Päästäänkö tolkusta koskaan?

28 kommenttia

‘Tolkun ihmisestä’ ei pääse eroon helposti. Ei, vaikka käsitteen lanseerannut kirjailija Jyri Paretskoi ja Tolkun julistuksen puuhamies muusikko ja kouluttaja, sittemmin myös perussuomalainen eduskunta-avustaja, Erkki Seppänen, julkaisivat syksyllä 2018 vuoropuhelun “Tolkun muistolle” ja ehdottivat eteenpäin siirtymistä.

Tolkun ihminen näyttää nousevan kuolleista kuoppaamisensa jälkeen samalla tarmolla kuin Michael Myers Halloween-elokuvissa. Viimeisin vilkas kiistelykierros käytiin, kun Silakkaryhmän puuhamies, Johannes Koski, luonnehti Twitterissä (4.1.2020) “tolkun ihmistä” vääryyden ja väkivallankin edessä välinpitämättömäksi.

Iisalmen Sanomissa julkaistu Paretskoin alkuperäinen kolumni “Tolkun ihmiset” herätti sekin välittömästä kiivaaksi äityneen keskustelun, jossa uuden käsitteen merkitysulottuvuuksia pohdittiin välillä lonkalta heitellen, mutta myös asiaan huolellisesti paneutuen.

Keskustelu on polveillut moneen suuntaan. Yksi sen juonne on hämmästely: kuinka kukaan voi kritisoida tolkkua , joka sanakirjankin mukaan tarkoittaa muun muassa järkeä, ymmärrystä ja harkintakykyä? Pyrin vastaamaan tähän kysymykseen.

Hämmästelyn taustalla on vääristynyt käsitys keskustelun olemuksesta. Pyrittäessä palauttamaan poliittisen keskustelun keskeisten käsitteiden merkitys niiden sanakirjamääritelmiin keskustelun poliittinen luonne kadotetaan. Tarkastelun kohteena tulisi sanakirjan sijaan olla se, kuinka ja minkälaisissa yhteyksissä käsitteitä käytetään.

Toisaalta yritykset palauttaa keskustelu sanakirjamääritelmiin saattavat olla retorisia siirtoja, joilla kiistan toisen osapuolen argumentit pyritään osoittamaan epärelevanteiksi. Näiden pyrkimysten tarkasteleminen retorisina siirtoina saattaa auttaa ymmärtämään keskustelun poliittista luonnetta.

Kolumnissaan Paretskoi arvioi maahanmuuttokeskustelun jakautuneen tulkinnasta riippuen joko kahteen tai kolmeen ryhmään: tolkuttomat ääripäät ja järkevä suomalainen enemmistö. Viimeksi mainitun ryhmän ongelmaksi kirjoittaja laski lähinnä sen, että se ei tuo näkemyksiään riittävän tarmokkaasti esiin, vaikka juuri sitä kaivattaisiin.

Alkuperäisestä jaottelusta on kirjoitettu jo useampia punnittuja arvioita, joissa se on nähdäkseni yhdistetty osuvasti muun muassa identiteettipolitiikkaan ja arvioitu kriittisesti “ääripäiden” asettamista toistensa vastakohdiksi.  Seuraavassa kiinnitän huomion erityisesti alkuperäistä kolumnia noin vuoden päästä seuranneeseen julistukseen “Tolkun tie – Vetoomus yhteiskuntarauhan ja järkevän keskustelun puolesta“.

Kuinka tasapuolista tolkku on?

Julistuksen tarkoitus oli ilmeisesti selkiyttää virinnyttä keskustelua ja suunnata sitä pois ihmisryhmien jaottelusta toimintatapoihin sekä keskustelun ja ajattelun tyyleihin. En epäile kirjoittajien vilpittömyyttä. Tekstissä on kuitenkin kaksi piirrettä, jotka selittävät, miksi tolkullisuuden peräänkuuluttaminen herättää myös vastustusta. Liikkeellä olleet allekirjoittajat ja työryhmä ovat olleet osittain sokeita omille painotuksilleen. Tämän vuoksi teksti ei liennyttänyt vastakkainasetteluja, päinvastoin.

