Puuttuuko journalismista etiikka?

16 kommenttia

Jyväskylässä tapahtuneen turvapaikanhakijoiden ja poliisin välisen yhteenoton jälkeen kansanedustaja Pauli Kiuru vaati medialta kannanottoja.

Pauli Kiuru 4.9.2017

Kansanedustajalla on poikkeuksellinen huoli. Suomen päämediat ovat hänen mielestään liian neutraaleja ja puolueettomia.

Tällaista arviota journalistien pitäisi pitää kehuna. Journalismin perusarvo, jota Aki Petteri Lehtinen on kuvannut filosofiasta tutulla käsitteellä totuudenmukaisuus, on esittää asiat niin kuin ne ovat – kertoa faktat.

Journalismin tavoittelevat ”puhtaat faktat” eivät tietysti ole ihmisestä riippumattomia. Aiheet on valittu tavalla tai toisella. Tietyt asiat nostetaan keskelle, toiset jätetään sivuun. Haastateltavat, kuvat, otsikot ja ingressit ovat kaikki toimittajien valinnan tuotosta.

Tätä kaikkea hyvä journalisti miettii. Journalistien etiikka tiedon hankinnan ja sen välittämisen suhteen on korkealla tasolla. Harva ammattikunta pohtii omaa toimintaansa ja sen periaatteita yhtä tarkkaan.

Pyrkimys pelkkiin faktoihin kuitenkin takeltelee pahasti silloin, kun meidän pitäisi miettiä, mitä niistä seuraa. Vedämme samoista faktoista vastakkaisia johtopäätöksiä, jos emme jaa myös arvoja ja päämääriä.

Journalismin puoleen on voitava kääntyä myös silloin, kun mietitään, mitä asioista pitäisi ajatella. Jos riippumaton journalismi ei tätä keskustelua käy, päämääristä kovinta ääntä pitävät propagandistit ja intressiryhmät, jotka ajavat omia poliittisia ja taloudellisia etujaan.

Mutta tiedon etiikkaan keskittyneet journalistit eivät arvojen etiikassa olekaan aina ajan tasalla.

Media monin tavoin yhä elää elitistisen demokratian ajassa, jossa sen sopi olettaa, että ääneen pääsevä joukko – toimittajat, kärkipoliitikot, johtavat asiantuntijat – olivat eri näkemyksistään huolimatta samoilla linjoilla monissa perustavissa kysymyksissä. Konsensuksen aikaan tiedettiin, mitä faktoista piti päätellä.

Esimerkkejä riittää, mutta yksi lienee ylitse muiden. Yhdysvaltain presidentinvaalien alla laadukkaimmatkin mediat esittivät kerta toisensa jälkeen, että rasismin kanssa flirttaileva, naisten puristelemisella kehuskeleva liikemies ei ole soveltuva ehdokas. Vaalien tuloksen perusteella media sovelsi kysymykseen lähinnä omia taustaoletuksiaan ja normejaan soveltuvuudesta.

Washington Post 18.7.2016

Kun yhteiskunnallinen keskustelu on sosiaalisen median vuoksi laajentunut, mikään oletus jaetuista arvoista ja normeista ei enää pidä paikkaansa. Eri mieltä olevat löytävät toisensa. Paljastuu, että lähes jokaiselle näkemykselle on kannattajansa.

Journalistit usein pyrkivät kiinnittämään huomiota yhteiskunnan ongelmiin – mutta jo se, mikä oikeastaan on ongelma, on arvokysymys.

Journalismi kohtaa tässä ristiriidan. Toisaalta pyrkimys on esittää ”pelkät faktat” ja antaa yleisön vetää omat johtopäätöksensä. Toisaalta ”pelkkien faktojen” esittäminen ei riitä. Pitäisi pystyä perustellen puhumaan myös siitä, mitä johtopäätöksiä faktoista pitäisi vetää.

Vähä- vai moniarvoista?

Tutkimusten mukaan journalismi on muuttunut tulkitsevampaan ja kantaaottavampaan suuntaan. Joskus ennen sisäsivut täytettiin faktoilla, ja pääkirjoituksissa otettiin varovasti kantaa. Nyt lehdet pursuavat kolumneja, kommentteja, arvioita ja ”analyysin” nimikkeellä tarjoiltuja mielipidekirjoituksia.

Keskustelua arvoista ne vain eivät aina edistä. Vedettyjä johtopäätöksiä perustellaan hatarasti. Usein lopulta vedotaan impressionistisiin tarinoihin omista tuntemuksista ja kokemuksista. Yhteys muuhun sisältöön on ohut, ja monen kirjoituksen tarkoitus tuntuu olevan lähinnä herättää huomiota.

Myös “pelkkiin faktoihin” keskittyvissä jutuissa on aiempaa enemmän tulkintaa, kehystä ja arviointia (ks. Väliverronen & Kunelius 2009). Riskinä on, että näkemykset ja tehdyt valinnat paistavat rivien välistä, mutta niitä ei lausuta ääneen tai perustella. Pahimmassa tapauksessa journalisti vain olettaa yleisönsä olevan samaa mieltä arvokysymyksistä.

