Tag Archives: tarina

Nykypäivän pseudotiedettä

98 kommenttia

Tieteen ja epätieteen välisessä rajanvedossa on perinteisesti kannettu huolta astrologian, homeopatian ja henkiparannuksen kaltaisten herkkäuskoisia huiputtavien oppien leviämisestä. Suomalaisetkin saattavat edelleen innokkaasti uskoa tällaiseen haitalliseen, jopa vaaralliseen ”huuhaahan”: tuore tutkivan journalistin reportaasi kertoo enkelihoitojen hämmästyttävästä suosiosta (Helsingin Sanomat, Kuukausiliite 7.4.2018).

Vanhat pseudo- eli näennäistieteet tuskin leviävät melko korkeasti koulutetun väestön joukossa hälyttävän laajalle. On pikemminkin aihetta kiinnittää huomiota salonkikelpoisemmalta näyttävään ja vaikutuksiltaan epäsuorempaan mutta yhtä huolestuttavaan pseudotieteelliseen ajattelutaipumukseen.

Nykyajan pseudotiede ei esiinny muinaisoppien tai salattujen mysteerien vaan dynaamisen konsulttibisneksen ja johtamiskoulutuksen asussa. Siinä viitataan sujuvasti esimerkiksi aivotutkimuksen ja evoluutiopsykologian tuloksiin – tai pikemminkin niiden hatariin tulkintoihin. Näin tuotetaan tieteellisesti kestämättömiä ja käsitteellisesti sotkuisia hokemia vaikkapa siitä, kuinka ”intuition” kautta voidaan saada ei-loogista ”tietoa” ja ”vatsanpohjatuntemuksillakin” on tieteellisesti todennettava biologinen perusta. Lue lisää →

Melanian kultainen häkki -kertomuksen vaarat

16 kommenttia

Mitä vähemmän tapahtumia, sen enemmän kerrottavaa. Tämä pätee myös Melania Trumpin kasvoihin. Trump-järkytystä hoidetaan mediassa lukemalla presidentin puolison ilmeettömistä kasvoista tarinoita, jotka ovat tuttuja niin Tuhannesta ja yhdestä yöstä, eurooppalaisista kansansaduista kuin aikamme kuninkaallisista juoruistakin.

Melania-lore on kaikessa kyseenalaisuudessaan havainnollinen esimerkki tyhjästä nyhjäistyjen kertomusten kulttuurisesta ja poliittisesta voimasta.

Kognitiivinen narratologia määritteli jo 1990-luvulla, että kertomuksia voi nähdä missä vain: tarinallisuus on ensisijaisesti mielen hahmotustapa ilmiöihin, luonnollinen mallinnuskeino. Siihen turvaudutaan , kun halutaan ymmärtää omaa tai toisten kokemusta – tai valintoja ja motiiveja niiden takana (esim. Fludernik 1996, Herman 2009).

Miten kukaan voi olla Donald Trumpin kanssa naimisissa? Käsittämätöntä yritetään käsitteellistää kulttuurisesti saatavilla olevilla tarinamalleilla (esim. Talbot et al 1996, Bamberg & Andrews 2004). Melanian kohdalla yleisimpiä ovat onnenonkija- ja kultainen häkki -kertomukset. Lue lisää →

Miten viestiä tutkimuksesta somessa?

115 kommenttia

Pöhinä sosiaalisen median ympärillä on viime vuosina ulottunut myös tutkimuksesta viestimiseen. Vähemmän on keskusteltu viestinnän etiikasta tutkijoiden arjessa.

Elisa Juholin ja Henrik Rydenfelt muistuttavat artikkelissaan Hyvä viestintä, parempi viestintäkulttuuri, ettemme saisi ulkoistaa etiikkaa omaksi toiminnokseen – auditointeihin, raportteihin ja eettisiin koodistoihin. Mikään ei voi korvata viestijän omaa harkintaa.

Etiikka tulee näkyväksi silloin, kun emme ole varmoja siitä, miten pitäisi toimia. Yksittäinen viestintäteko on aina epävarmuuden teko. ”Olisiko oikein vai väärin esittää tämä asia näin?” Lue lisää →

Totta tai ei, näin me sen koimme

7 kommenttia

Kun Enkeli-Elisan tarina alkoi vähitellen paljastua huijaukseksi, kiusatun muistolle omistetun Facebook-tukiryhmän ylläpitäjä Kim kuittasi huhut näin:

“Elisan tapaus on tosi, mutta vaikkei olisikaan niin nuoret tekevät itsemurhia koulukiusaamisen takia joka tapauksessa.” (HS Kuukausiliite 20.3.2013)

Kirjailija Minttu Vettenterän fabuloima tragedia ja sen hahmot – Elisa ja hänen surun murtamat vanhempansa – ovat siis jollain syvemmällä, emotionaalisella tasolla totta. Rahankeruukampanja ja kirjamyynti olisivat kaiketi voineet jatkua. Elisaa ei ollutkaan, silti kaikkien maailman kiusattujen puolesta tuntuu pahalta.