Ensimmäinen seikka on se, että julistus on yksipuolinen maahanmuuttokeskustelun oletettujen ääripäiden aiheuttamia ongelmia arvioidessaan. Tekstissä kannetaan huolta muun muassa seuraavasti (alleviivaukset minun):

“Suomalaisilla, kuten kaikilla maailman kansalaisilla, on oikeus ottaa kantaa yhteiskuntansa historiallisiin muutoksiin, ihmetellä talouden kestävyyttä, olla huolissaan tulevaisuudestaan ja pohtia kulttuuristen yhteensopivuuksien ongelmaa ilman että siitä saa rasistin leimaa.”

“Kiihkoton keskustelu epäkohdista on tarpeen, ja me arvostamme sitä, koska jokaisen maahanmuuttoa kannattavan tulisi olla jossain määrin myös maahanmuuttokriittinen. “

“Me emme kuitenkaan näe rasismin kasvaneen räjähdysmäisesti hysterian arvoiseksi ilmiöksi. […] Emme tulkitse jokaista ärtymyksestä kumpuavaa puheenvuoroa vihapuheeksi. Natsismikaan ei lisäänny keskuudessamme epidemian lailla. Katteettoman pelon lietsonta fasismista on loukkaus totalitarismin todellisia uhreja kohtaan.”

“Rasismista on tullut syytös ja leima, jolla myös pyritään tukahduttamaan kulttuuria, uskontoa ja ajatuksia koskeva kritiikki, joka on vapaassa demokratiassa yksi ihmisen perusoikeuksista.”

Tekstissä ei kielletä sitä, että maahanmuuttokeskustelussa esiintyy myös rasismia ja siinä tuomitaan rasismi. Kun maahanmuuttokeskustelun ongelmien syitä etsitään, löydetään kuitenkin vain natsikortin huolimaton heittely tai kevyin perustein rasistiksi leimaaminen. Näiden tekojen todetaan loukkaavan ihmisten perusoikeuksia. Väitetään, että niillä nimenomaan “pyritään” tukahduttamaan kriittinen keskustelu. Lisäksi julistuksen allekirjoittavat ovat huolissaan siitä, etteivät kaikki keskustelijat ole “jossain määrin” maahanmuuttokriittisiä kertomatta lainkaan, mitä he tarkoittavat tällä yhdellä aikamme keskeisistä retorisen kamppailun käsitteistä. (Tätä retorista kamppailua käsittelee esimerkiksi Jarkko S. Tuusvuori artikkelisarjassaan.)

On silmiinpistävää, ettei julistuksessa osoiteta pienintäkään herkkyyttä muilla maahanmuuttokeskustelussa leijaileville korteille ja leimoille. Olivatko maahanmuuttokeskustelua seuranneet julistuksen kirjoittajat ja allekirjoittajat voineet välttyä näkemästä esimerkiksi seuraavien nimitysten holtitonta heittelyä: sosialisti/kommunisti, mokuttaja, suvakki (tai peräti suvakkihuora), kaiken suvaitsija, (viher)mädättäjä tai punapiipertäjä jne.? On joko merkillistä tai paljon puhuvaa, ettei näiden leimojen keskustelua tukahduttavaan vaikutukseen tai loukkaavuuteen viitata julistuksessa sanallakaan.

Kirjoittajat myös toteavat rasismikortista kirjoittaessaan, etteivät tulkitse jokaista ärtynyttä puheenvuoroa vihapuheeksi. Vaikka pidättyväisyys voi olla paikallaan, tässäkin huoli on yksipuolinen. Yksipuolisuus on suuri synti julistukselle, jonka tarkoitus on korostaa tasapainoa, malttia ja harkintaa.