Mediakriittistä yleisöä – jollaista suomalaiset ovat – kaikki tämä lähinnä ärsyttää. Ja varmasti ärsyttää journalistejakin. Mitä jos ”faktat” esitettäisiin yhtä heppoisin perustein kuin arvoihin perustuvat johtopäätökset?

Viestinnän monipuolistuessa perinteisen, journalistisen median rooli muuttuu tiedon portinvartijasta ja keskustelun pääkanavasta yhdeksi keskustelun osapuoleksi. Se voi lähinnä onnistua tai epäonnistua tarjoamaan eväitä laajempaan dialogiin.

Journalismi voi onnistua, jos se laajentaa itsekriittisen ja omat ennakko-oletukset kyseenalaistavan, tutkivan otteen koskemaan faktojen ohella myös arvoja ja näkökulmia.

Pelkästään näkökulmien moninaisuuden huomaaminen auttaa tässä jo paljon. Avoimuus omista lähtökohdista, näkemyksistä ja valinnoista tukisi journalismin uskottavuutta.

Etiikan peruskäsitteiden ja -näkökulmien tuntemus olisi avuksi sekin. Useimmat yhteiskunnan arvoristiriidat aukenevat melko helposti, kun ne ovat hallussa. Monissa kysymyksissä vastakkain asettuvat toisten oikeudet ja toisille aiheutuvat seuraukset – kerta toisensa jälkeen.

Suomessa on ollut tapana nauraa jokaiselle, joka on erehtynyt esittämään arvokeskustelua aiheesta kuin aiheesta. Tuloksena on nyt käytävä yhteiskunnallinen keskustelu, jossa puhutaan ohi, ymmärretään tahallaan väärin ja vastataan vaikeisiin kysymyksiin valittamalla rahan puutetta tai viittaamalla ihmisoikeuksiin vähän sinne päin. Arvoja käsittelevä journalismi voisi saada keskustelun takaisin raiteilleen.

Viite
Väliverronen, Jari & Kunelius, Risto (2009). Politiikan journalismi medioitumisen aikakaudella. Teoksessa: Väliverronen, Esa (toim.) Journalismi murroksessa. Helsinki: Gaudeamus.

Kommenteista kiitos Jussi Pulliselle.

16 kommenttia

  10. Jari Väliverronen

    Hei,

    Kiitos hyvästä keskustelunavauksesta! Päivityksenä tuohon käyttämääsi juttuumme vuodelta 2009: työstän parhaillaan artikkelia suomalaisen politiikan journalismin sisältöjen muutoksista. Aineiston (minulla HS:n ja IL:n printtiversiot, vuodet 2010 ja 2015) analyysi on vähän kesken, mutta pari pikahavaintoa voi jo tässä vaiheessa tehdä:

    1) Taustoittaminen, tulkinta ja mielipiteet ovat tulleet politiikan journalismiin jäädäkseen. Niiden osuus on viime vuosina kasvanut jonkun verran politiikan jutuissa. Ottaen huomioon nettiuutisoinnin nousun tämä tuntuu hyvin järkeenkäyvältä toimintatavalta printtimedioille.

    2) Raportoinnissa entistä olennaisempaa on se, että lähteet nimetään. Tämä kertonee samasta trendistä, jonka mainitsemme jo v. 2009 jutussamme: journalistit suhtautuvat varovaisemmin poliitikkoihin tiedon auktoriteetteina. Journalismin professionalisoitumisella lienee tähän vaikutuksensa.

    3) Julkaisujen kesken on joitakin eroja. IL:n jutuissa mielipiteiden esittäminen on yleisempää kuin HS:ssa, jossa taustoittaminen ja tulkinta nousevat vähän suurempaan rooliin. Osin tämä johtunee sattumasta, osin lehdissä käytetyistä juttutyypeistä. Kuitenkin ihan uutisissakin IL:ssä selviä mielipiteitä esiintyy ajoittain erityisesti v. 2010 aineistossa, mikä kertoo toisenlaisesta journalistisesta suhtautumisesta kuin HS:ssa. Sitä voinee selittää vaikkapa iltapäivälehtien tarpeella herättää huomiota lukijoissa, kun tuote pitää myydä päivittäin uudestaan kuluttajille.

    Ylipäänsä voi sanoa, että toimittajan rooli on tullut entistä näkyvämmäksi ja kantaaottavammaksi politiikan uutisoinnissa. Tästä seuraa tietysti myös paineita toimittajille ja toimituksille määritellä entistä tarkemmin se, mihin arvoihin toiminta perustuu.