Tilastoista ei saa tarinaa, jos kertomusmuodon edellyttämä kokeva yksilö puuttuu (ks. Caracciolo 2013). Sellaisen voi siis kai tekaista? Lue lisää →

Facebook-kerronta ja kokemuksen syöverit

Ei kommentteja

Muutaman vuoden takainen Facebook-kaverini päivitysten sarja kuvasi tilannetta noin kahden tunnin välein seuraavasti:

Gaah. Maanantai. Kahvia!

 

Alkoi tämäkin viikko jyrkällä alamäellä. ”Antaa mennä, kun on alamäki taas.” Wiuuuuuuuuuuu. Toivottavasti vastarinteellä ei seisoskele ketään.

 

Ei mar, kai sitä opettaa täytyy, vaikka mieluiten sanoisi soromnoo ja painuisi pehkuihin. Pitäkää tunkkinne.

 

Ja juuri kun luulin, ettei viikko voi enää huonommin alkaa ☹ [linkki uutiseen: “Matula eläkkeelle – 30 vuotta Kahden keikkaa riitti”]

 

Taas yksi päivä vähemmän matkalla ennenaikaiseen hautaan.

 

tuli sitten eilen illalla nuhaan – toista kertaa tänä syksynä ☹ Että tämmöinen tapaus, ja juuri kuumeisimpaan opetusputkeen.

 

Vastaanottoaikani alkoi. Nyt voi olla varsin varma siitä, ettei kukaan häiritse, ja saa keskittyä olennaiseen.

 

ZZZ – hän nukkuu. Ei ihan mutta melkein. Kohta pitämään harjoituksia; onneksi ovat semmoisia, että jätän lapset harjoittelemaan ja menen itse kaffelle.

 

ei onneksi ole ongelmissaan yksin: [FB-kaverin nimi]kin on kuluttanut päivänsä voivottelemalla vessapaperia, jonka kerrokset eivät mene kohdakkoin.

 

Hullu maailma.

 

*Niisk*

Tykkäyksiä ja kommentteja näihin päivityksiin ei valtavasti satanut, mutta niitä tämä aktiivinen arkipäivän päivittäjä tuskin kalastelikaan. Facebookissa voi nimittäin tehdä taidetta myös hiljaisuudesta ja tapahtumattomuudesta. Lue lisää →

Somepäivitykset ja kerrottavuuden rajat

Ei kommentteja

Näin päivitti tammikuisena aamupäivänä Facebook-kaverini (joka myöhemmin antoi minulle luvan käyttää päivityksiään tutkimustarkoituksiin):

Mietin tässä, että mistähän sitä vois vetäistä oikein ärsyttävän päivityksen. Lapsilla ei just nyt voi kehuskella. Mieskin nukahti uudestaan eikä se ees ole naamakirjassa, jotta sille vois rakkautta tunnustaa ja muutenhan se on toki täysin turhaa. Itte en ole saanut vaatteita päälleni, ruokaa en viittis laittaa, aktiivisuusranneke ei oikein näytä juuri mitään askeleita. Luettelenpa tässä nyt sitten näköjään asioita ja täytän fiidiä ei niin sitten millään tärkeällä asialla, mutta kun nää sormet ei pysähdy ja siis kun mulla on tää huomiohakuisuus.

Facebook ja muut reaaliaikaiseen arkipäivän raportointiin perustuvat sosiaalisen median kanavat muuttavat radikaalisti käsitystämme oman elämän tarinallistamisesta. Mikä on jaettavaa somessa harvemmin on kerrottavaa kasvokkain. Lue lisää →

Viihdekirjallinen journalismi ja hellät tunteet

1 kommentti

Kuulostaako tämäntyyppinen tarinanpunonta tutulta:

“Metsäautotie on luminen. Aurinko paistaa hakkuuaukion takaa. Täältä, syvältä metsästä Keski-Suomesta, poliisi löysi 31-vuotiaan Petrin ruumiin 28. tammikuuta. […] Petri oli lapsena lahjakas jääkiekkoilija ja innokas metsämies. Tuli kutsu maajoukkueleirillekin, mutta Petristä ei tullut jääkiekkoilijaa vaan narkomaani ja diileri.”

Lue lisää →