon valottaa tätä eroa. Neuvostoliiton hajotessa valtio-omisteinen teollisuus yksityistettiin oligarkeille. Putin on taas sitouttanut oligarkian omaan valtajärjestelmäänsä ja nimennyt omia miehiään öljy-yhtiöiden johtoon.

Turvallisuusvaltion talouspolitiikka sulauttaa globaalin oligarkian taloudelliset keskus-säde-verkostot osaksi valtion poliittista keskus-säde-verkostoa. Näin turvallisuusvaltio radikalisoi uusliberalismin oligarkkisia piirteitä muuttamalla markkinayhteiskunnan populistiseksi huijausyhteiskunnaksi: odotukset ansiottomaan arvonnousuun nojaavista tulovirroista nousevat tuottavaa toimintaa tärkeämmäksi, ja turvallisuusjärjestelmä pyrkii sitten ohjaamaan “tuotot” meikäläisten taskuihin noiden toisten kustannuksella. 

Ehdotukseni on, että globaalin markkinatalouden kriisiytyminen on siis johtanut uudenlaisten autoritaaristen poliittisten järjestelmien ja suoranaisten tyrannioiden muotoutumiseen. Turvallisuusvaltio eli sekurokratia pyrkii takaamaan ansiottomat edut turvallisuuden, taloudellisen oligarkian ja populististen hyvä veli-verkostojen liittouman kautta. Sen totalitarismia mukailevat piirteet tekevät siitä kelvottoman avoimen yhteiskunnan, oikeusvaltion, ekologisen kestävyyden tai taloudellisen hyvinvoinnin pohjaksi.