    Haastattelin viime vuonna lähes 30:tä erilaisissa tehtävissä operoivaa politiikan toimittajaa. Niiden juttutuokioiden perusteella olen taipuvainen toteamaan saman minkä sinäkin. Arvopohjan avaaminen ei ole toimituksissa vielä kovin pitkällä, ja tarkemmalle oman toiminnan erottelulle on tarvetta, vaikka se vaikeaa onkin. Moni toimittaja sanoi pohtineensa asiaa, mutta luontevia käytännön keinoja ei ollut vielä keksitty tai toiminnan avaamisessa nähtiin enemmän haittoja kuin hyötyjä.

    Mielenkiintoista nähdä, millaisia ratkaisuja toimittajat ja toimitukset jatkossa keksivät. Se lienee selvää, että nykyisessä sirpaloituneessa mediamaailmassa ei päästä kovin yhtenäiseen lopputulokseen, mutta avointa keskustelua aiheesta todella tarvitaan.

    Vastaa ↓
    1. Henrik Rydenfelt Artikkelin kirjoittaja

      Jari, kiitokset tästä todella informatiivisesta päivityksestä. Hienoa, että tämä on yhä tutkimuksen kohteena.

      Mielenkiintoista kuulla, että arvopohjaa on journalistien keskuudessa mietitty ja sen avaamista pidetty toisaalta jopa ongelmallisena. Ehkä “pelkän faktan” ja tulkinnan eetokset asettuvat yhä – kuten tuossa ounastelin – hankalasti vastakkain?

      Journalismilla on tietenkin omat, koko toiminnan päämääriä määrittävät arvonsa kuten sananvapaus, avoimuus, demokraattinen päätöksenteko, vallan väärinkäytön tiukka ruotiminen ja vastustaminen jne. Näistä ollaan ammattikunnassa epäilemättä tietoisia, ja omaa toimintaa peilataan näihin.

      Mutta entä sitten, kun kyse on muista arvoihin pohjaavista kysymyksistä ja ratkaisuista ja niiden arvioinnista joko ääneen tai rivien välissä?

      Hyvä esimerkki on päivän Hesarin juttu hallituksen päätösten tuloerojen kasvattavasta vaikutuksesta (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005357540.html). Päätösten ja niiden seurausten todetaan – haastateltavan suulla – olevan arvovalinta. Mutta mitkä arvot ovat kyseessä? Tätä ei avata. Tuskin suuret tuloerot ovat hallituksen (tai yhtään kenenkään) pyrkimys sellaisenaan. Muiden arvovalintojen seurauksena tuloerot voivat kasvaa: esimerkiksi jos ajatellaan, että korkea verotus on väärin vaikkapa omistusoikeuden näkökulmasta, tai että verotuksen keventämisellä on positiivisia seurauksia niille, jotka sen ansaitsevat. Näistä näkemyksistä ollaan perustellusti myös toista mieltä. Nyt avoin keskustelu näistä todellisista arvokysymyksistä jää sivuun – ei päästä villakoiran ytimeen.

      Yllä esitin, että tarvitaan enemmän tulkintaa ja näkemysten esittelemistä, koska pelkät faktat eivät riitä – arvoista muuten ei käydä keskustelua tai keskustelu jää intressiryhmien vangiksi. Trendi tulkintaan journalistisessa sisällössä on tästä vinkkelistä hyvä asia. Muu riippuu siitä, miten tässä onnistutaan: esitetäänkö avoimesti erilaisia arvonäkökulmia, joista tehtyjä ratkaisuja tai maailman tapahtumia arvioida, vai jäävätkö arvot provosoiviin kolumneihin tai “faktojen” rivien väliin. Mutta tämä on tosiaan keskustelunavaus, ja journalistit joutuvat tässäkin itse toimintatapansa ja pyrkimyksensä määrittämään.

      Vastaa ↓
  15. Elias

    “Kansanedustajalla on poikkeuksellinen huoli. Suomen päämediat ovat hänen mielestään liian neutraaleja ja puolueettomia.”

    Kirjoittaja tulkitsi pahasti väärin. Ehkäpä tahallisesti, tai sitten kirjoittajan puoluetausta oli (taas) väärä. Kansanedustaja teki toimittajille niinkin yksinkertaisen ja itsestään selvän kehotuksen kuin valita oikeusvaltion puolustamisen. Tässä kohtaa meni sitten kuppi nurin. Surkuhupaisaa puhua tässä yhteydessä sanallakaan etiikasta. Lukion filosofiasta voisi kerrata vaikka Kantin kategorisen imperatiivin ja puhua sen jälkeen etiikasta. Sen verran autan, että toimittaja on tässä yhteydessä varsin epäeettinen samalla olettaen olevansa eettinen. Niin sanotun älyllisen epärehellisyyden saralla kova saavutus.

    “Journalistien etiikka tiedon hankinnan ja sen välittämisen suhteen on korkealla tasolla. ” Itsensä nostaminen jalustalle samalla kun “oikeiden toimittajien” valeuutiset, mielipidevaikuttaminen, uutisoimatta jättäminen, valittujen yhteiskunnallisten trendien vähättely ja suoranaiset valheet ovat tulleet osaksi arkipäivää, on ylimielistä.

    Vastaa ↓

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *