Tag Archives: koronakriisi

Milloin perusoikeuksien rajoitukset ovat ihmisoikeusrikkomuksia?

8 kommenttia

Keskustelua Perustuslakiblogissa ja Etiikka.fissä julkaistujen kirjoitusten pohjalta jatkavat Martin Scheinin ja Antti Kauppinen. Osa kommenteista on alun perin julkaistu Twitterissä ja Facebookissa.

Martin: Kirjoitus on selkeä ja kiinnostava, mutta ei ota huomioon, että nimenomaisesti ⁦Pauli Rautiaisen kanssa teemme Perustuslakiblogin kirjoituksessamme eron moraalisen dilemman kohtaavan yksilön ja ihmisoikeuksiin oikeudellisesti sidotun valtion välillä.

Antti: Mutta vaikka tuon pointin hyväksyisi, se ei muuta sitä oleellista seikkaa, että sikäli kun kyse on analogisesta tilanteesta sivuraidetapauksen kanssa, pienemmän pahan tekeminen ei loukkaa oikeuksia (eli analogiassa ihmisoikeuksia). Näin on silloin, kun oikeuden ala ei ylipäänsä ulotu näihin tekoihin (kuten itse mielelläni sanon) tai jos kyse on oikeutetusta oikeuteen puuttumisesta (infringement, ei violation). Silloin valtiota sitova sopimus olla loukkaamatta ihmisoikeuksia ei myöskään kiellä analogista tekoa.

Lue lisää →

Vahingon aiheuttaminen ei aina loukkaa oikeuksia

42 kommenttia

Tätä kirjoittaessani Suomi on rajoittamassa vapaa-ajan liikkumista Uudeltamaalta ja Uudellemaalle ensisijaisesti sillä perusteella, että niin vähennetään terveydenhuoltoon kohdistuvaa painetta muualla maassa. Tämän voi hyvällä syyllä uskoa pelastavan ihmishenkiä koronavirusepidemian aikana.

Onko tällainen laillisten oikeuksien rajoittaminen kuitenkin moraalisesti väärin tai ihmisoikeussopimusten vastaista? Oikeustieteilijät Martin Scheinin ja Pauli Rautiainen väittävät näin kritisoidessaan valtioneuvostoa ”Jumalan leikkimisestä” Uudenmaan eristämistoimien takia. Heidän olennaiset väitteensä perustuvat moraalifilosofiseen erotteluun tekemisen ja tekemättä jättämisen välillä. Selitän tässä kirjoituksessa, miksi heidän tulkintansa tästä periaatteesta ja sen soveltumisesta nykytilanteeseen ei ole uskottava. Ei ole hyvää syytä uskoa, että hallituksen esittämät toimet loukkaavat uusmaalaisten ihmisoikeuksia.

Lue lisää →

Perusoikeudet ja riittävät perusteet

9 kommenttia

Viimeaikaisista tapahtumista keskustelevat Arto Laitinen ja Henrik Rydenfelt.

Henrik: Luotan viranomaisten ja valtiojohdon arvioon, että perusoikeuksien rajoituksille on nykyisessä tilanteessa hyvät ja painavat perusteet. Niistä ei kuitenkaan ole kerrottu meille tarpeeksi, että voisimme arvioida näin laajamittaisia ja merkittäviä päätöksiä.

Arto: Asia on painava. Taustalla on periaatteellinen kysymys, että millä proseduurilla perusoikeuksia rajoittava poikkeustila pitäisi voida julistaa, ja toinen kysymys millaiset sisällölliset perusteet ovat periaatteessa riittävän painavia mihinkin rajoitukseen – myös tilanteessa, jossa tiedettäisiin kaikki relevantti. Lisäksi on kysymys siitä, mitä tulisi tehdä, kun ei tiedetä kaikkea relevanttia, vaan parhaatkin arviot ovat hyvin epävarmoja skenaarioita. Näistä kolmesta taustakysymyksestä olisi hyvä käydä kiihkotonta keskustelua, ne ovat monimutkaisia. Siitä en luullakseni ole kuitenkaan samaa mieltä, että viranomaiset ja valtionjohto eivät olisi kertoneet tarpeeksi painavia perusteita tähänastisille toimenpiteilleen, tai sitten en ihan saa kiinni millaisia lisäperusteluita tässä tilanteessa kaipaisit.

Lue lisää →

Koronakriisi paljastaa ihmisen traagisen tilanteen

18 kommenttia

Kulkutautiepidemiat kautta historian ovat aiheuttaneet suurelle joukolle ihmisiä huomattavaa kärsimystä. Taiteen ja kirjallisuuden sekä filosofian ja teologian ikuisiin kysymyksiin lukeutuu kärsimyksen ongelma, jota on pohdittu vähintään Vanhan testamentin Jobin kirjasta lähtien. Miten viattomien kärsimykseen tulisi eettisesti suhtautua? Voiko kärsimyksestä seurata jotain hyvää? Voiko sillä olla jokin mieli tai merkitys?

Näitä kysymyksiä on modernissa kirjallisuudessa käsitellyt esimerkiksi Albert Camus romaanissaan Rutto (1947). Tappava tauti leviää karanteeniin joutuvaan Oranin kaupunkiin. Elämää koossapitävät tottumukset keskeytyvät. Viranomaiset ovat aluksi epäuskoisia, sitten varotoimissaan maltillisia levottomuutta välttäen. Pian sairaita kuitenkin ryhdytään eristämään. Kukaan oranilaisista ei ole varautunut eristettynä olemisen tunteeseen, yksitoikkoisuuteen tai rutiinien rikkoutumiseen.

Kirjan keskeinen vastakkainasettelu kiteytyy jesuiitta Paneloux’n ja lääkäri Rieux’n välille. Epidemian riehuessa jesuiitta järjestää rukousviikon kirkossa, jonne kansa pakkautuu tartuntavaarasta piittaamatta. Jesuiitalle sairastuneet lapsetkin ovat merkki Jumalan vaativasta rakkaudesta, jota ei voi ymmärtää ihmisjärjellä. Lääkäri taas toimii velvollisuusetiikan mukaan ja pyrkii pelastamaan niin monta sairastunutta kuin mahdollista. Hän kieltäytyy näkemästä lasten kuolemassa tarkoituksenmukaisuutta.

Lue lisää →