Toinen silmiinpistävä seikka on se, että julistuksen allekirjoittajissa on ihmisiä, jotka eivät ole tunnettuja asioita johdonmukaisesti eri puolilta arvioivista maltillisista pohdinnoista ennen eikä jälkeen julistuksen, vaan ovat kauniisti sanottuna tunnetumpia vahvoista mielipiteistään ja provosoivista kirjoituksistaan. Toisin sanoen, julistus on hyvin yksipuolinen ja näin ollen myös poleeminen. Vaikka tarkoitus oli ilmeisesti ylittää puoluerajoja, esimerkiksi vihreät vaikuttavat puuttuvan.  Allekirjoitushetkellä mukana oli yksi Vasemmistoliiton jäsen, joka vuosia myöhemmin on liittynyt Perussuomalaisiin. Myös Seppänen on vuodesta 2019 alkaen Perussuomalaisten jäsen.

Onko tolkkua käyttää ”tolkkua”?

Positiivisia sanakirjamerkityksiä kantavat käsite, tolkku, ja sen johdannaiset, tolkun ihminen ja tolkun tie, ovat siis poleemisia poliittisia käsitteitä, jotka muokkaavat vuoropuhelua sanakirjamääritelmät ylittäen. Meidän ei tarvitse arvioida julistuksen allekirjoittaneiden tarkoituksia ymmärtääksemme, miksi “tolkun ihmisyys” ei ole saavuttanut jakamatonta suosiota. Oli tarkoitus kuinka hyvä tahansa, lanseeraus ja sen jatkot eivät edusta peräänkuulutettua tasapuolisuutta. Tämä selittää ainakin osittain sen, ettei kuulutuksia tolkun perään ole kaikkialla nielty purematta.

Jäljelle jää kuitenkin kysymys: eikö joku voi vilpittömästi kuuluttaa tolkkua keskusteluun sortumatta yksipuolisuuteen tai muihin poliittisessa keskustelussa esiin tulleisiin sudenkuoppiin ja valtapeliin? Vastaus on, että aivan vilpittömästi voi pyrkiä kuuluttamaan sanakirjamerkitysten perään. Sanoman läpi saaminen sellaisena voi olla haastavaa. Pitäisi osoittaa, että ymmärtää kiistelyn syyt ja ettei ota suoraan kantaa aiempaan kiistaan vaan on haluaa siirtyä eri keskusteluun. Käytännöllisesti katsoen parempi ratkaisu olisi puhua harkintakyvystä, maltista ja niin edelleen kuin poliittisissa kiistoissa latautuneista tolkusta tai tolkun ihmisestä sanakirjoihin vedoten.

FT Sami Syrjämäki toimii julkaisupäällikkönä Tieteellisten seurain valtuuskunnassa. Syrjämäki on perehtynyt muun muassa poliittisten käsitteiden historiaan.

Korjaus 23.1.: Tekstissä todettiin, että perussuomalaisten osuus allekirjoittajissa on huomattava, kun taas vihreät ja vasemmisto vaikuttavat puuttuvan. Julistuksen julkaisuhetkellä allekirjoittajista ei kukaan kuulunut perussuomalaisiin. Mukana oli Vasemmistoliiton jäsen, joka on sittemmin siirtynyt Perussuomalaisiin (ks. Erkki Seppäsen kommentti alla).

28 kommenttia

  22. Erkki Seppänen

    FT Sami Syrjämäki kirjoitti asiallisen analyysin ns. ”tolkun” käsitteestä, jonka ympärillä käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun olen itsekin vahvasti osallistunut vuosien saatossa. Olin mukana työryhmässä, jonka aloitteesta marraskuussa 2016 julkaisimme ”Tolkun tie” -vetoomuksen yhteiskuntarauhan ja järkevän keskustelukulttuurin puolesta. Alun perin laajalti levinneen ”Tolkun ihmiset” -kolumnin kirjoittanut kirjailija Jyri Paretskoi oli myös mukana kirjoittamassa vetoomusta.

