Viimeaikaisista tapahtumista keskustelevat Arto Laitinen ja Henrik Rydenfelt.

Henrik: Luotan viranomaisten ja valtiojohdon arvioon, että perusoikeuksien rajoituksille on nykyisessä tilanteessa hyvät ja painavat perusteet. Niistä ei kuitenkaan ole kerrottu meille tarpeeksi, että voisimme arvioida näin laajamittaisia ja merkittäviä päätöksiä.

Arto: Asia on painava. Taustalla on periaatteellinen kysymys, että millä proseduurilla perusoikeuksia rajoittava poikkeustila pitäisi voida julistaa, ja toinen kysymys millaiset sisällölliset perusteet ovat periaatteessa riittävän painavia mihinkin rajoitukseen – myös tilanteessa, jossa tiedettäisiin kaikki relevantti. Lisäksi on kysymys siitä, mitä tulisi tehdä, kun ei tiedetä kaikkea relevanttia, vaan parhaatkin arviot ovat hyvin epävarmoja skenaarioita. Näistä kolmesta taustakysymyksestä olisi hyvä käydä kiihkotonta keskustelua, ne ovat monimutkaisia. Siitä en luullakseni ole kuitenkaan samaa mieltä, että viranomaiset ja valtionjohto eivät olisi kertoneet tarpeeksi painavia perusteita tähänastisille toimenpiteilleen, tai sitten en ihan saa kiinni millaisia lisäperusteluita tässä tilanteessa kaipaisit.

Henrik: Koronaviruspandemia on hyvä peruste todeta poikkeusolojen vallitsevan. Tämä ei silti tee perusoikeuksista vapaata riistaa. Hallituksen suulla on todettu, että toteutetuille ja suunnitelluille rajoituksille on painavat perusteet. Niitä ei edes viruksen leviämisen estämisen osalta ole tarkemmin esitelty, monista muista vaikutuksista puhumattakaan. Filosofeina kun pidämme kärkevistä esimerkeistä: epidemia estyisi vielä tehokkaammin ja ihmishenkiä säästyisi, jos meidät suljettaisiin eristysselleihin. Riitäisikö tähän pelkkä viittaus pandemiaan?

Arto: Oikeuksien rajoittamisen ja muun negatiivisen vaikutuksen on toki oltava suhteutettavissa odotettuun etuun tai varjeltaviin asioihin (nk. proportionality). Jos saman vaikutuksen saa aikaan lievemmällä toimenpiteellä, kuten määräyksellä pysyä kotona, ei eristyssellimääräykselle ole oikeutusta. Lisäksi toimenpiteiden on otettava huomioon käytettävissä olevat resurssit: koti on lähes jokaisella, eristyssellejä ei Suomessa liene montaa kymmentä kertaa enempää kuin teho-osastopaikkoja (joita normaalisti on reilut pari sataa). Vaikka eristyssselli olisi oikeutettu toimenpide, se ei muista syistä välttämättä ole käytettävissä. (Ja koska eristyssellejä on niin vähän, ei ehkä pidä paikkaansa, että epidemia leviäisi vähemmän, jos kaikki tunkisimme olemassaoleviin.)

Henrik: Arvioitavaksi tulee juuri tähän tapaan se, ovatko toimenpiteiden vaikutukset oikeasuhtaisia: ylittävätkö niiden positiiviset vaikutukset sekä oikeuksien toteutumiselle että muulle eettiselle hyvälle niiden aiheuttaman pahan. Kun päätöksenteon tietopohjasta ja perusteista ei ole laajaa avoimuutta, tällaiseen arviointiin ei kansalaisilla ja kansalaisyhteiskunnalla ole mahdollisuutta. Epidemian kulkua koskevat uudet viranomaisarviot tihkuivat aluksi julkisuuteen toisen tai kolmannen käden tietona median kautta. En kuvittele, että hallituksella on mitään pyrkimystä tai toivetta lisätä valtaansa. Siihen tämä kuitenkin johtaa – tässä ja nyt – jos lakkaamme vaatimasta avoimuutta.

Arto: Hallitus on toki tiedotustilaisuuksissaan antanut perusteita, joita on ruodittu kriittisesti esim. perustuslakiblogissa, eli kenties voimme vain sopia olevamme eri mieltä siitä, onko hallitus julkisesti perustellut toimenpiteitään. Silti ajattelen, että nekin, joiden mielestä hallitus on toiminut oikea-aikaisesti ja oikeassa suhteessa, voisivat perustellusti vaatia valmiuslain käyttöönottoprosessin tiukentamista. Se, että nyt puututaan (hyvistä syistä) perusoikeuksiin, vähentää luottamustamme perusoikeuksien koskemattomuuteen. Seuraavilla kerroilla poikkeustilan julistaminen voi olla helpompaa, kynnys voi mataloitua: ihmiset tietävät jo mitä on odotettavissa ja heillä on tällainen ajatusmahdollisuus horisontissaan. Asiat ovat paremmin, jos ihmiset voivat luottaa siihen, että perusoikeuksiin ei kerta kaikkiaan puututa. Minä ainakin ajattelisin, että nyt olisi viisasta hieman tiukentaa valmiuslain käyttöönottoprosessia seuraavia kertoja ajatellen. Miten tarkalleen ottaen, sen jätän mieluusti asiantuntijoiden valmisteltavaksi.

Henrik: En ole lainkaan eri mieltä. Hämmästelen sitä, miten laajasti perusoikeuksien rajoittamista suorastaan vaadittiin ja vaaditaan yli perinteisten poliittisten rajojen. Pandemian vakavuuden lisäksi se kertoo ehkä muutoksesta yhteiskunnassamme, mutta sitä muutosta on vaikea paikantaa. Hieman toisenlainen mieleen juolahtava selityksen alku on, että suhtautumisessa ja toimenpiteissä epidemian kynsissä otamme nyt mallia – usein huomaamatta – Kiinasta, jossa rajoitukset perusoikeuksiin on toteutettavissa lähes viivytyksettä ja ilman keskustelua.

Arto: Sellainen Kiina-ilmiö tällä kertaa. Myös päinvastaisia jyrkkiä mielipiteitä on ollut – jotkut pitävät Suomen toimia kerrassaan ylimitoitetuilta. Soisin kaikkien, joilla on vahva subjektiivinen vakaumus siitä, että asiassa on tehty liian vähän tai liian paljon, ottavan kantaa myös siihen, mikä on se määrä X koronakuolemia esim. 6 kk:n sisällä, joiden välttäminen suurin piirtein oikeuttaisi esim. nykyiset toimenpiteet Suomessa? Ovatko esimerkiksi Italian luvut vielä alle X:n? Tämä siis ajatusharjoituksena, jossa saa hetkeksi olettaa, että tiedetään eri toimenpiteiden todelliset vaikutukset. Minusta kysymys on vaikea, ja vaikeissa kysymyksissä aina hämmentää, että ihmisillä on varsin jyrkkiä mielipiteitä.

Henrik: Vaarana on, että kriisin keskellä tuijotetaan yhtä mittaria, jolla lopulta oikeutetaan mitä tahansa. Se on kovin inhimillistä, kun julkisen keskustelun ja jopa oman fyysisen tilan täyttää varautuminen yhteen riskiin. Juuri kysymysten vaikeus ja vaikutusten monipuolisuus tulisi pitää mielessä. Asioiden avoin pohdiskelu auttaa siinä paljon, kuten tänään ja tässä.

YTT Arto Laitinen on filosofian professori Tampereen yliopistossa. FT, dos. Henrik Rydenfelt on Etiikka.fi -sivuston vastaava toimittaja.