    Kuten Syrjämäelle totesin Twitterissä jo ennen kun hän kirjoitti tekstinsä, vetoomuksessamme oli luonnollisesti puutteita. Osittain jo Paretskoin alkuperäinen ”tolkun ihmisen” käsite oli alkanut elää omaa elämäänsä, joten on jälkikäteen analysoituna selvää, että tämä taakka kaatui myös myöhemmin kirjoitetun vetoomuksen niskaan, joka hyödynsi samaa termiä. Tolkku tarkoitti joillekin karkeaa keskitietä ihmisoikeuksien puolustajien ja niiden vastustajien välillä. Toisille se tarkoitti pelkurimaista henkilöä, joka vaikenee ja hiljaa hissuttelee itsekseen puuttumatta epäkohtiin.

    Sanat sinänsä ovat vapaata riistaa ja kukaan ei omista tolkun käsitettä. En kuitenkaan näe näille mainituille tulkinnoille juuri meidän tapauksessamme perusteita, koska molemmissa teksteissä selvästi mainittiin esimerkiksi “epäkohtiin puuttuminen”. Oli miten oli viimeistään syksyllä 2018 totesimme Paretskoin kanssa käymässä julkisessa dialogissammekin, että olennaista ei ole itse käsite vaan asiallinen keskustelu, jota pidän edelleen itseisarvona.

    Kun tarkastelen asiaa jälkeenpäin, voin ajatella, että selkeämpää olisi ollut puhua yleisemmin hyväksytymmästä ja akateemisestikin selkeämmästä termistä polarisaatio ja puhua sen vastustamisesta eräänlaisen kansanomaisen metamodernismin hengessä. Metamodernismilla tarkoitan tässä Lilja Tammista mukaillen vilpitöntä suhtautumista kanssakeskustelijoihin, kiinnostuneisuutta maailman ilmiöitä kohtaan ja käytännönläheistä suhtautumista yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun. Tällä akateemisesti hieman pätevämmällä sanavalinnalla emme kuitenkaan ehkä olisi tavoittaneet kovin laajaa lukijakuntaa. Työryhmän yhteinen päätös oli pitää rekisteri mahdollisimman kansantajuisena ja ymmärrettävänä.

    Lyhykäisyydessään itse mielsin tolkun metodiksi, en positioksi.

    Metamodernismin ihanteisiin kuuluu myös toimiminen yli puolue- ja identiteettirajojen. Tämä heijastui kirjoittamassamme vetoomuksessa siinä, että pyrimme saamaan siihen allekirjoittajiksi ihmisiä eri puolueista. Vetoomuksen valmis teksti lähetettiin monille eri tahoille, jotka saivat nimensä mukaan hyväksyttyään tekstin. Lähestyimme tahoja, jotka olivat mielestämme tuona aikana kirjoittaneet syksyn 2015 kriisin ikävistäkin puolista asiallisesti. Valitsimme kirjoittajia, jotka olivat joko tuoneet esiin epäkohtia itse turvapaikkakriisissä tai jotka olivat peräänkuuluttaneet asiallista keskustelua eri näkökulmista huolimatta. Perinteisen median sivuilla oli ollut runsaasti esimerkiksi rasismin tuomitsevia kolumneja ja ehkä pidimme rasismin tuomitsemista itsestään selvänä lähtökohtana, joten keskityimme vetoomuksessa ilmiöön, joka mielestämme oli jäänyt vähemmälle huomiolle: osa rasismia vastustavista ja turvapaikanhakijoiden oikeuksia puolustavista ihmisistä myös leimasi, yleisti ja lokeroi muita ihmisiä epähenkilöiksi perusteitta. Nähdäksemme myös tämä ongelma kaipasi käsittelyä, sillä se myös syvensi vastakkainasettelua ja teki asiallisesta kansalaiskeskustelusta vaikeampaa.

    Osa mukaan pyydetyistä ihmisistä itse asiassa kieltäytyi allekirjoittamasta — ei tekstin sisällön takia, vaan mahdollisten negatiivisten seuraamusten vuoksi. Syksyn keskusteluja seuranneina emme yllättyneet tästä. Aihe oli kenties jonkinlainen tabu, johon kuitenkin halusimme tarttua. Aiemmin vuonna 2016 julkaistu valtioneuvoston tilaama ja Poliisiammattikorkeakoulun tuottama raportti ”Maahanmuutto ja turvallisuus” esimerkiksi asetti demokraattisen maahanmuuttopoliittisen keskustelun vaarantumisen korkeimpaan riskikategoriaan: ”Tilanne huolestuttava ja vaikutus koettuun turvallisuuteen ja/tai yhteiskuntarauhaan huomattava.” Sittemmin polarisaatiosta on puhuttu virallisella tasolla enemmänkin, mm. Sitran depolarize.fi ja Erätauko-hankkeet edustavat huomattavasti paremmin sitä linjaa, johon aikanaan vetoomuksella pyrimme.

    Tästä polarisoituneesta ilmapiiristä sekä rajauksestamme asiallisiin mutta kriittisiin kirjoittajiin, emme saaneet ehkä niin laajaa allekirjoittajajoukkoa, kuin olisimme halunneet. Olosuhteisiin nähden kirjo oli kuitenkin suhteellisen laaja:

    • 7 puolueisiin sitoutumatonta allekirjoittajaa: Ahlgrén, Kuosmanen, Paretskoi, Salehzadeh, Salminen, Seppänen ja Syvälä
    • Anter Yasa ja Petri Karisma olivat tuolloin SDP:n listoilla
    • Eeva Oehlandt, Keskustan ehdokas
    • Tere Sammallahti, Kokoomuksen ehdokas
    • Kimmo Kautio, Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu

    Eduskuntapuolueista puuttuivat edustajat Vihreistä, Perussuomalaisista, Kristillisistä ja RKP:stä. Tähän liittyy myös Syrjämäen tekstin ainoa selkeä asiavirhe: ”perussuomalaisten osuus allekirjoittajissa on huomattava, kun taas vihreät ja vasemmisto vaikuttavat puuttuvan.”

    Vihreät puuttuivat vetoomuksesta, mutta sekä Vasemmistoliitto että SDP olivat edustettuina — perussuomalaisten jäseniä ei ollut yhtään. On totta, että Kautio erosi Vasemmistoliitosta vuonna 2018 sekä liittyi Perussuomalaisiin vuonna 2019 ja kuntavaaleissa Pirkanmaan Sitoutumattomien listoilla ollut Seppänen liittyi Perussuomalaiseen puolueeseen kesällä 2019 aloittaessaan eduskunta-avustajana, mutta nämä kehityskulut tapahtuivat 2-3 vuotta vetoomuksen kirjoittamisen jälkeen.

    En olisi varsinaisesti halunnut viilata tätä pilkkua, koska Syrjämäen teksti oli ansiokas nimenomaan siinä, miten se suuntautui mielestäni tulevaisuuteen ja pyrki olemaan rakentava. Siihen tuleekin pyrkiä. Teksti esitti rakentavaa palautetta ja osoitti puutteita vetoomuksessa, jotka itsekin tunnistan. Syrjämäki ei kuitenkaan sortunut tahalliseen väärinymmärtämiseen tai muihin ”tolkuttomuuksiin”, minkä vuoksi teksti ansaitsi mielestäni vastineen. Loputon taistelu käsitteistä ei ole olennaista, vaan se, että pääsemme parempaan yhteisymmärrykseen tilannekuvasta ja ilmiöistä. Sitä kautta ehkä pääsemme keskustelemaan ratkaisuvaihtoehdoistakin.

    Toivon vilpittömästi lisää asiallista keskustelua polarisaatiosta myös jatkossa – tolkulla tai ilman.

    Linkit:

    https://www.savonsanomat.fi/iisalmensanomat/mielipide/kolumnit/Tolkun-ihmiset/1142186
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/erkkiseppnen/225708-tolkun-tie/
    https://www.puheenaihe.fi/dialogi/jyri-paretskoi-ja-erkki-seppanen-tolkun-muistolle/
    https://liljat.fi/2017/01/on-aika-herata-uuteen-vuosisataan/
    https://tietokayttoon.fi/documents/10616/2009122/7_2016_Maahanmuutto+ja+turvallisuus_päivitetty.pdf/7fedab16-e87f-403c-9f87-833b4aabc5ad/7_2016_Maahanmuutto+ja+turvallisuus_päivitetty.pdf?version=1.0
    http://www.depolarize.fi
    https://www.sitra.fi/eratauko/

    Vastaa ↓
    1. Petri Viitala

      Samille kiitos hienosta jutusta. Noin olisin neljä vuotta sitten kirjoittanut, jos olisin löytänyt mielentyyneyden ja oikeat sanat.
      Tässä blogaukseni: https://petriviitala.wordpress.com/2016/11/17/tolkun-tie-birth-school-work-death/
      Syystäkin koko tolkun porukka hermostui aktivistin blogauksesta. Marko Hamilo otti kovimmat pultit. Kirjoitin siis hänellekin vastineen:
      https://petriviitala.wordpress.com/2016/12/21/vastaus-tolkun-marko-hamilolle/
      Marko taasen antoi minulle palautetta Suomen uutisissa. Juttu täytti koko sivun, ja kolmasosan siitä täytti #PETRIVIITALA-sana boldilla. Mietin jälkeenpäin onko koolla ja häsällä saavutettu jotain..

      Erkki: ottaisitko pakolaisen kotiisi asumaan?

      Vastaa ↓
  23. Sami Syrjämäki

    Kiitän Erkki Seppästä tarpeellisesta korjauksesta, joka ei ole “pilkun viilaamista”, vaikka Seppänen itse asiaa aprikoikin. On pelkästään hyvä, että hän kiinnitti huomiota julistuksen allekirjoittaneiden puoluetaustaan julistuksen kirjoitushetkellä.

    Tarkoitukseni oli viitata nykytilanteeseen, samaan tapaan kuin kirjoitukseni alussa mainitsen Seppäsen myös “sittemmin” siirtyneen perussuomalaiseksi eduskunta-avustajaksi. Kirjoitin huolimattomasti. Olisi ollut tärkeää pyrkiä huomioimaan myös alkutilanne ja se, että mukana henkilöitä oli SDP:n ja Vasemmistoliiton listoilta. Pahoittelen virheittä ja kiitän toisen kerran korjauksista.

    Käytän kuitenkin tilaisuuden myös tarkeentaakseni julistuksen sisältöä koskevan huomioni.

    Tulkitsen, että Seppänen ei kiistä julistuksen yksipuolisuutta, vaan vahvistaa sen. Seppänen kertoo, että he nostivat esiin ongelmat, jotka heidän nähdäkseen olivat jääneet huomiota vaille ja toteaa, että rasismin oli saanut runsaasti julkisuutta ja se oli myös tuomittu näkyvästi. Julistuksen laatijien mukaan huomiota vaille oli jäänyt se, että maahanmuuttokeskustelussa leimataan tai demonisoidaan ihmisiä nimittämällä heitä natseiksi tai rasisteiksi.

    Mikäli tämä oli tarkoitettu jonkinlaiseksi vastaukseksi minun teksiini, on paikalla muistutta, että totesin julistuksen tuomitsevan rasismin, eikä arvioni sen yksipuolisuudesta perustunut millään tavalla siihen, miten julistuksessa käsitellään rasismia.

    Julistuksen yksipuolisuus liittyy siihen, että maahanmuuttokeskustelussa ei määritelty (eikä määritellä edelleenkään) ihmisiä huolimattomasti vain rasisteiksi tai peräti natseiksi, vaan siihen, että käsittelemättä jäi se, kuinka keskustelun osapuolia nimiteltiin myös suvakeiksi, mokuttajiksi, sosialisteiksi ja kommunisteiksi, kulttuurimarksilaisiksi, vihermädättäjiksi yms.

    Ei mielestäni ole ihme, jos ihmiset, joita oli näin nimitelty tai jotka muuten näkivät jatkuvasti tällaista kielenkäyttöä, kokivat julistuksen puolueelliseksi tai peräti loukkaavaksi, kun se kuitenkin samalla kuulutti tasapainoa ja varoitti leimakirveiden käyttämisestä. Vaikka tolkku määriteltiin tekstissä, kuten Seppänen muistuttaa, muun muassa “epäkohtiin puuttumiseksi”, määritti sitä, kenties kirjoittajien tarkoittamatta, myös tämä epätasapainoisuus.

    Tekstini tärkein pointti oli kuitenkin käsitteiden rooli poliittisessa keskustelussa: niiden rooli ei palaudu sanakirjoihin vaan pitää ymmärtää miten ja missä yhteydessä niitä käytetään. Käsitteiden rooli ei myöskään palaudu kiistoihin määritelmistä, vaan käsitteillä on muita ulottuvuuksia, joita ovat muun muassa arvolataus ja käsitteiden ala (niiden ilmiöiden tai olioiden joukko, joita voidaa ko. käsitteellä osoittaa), vastakäsitteet (symmetriset tai epäsymmetriset), semanttiset kentät ja niin edes päin. Kaikista näistä seikoista voidaan myös kiistellä, näitä ominaisuuksia voidaan pyrkiä muokkaamaan retorisilla valinnoilla: ne ovat työkaluja.

    Yksinkertaisemmin: käsitteiden rooli poliittisessa kamppailussa on paljon monimutkaisempi kuin kinastelu määritelmästä, ja sanakirjoista on vain pieni apu, jos haluaa ymmärtää, mistä kaikesta keskustelussa on kysymys.

    Lopuksi ja sivumennen sanoen, kun Seppänen kommentissaan kertoo julistuksen taustoista seuraavasti: “Aiemmin vuonna 2016 julkaistu valtioneuvoston tilaama ja Poliisiammattikorkeakoulun tuottama raportti ‘Maahanmuutto ja turvallisuus’ esimerkiksi asetti demokraattisen maahanmuuttopoliittisen keskustelun vaarantumisen korkeimpaan riskikategoriaan: ‘Tilanne huolestuttava ja vaikutus koettuun turvallisuuteen ja/tai yhteiskuntarauhaan huomattava'”, olisi jälleen tasapainosen ja rationaalisen keskustelun ihanteiden mukaista ollut tuoda esiin se toinen puoli. Kyseisenen raportti sai nimittäin tyrmään arvion tutkijoilta, jotka moittivat kirjoittajia asioiden mielivaltaisesta yhdistämisestä, lähdekritiikkiä luokattomaksi ja toivat esiin, ettei raportista käy ilmi, kuinka ihmiset heidän omaan kyselyynsä valittiin, ketkä jättivät vastaamatta ja mitä heiltä kysyttiin. Kritiikkikin sai paljon julkisuutta, julkaistiin kuukausia ennen julistusta ja viimeistään nyt se olisi ollut mahdollista tuoda esiin.

    Sami Syrjämäki

    Kolmen tutkija arvio poliisiammattikorkeakoulun tuottamasta raportista:
    https://www.apu.fi/artikkelit/tutkijat-tyrmaavat-poliisiammattikorkeakoulun-maahanmuutto-ja-turvallisuus-raportti-ei

    Vastaa ↓

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *