Onko oikein, että voitollinen UPM sulkee Kaipolan tehtaan?

Onko moraalisesti oikein, että UPM lakkauttaa Kaipolan tehtaan säästääkseen arviolta 75 miljoonaa euroa tilanteessa, jossa yritys tekee miljardiluokan voittoa ja jakoi juuri osakkeenomistajilleen 700 miljoonaa euroa osinkoina?

Siinä kysymys, joka on nyt kiihdyttänyt keskustelijoita pääministeristä elinkeinoelämän johtohahmoihin.

Markkinatalous ja yritystoiminta on hyvä renki. Se synnyttää laadukkaampia ja halvempia tuotteita ja palveluita, se luo työpaikkoja ja verotuloja. Avainkysymys kuitenkin on, kenelle tämä hyvä kohdentuu. Kaipolan tehtaan lopettamispäätöksessä näkyy klassinen vastakkainasettelu omistajien ja työntekijöiden välillä.

Pitkän päälle yritys ei voi tuottaa tappiota, koska silloin se menee konkurssiin. Kun selkä on seinää vasten, ikäviä päätöksiä on pakko tehdä. UPM-konsernilla menee kuitenkin tällä hetkellä hyvin. Liikevoitto on ollut reilu 10 % liikevaihdosta viimeiset viisi vuotta. Jopa tämän vuoden toisella kvartaalilla, jolloin koronakriisi oli jo päällä, liikevoitto oli edelleen 9,8 % liikevaihdosta. Toimiva johto on tehnyt selkeästi hyvää työtä – etenkin kun vertaa monien keskeisten kilpailijoiden talouskehitykseen. Seurauksena yritys oli viime vuonna Suomen suurin yhteisöveron maksaja yli 200 miljoonan euron veropotilla. Vielä enemmän hyvästä tuloksesta ovat hyötyneet yrityksen omistajat, joille on maksettu osinkoa viime vuosina yli 600 miljoonaa per vuosi.

Samaan aikaan sanomalehtipaperin kysyntä tippuu globaalisti. Paperiteollisuuden työpaikat ovat vähentyneet Suomessa tasaisesti 80-luvulta lähtien. UPM:n paperiliiketoiminnan tuorein kvartaali oli tappiollinen ensimmäisen kerran viiteen vuoteen. Kapasiteettia on liikaa ja paineet lopettaa tehtaita kasvavat. Ja valitettavasti lopettamislistan kärjessä oli juuri nyt Kaipolan tehdas – erinäisistä syistä joista vähäisin ei liene suomalaisten paperityöntekijöiden 30 prosenttia korkeampi palkka sekä Ruotsin ja Saksan tehtaiden työntekijöihin verrattuna korkeampi lakkoherkkyys. Supistuvilla markkinoilla ennemmin tai myöhemmin olisi joka tapauksessa ollut Kaipolan vuoro.

Miksi toimitusjohtaja joutuu irtisanomaan, vaikka ei haluisi?

Nyt kysymys: Mitä olisi tapahtunut jos tehdas olisi pidetty auki vaikkapa vielä kaksi vuotta ennen sulkemista? Tässä välissä olisi voitu a) miettiä paikkakunnalle uutta liiketoimintaa, joka voisi työllistää irtisanottavat, b) jättää portti auki sille, että kysyntä koronakriisin jälkeen lähtisikin nousemaan, ja c) helpottaa irtisanottavien asemaa, kun he eivät jäisi työttömiksi keskellä koronakriisiä, joka tekee heidän uudelleentyöllistymisestään tavallista hankalampaa.

Lehtitietojen ja toimivan johdon avoimen kirjeen pohjalta on meidän ulkopuolisten tietysti mahdotonta tietää tarkkaan, mikä lopulta oli se valintatilanne, joka tähän päätökseen ajoi. Mutta jos oletetaan, että tehtaan sulkemisella ja muilla nyt esitetyillä toimenpiteillä saavutettava tulosparannus on 75 miljoonan euron luokkaa, kuten on esitetty, ja oletetaan että johdon arviot siitä että konsernin ”taloudellinen asema on vahva” ja se pysyy voitollisena myös seuraavat vuodet pitävät paikkansa, niin tuo 75 miljoonaa euroa ei olisi uhannut yritystoiminnan voitollisuutta eikä vahvaa rahoitusasemaa. Kärsijänä olisivat olleet lähinnä osakkeenomistajat, jotka olisivat 75 miljoonaa euroa pienempien voittojen myötä saaneet pienemmät osingot.

Eli päättäessään sulkea tehtaan nyt eikä kahden vuoden päästä UPM de facto asetti osakkeenomistajien edun työntekijöiden edun edelle. UPM teki päätöksessä näkyväksi omat arvonsa: vaikka Kaipolan henkilöstö oli toimitusjohtajan mukaan ”sitoutunutta ja osaavaa”, omistajien saama voitto oli tärkeämpi arvo kuin heidän työpaikkojensa säilyttäminen.

Olisiko toimiva johto sitten voinut tehdä sen valinnan, että olisi jättänyt tehtaan sulkematta?

Osakeyhtiölaki velvoittaa johtoa tekemään omistajien edun mukaisia valintoja. 70-luvulta lähtien talousvaikuttajat sekä tietyt poliitikot ja taloustieteilijät ovat vahvasti ajaneet Milton Friedmanin edustamaa ideologiaa, jossa yritysten tulisi keskittyä kapeakatseisesti vain voiton tavoitteluun, koska näin ne parhaiten täyttäisivät yhteiskunnallisen tehtävänsä. Erityisesti 80-luvulta eteenpäin siitä tuli suorastaan vallitseva ideologia yritysten omistajien, johtajien ja finanssieliitin keskuudessa. Suomessa tätä ideologiaa edustaa ehkä puhtaimmillaan Björn Wahlroos, joka vahtii omistajien etua UPM:n hallituksen puheenjohtajana. Hänen valvovan silmän alla johdon lienee mahdotonta tehdä pehmeämpiin arvoihin kuten työntekijöiden hyvinvointiin perustuvia päätöksiä, jos se vaarantaa omistajille jaettavien miljoonien määrän.

Eli nykymuotoiseen markkinatalouteen on sisäänrakennettu pakko asettaa omistajien etu työntekijöiden edun yläpuolelle. Olemme rakentaneet järjestelmän joka palvelee ensisijaisesti omistajia ja vasta toissijaisesti työntekijöitä. Don’t hate the players. Hate the game.

Mutta onko näin pakko olla?

Ensinnäkin se, miten jyrkkälinjaisesti voiton maksimoinnin periaatetta noudatetaan, on lopulta arvovalinta. On monia yrityksiä, jotka vastaavassa tilanteessa ovat päättäneet suojella työpaikkoja irtisanomisilta huomattavasti pidempään. Mikään ei olisi estänyt UPM:n hallitusta linjaamasta että tämänkaltaisissa tilanteissa on yrityksen pitkän tähtäimen kokonaisedun kannalta parempi suojata työpaikkoja, vaikka se tarkoittaisi lyhytaikaisen potentiaalisen voiton kaventumista.

Tehdyn arvovalinnan osalta ei siis voi mennä järjestelmän taakse piiloon. Päätöksessä näkyi kapitalismin logiikka raaimmillaan: Kun omistavan luokan etu ja työntekijöiden etu ovat vastakkain, antaa järjestelmä omistajien päättää kumman etuja palvellaan. Ja vaikka omistajilla oli lain suoma oikeus ajaa omaa etuaan, se ei tarkoita että se oli moraalisesti oikein.

Suuren yleisön silmissä satoja miljoonia omistajilleen jakavan ja voittoa tekevän yrityksen päätös sulkea tehdas ja irtisanoa työntekijät tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Mitä todennäköisimmin se onkin epäoikeudenmukaista. Niille, joilla jo on paljon, annettiin vielä enemmän, niiden kustannuksella, joilla on paljon vähemmän. Markkinatalous ei ole moraalisesti neutraali. Se jakaa yhteistä hyvää tietyllä tavalla. Ja voi hyvin olla että nykyiset jakoperiaatteet suosivat liikaa omistajia ja liian vähän työntekijöitä. Jos näin on, järjestelmä tuottaa epäoikeudenmukaisuutta.

Yksittäinen päätöksentekijä, johtajakin, on järjestelmän vanki. En siis syytä tästä ketään yksilöä: tällaiseksi me olemme markkinatalouden rakentaneet. UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesosen tehtävä tältä osin on hyvin epäkiitollinen: Isänmaallisena metsäteollisuusmiehenä hän varmasti tekee parhaansa pitääkseen tehtaat pyörimässä Suomessa myös jatkossa – ja on tässä onnistunut erittäin hyvin moniin kilpailijoihin verrattuna. Mutta kansainvälisen pörssiyhtiön toimitusjohtajana, jonka päätöksiä omistajien asettama hallitus valvoo, on hänen tehtävä investointi- ja tuotantopäätökset lahjomattomien kustannusarviolaskelmien pohjalta – myös silloin kun johtopäätökset ovat ikäviä Suomen kannalta. Mutta jos järjestelmään on sisäänrakennettu epäoikeudenmukaisuus, sen tuottamat päätökset ovat epäoikeudenmukaisia. 

Markkinatalouden näkymätön käsi tuottaa monessa tilanteessa hyvää. Mutta sama näkymätön käsi tuntuu jakavan tätä hyvää erityisesti kasvottomille omistajille, erityisesti siitä lähtien, kun voiton maksimoinnin ideologiasta tuli valtavirtaa finanssieliitin keskuudessa ja globalisaatio mahdollisti maiden kilpailuttamisen sen mukaan, kuka tarjoaa pienimmät verot ja suurimmat tuet. Pitkällä tähtäimellä nykymuotoinen kehitys kasvattaa kuilua eliitin ja muun kansan välillä, joka pahimmillaan purkautuu vallankumoukseen tai protestiäänestämiseen, josta on jo varsin näkyviä esimerkkejä maailmalta.

Ratkaisuksi sääntelyä ja vastuullista omistamista

Tarvitaan sääntelyä. Tarvitaan lakeja, jotka kannustavat yritystoimintaan mutta pitävät huolta, että hyvä kanavoituu koko yhteiskunnalle. Markkinatalous on mainio palvelija, mutta huono isäntä. Ilman yhteiskunnan sääntelyä se johtaa tuhoisiin seurauksiin, kuten piittaamattomuuteen toiminnan aiheuttamasta ympäristökuormasta, monopoliaseman väärinkäyttöön ja orjatyövoiman hyväksikäyttöön. Siksi sitä on kaikkina aikoina säännelty lakien ja asetusten kautta.Niillä säädellään esimerkiksi minimipalkkaa, työehtoja, työturvallisuutta sun muita seikkoja, jotta renki palvelisi mahdollisimman hyvin koko yhteiskuntaa, ei vain omistavaa luokkaa

Yksi ilmeinen muutos olisi henkilöstön edustajan saaminen kaikkien isompien yritysten hallitukseen. Näin henkilöstön ääni kuuluisi ja heidän etujensa yli olisi vaikeampi kävellä niissä keskusteluissa, joissa päätetään yrityksen suurista strategisista valinnoista ja arvolinjauksista.

Toiseksi on ilmeinen tarve ylikansalliselle sääntelylle. Jos yhteisöverosta ja yritystuista päätettäisiin vielä vahvemmin EU–tasolla, eivät Suomi, Ruotsi ja Saksa joutuisi kilpailemaan itselleen edullisimpia ehtoja shoppailevien suuryritysten investoinneista jatkuvassa race to the bottom -hengessä.

Mutta sääntöjen lisäksi kyse on myös omistajien arvoista. Omistajien on hyvä muistaa, että vaatiessaan voittoa muiden arvojen kustannuksella he tekevät arvovalinnan ja ovat moraalisesti vastuussa päätöksestään. He asettavat oman taloudellisen voittonsa toisten työpaikkojen edelle – koska siihen pystyvät. He kantavat päätöksestä moraalisen vastuun. 

Vastuullisempi omistajuus on nouseva trendi maailmalla. Jopa Financial Timesin kaltaiset julkaisut sekä Yhdysvaltaisten suurimpien yritysjohtajien arvovaltainen Business Roundtable ovat alkaneet liputtaa laajemman sidosryhmäajattelun puolesta. Yrityksen tulisi paremmin palvella sekä työntekijöitä että laajempaa yhteiskuntaa. Kun 80-luvun juppiajan friedmanilaiseen arvomaailmaan jumiutuneet vanhat jäärät saadaan kammettua pois hallituspaikoilta Suomessa, ehkä meilläkin saadaan aktiivisempi keskustelu aikaan siitä, minkälaisten arvojen pohjalta omistajat haluavat yritysten toimivan. 

Näin varmistetaan että markkinatalous palvelee meitä kaikkia oikeudenmukaisemmin. Ja näin säilyttää oikeutuksensa yhteiskunnan palvelijana. Jos yhteisessä veneessä liikaa resursseja haalitaan yhteen nurkkaan niin lopulta vene kaatuu. Ja silloin kaikki hukkuvat.

VTT, FT, Frank Martela on hyvinvoinnin psykologian dosentti ja toimii tutkijatohtorina Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitoksella. Filosofisen, psykologisen ja organisaatiotieteellisen tutkimuksensa ohella hän on kirjoittanut useamman tietokirjan, tuoreimpana kahdellekymmenelle kielelle käännettävän Elämän Tarkoitus – Suuntana merkityksellinen elämä -teoksen. @f_Martela frankmartela.fi

31 kommenttia

    1. Kaj Koskinen

      Onko moraalisesti oikein ,että ihmiset ostavat tavaroita halpatuotemaista?
      Osingoista msksetaan veroa 30/35 % eli 600 milj.€ sta pari sataa milj €

  1. Mika Rasmus

    Oliko Kaipolan yksikkö voitollinen vai onko tämä taas poliittista toskaa millä nostetaan omaa egoa. UPM on toistuvasti yrittänyt kysyä mihin petustuu väite että juuri Kaipola olisi voitollinen.

  2. Zoran V. Tosovic

    ” Niille , joilla on paljon , annettiin vielä enemmän , niiden kustannuksella , joilla on paljon vähemmän . ” Frank Martela , onko se todella näin ?! Tunnetko Sinä joka ikisen UPM:n omistajan voidaksesi väittää näin ? Olen sijoittaja ja minulla on aika painava sijoitussalkku , mutta samalla olen työtön . Olen asunut tässä ”ihanassa” Suomessa jo 30 vuotta , mutta kokoaikatyössä olen ollut vain 12 vuotta ja vielä kolmisen vuotta osa-aikatyössä . Muuten olen ollut työelämän ulkopuolella , kun tässä maassa ei tarvita ahkeria , rehellisiä , tunnollisia ja yhdeksää vierasta kieltä osaavia ihmisiä Säästämällä pienistä tuloista ja keräämällä pulloja ja tölkkejä olen kerännyt huomattavan summan rahaa . Kyllä , nuo Kaipolan tehtaan työntekijöillä on paljon , paljon paremmat tulot kuin monella UPM:n omistajalla ! Sen lisäksi kukaan ei estä heitä ostamasta UPM:n osakkeita ja ryhtymästä itse sen omistajiksi ja kukaan ei estä tavallisia kansalaisia ryhtymästä sijoittajiksi ja kapitalisteiksi ! Frank , mieti vähän paremmin , mitä kirjoitat ! Et sanonutkaan , että noistakin ” ylisuurista ” osingoista yhteiskunta saa huomattavia verotuloja ! Nuo ”ylisuuret” osingot meille köyhille sijoittajille eivät ole verovapaita , toisin kuin Paperiliittolle ynnä muille ammattiliitoille , jotka jatkuvasti haukkuvat kapitalisteja ! Oletko muuten laskenut , kuinka suuri on ammattiliittojen siivu siitä 600 miljoonan osinkopotista ? Laskepas ja kerro se sitten meille rehellisesti !

    1. Jukka Mäkinen

      Hyvä analyysi. Radikaalit, vihervasemmistolaiset näkevät kopitalisti-mörköjä joka suunnalla. Luulisi Matelan hiukan miettivän, ennen kuin kirjoittaa provokatiivisia tarinoita vailla totuuspohjaa.

  3. Annikki

    Erittäin hyvä kirjoitus.Olisi hyvä näinä aikoina pohtia josko vähemmälläkin pärjättäis yhdessä Hyvinvointi Suomessa

  4. Sami

    Hei, hieno kirjoitus. Kiitos siitä. Kirjoituksesta saa erinomaisen kuvan vasemmistointelligentsian ymmärtämättömyydestä markkinatalouden mekanismeista ja seitinohuesta eettisestä pohdiskelusta. Kurkistetaanpa edes vähän Martelaa syvemmälle.

    Osingonjako on pohjimmiltaan resurssien siirtoa sinne, jossa niitä tarvitaan vielä enemmän kuin nykyisessä käyttötarkoituksessaan. Yksinkertaisesti – ja oikeasti – kyseessä on tilanne, jossa omistaja ottaa resursseja irti ja käytännössä poikkeuksetta sijoittaa ne uudelleen johonkin toiseen kohteeseen. Todellinen eettinen pohdiskelu ei ole omistajan ja työntekijän välinen ristiriita – se on lähinnä tuollaista kevyttä pintaraapaisua kuin tässä – vaan oikeat kysymykset olisivat, että miksi Kaipolan työntekijät olisivat enemmän oikeutettuja työpaikkoihinsa ja resursseihinsa kuin ne ihmiset, joiden toimintaan varat suuntautuvat seuraavaksi.

    Jälleen toinen kysymys on resurssien hyödyttäminen ja hyvinvoinnin jakautuminen kaikille. Markkinataloudessa juuri osingonjakamisen mekanismi on se erinomaisuus. Se vain valitettavasti peittyy edunvalvonnan kohinan alle. Osingonjaon kautta omistajat hakevat suurinta tuottoa, joka puolestaan yrityksen, erehdyksen ja harkinnan kautta tahtoo osua suunnitelmallisuutta paremmin oikeaan. Tästä on maailmanhistoriassa tarpeeksi näyttöä, ettei liene tarpeen ryhtyä vertailemaan.

    Edelleen kysymys siitä, että tuleeko yhtiön toimia vain tuoton maksimoimiseksi on yksinkertainen. Se takaa myös eettisesti toimiville yrityksille mahdollisuuden tasaveroiseen kilpailuun ja menestykseen. Nurinkurisesti siis – mikä sinällään on vasemmistolaiselle ajattelulle varsin tyypillinen lopputulos – hyvä tarkoitus yhteiskuntavastuusta kääntyy itseään vastaan todellisessa maailmassa.

    Jottei mene ihan haukkumiseksi, niin Martela osuu täsmälleen oikeaan vaatiessaan sääntöjä markkinoiden ohjailemiseen. Tehokas yhteiskunta, joka pystyisi rahoittamaan myös vanhuspalvelunsa ja tiensä, olisi sellainen, joka asettaisi selvät rajat toiminnalle joiden puitteissa yritykset pyrkisivät maksimoimaan tuloksensa, jotta osingonjaon erinomaiset vaikutukset meidän kaikkien elintasoon olimmepa osallisia tai ei, voitaisiin turvata. Ongelmaksi mielestäni muodostuukin nyt se, että selkeän sääntelyn ja rajojen sijasta vaaditaan veteen piirrettyihin viivoihin vedoten ”yhteiskuntavastuuta” ja toisaalta se, että yritysten väärinkäytökset työturvallisuusasioita lukuunottamatta usein jäävät vastuiltaan yrityksen maksukyvyn varaan. Yritysten päättäjien henkilökohtainen vastuu työturvallisuussäädösten mallin mukaisesti ratkaisisi tämän aivan kuin se ratkaisi raksamiesten kypärän välttelemisen aikanaan. Jälleen todellinen eettinen kysymys ei ole Martelalla esillä ja se on se, että kenellä on oikeus vaatia ”osuuttaan” yhteiskuntavastuun nimissä ja siten haitata hyödykkeiden tuottamista tilanteessa, jossa yhteiskunta ei edes merkittävästi velkaantumalla pysty huolehtimaan perustehtävistään. Ei kenelläkään.

    Yhteenveto: osinkojen näkeminen työntekijä – kapitalisti-akselilla on ala-astetason pohdiskelua ja siitä vedetty eettinen pohdiskelu sitten yllä olevan kaltaista. Markkinatalouden ja yhteiskunnan kokonaisuuden sovittaminen eettisesti yhteen olisi oikeasti varsin vaikea ja monitahoinen eettinen probleema ja vain yksi asia on varma: vasemmistolaisilla pseudointellektuelleilla on ollut kymmeniä yrityksiä maailmanhistorian aikana ja tulokset ovat olleet poikkeuksetta – ei yhtäkään poikkeusta – inhimillisesti ja taloudellisesti katastrofaaliset. Jossain vaiheessa tulisi pohdittavaksi myös hulluuden määritelmä.

    Etiikka on hieno asia, mutta vielä hienompi se olisi, jos eettistä pohdiskelua toteutettaisiin aidosti.

  5. Sami

    Hei, hieno kirjoitus. Kiitos siitä. Kirjoituksesta saa erinomaisen kuvan vasemmistointelligentsian ymmärtämättömyydestä markkinatalouden mekanismeista ja seitinohuesta eettisestä pohdiskelusta. Kurkistetaanpa edes vähän Martelaa syvemmälle.

    Osingonjako on pohjimmiltaan resurssien siirtoa sinne, jossa niitä tarvitaan vielä enemmän kuin nykyisessä käyttötarkoituksessaan. Yksinkertaisesti – ja oikeasti – kyseessä on tilanne, jossa omistaja ottaa resursseja irti ja käytännössä poikkeuksetta sijoittaa ne uudelleen johonkin toiseen kohteeseen. Todellinen eettinen pohdiskelu ei ole omistajan ja työntekijän välinen ristiriita – se on lähinnä tuollaista kevyttä pintaraapaisua kuin tässä – vaan oikeat kysymykset olisivat, että miksi Kaipolan työntekijät olisivat enemmän oikeutettuja työpaikkoihinsa ja resursseihinsa kuin ne ihmiset, joiden toimintaan varat suuntautuvat seuraavaksi.

    Jälleen toinen kysymys on resurssien hyödyttäminen ja hyvinvoinnin jakautuminen kaikille. Markkinataloudessa juuri osingonjakamisen mekanismi on se erinomaisuus. Se vain valitettavasti peittyy edunvalvonnan kohinan alle. Osingonjaon kautta omistajat hakevat suurinta tuottoa, joka puolestaan yrityksen, erehdyksen ja harkinnan kautta tahtoo osua suunnitelmallisuutta paremmin oikeaan. Tästä on maailmanhistoriassa tarpeeksi näyttöä, ettei liene tarpeen ryhtyä vertailemaan.

    Edelleen kysymys siitä, että tuleeko yhtiön toimia vain tuoton maksimoimiseksi on yksinkertainen. Se takaa myös eettisesti toimiville yrityksille mahdollisuuden tasaveroiseen kilpailuun ja menestykseen. Nurinkurisesti siis – mikä sinällään on vasemmistolaiselle ajattelulle varsin tyypillinen lopputulos – hyvä tarkoitus yhteiskuntavastuusta kääntyy itseään vastaan todellisessa maailmassa. Kaipolan tehtaan kannattavuus on kyseenalainen tai vaihtoehtoinen fakta; mutta oletetaan, että se olisi kannattava. Tämän pohdiskelun yhteydessä asia on irrelevantti. Jos se tuottaa kannattavastikin hyödykettä, joka voidaan tuottaa vielä vähemmin resurssein muualla, on eettisesti välttämätöntä sulkea tehdas, jotta resurssit ohjautuvat parempaan käyttöön.

    Jottei mene ihan haukkumiseksi, niin Martela osuu täsmälleen oikeaan vaatiessaan sääntöjä markkinoiden ohjailemiseen. Tehokas yhteiskunta, joka pystyisi rahoittamaan myös vanhuspalvelunsa ja tiensä, olisi sellainen, joka asettaisi selvät rajat toiminnalle joiden puitteissa yritykset pyrkisivät maksimoimaan tuloksensa, jotta osingonjaon erinomaiset vaikutukset meidän kaikkien elintasoon olimmepa osallisia tai ei, voitaisiin turvata. Ongelmaksi mielestäni muodostuukin nyt se, että selkeän sääntelyn ja rajojen sijasta vaaditaan veteen piirrettyihin viivoihin vedoten ”yhteiskuntavastuuta” ja toisaalta se, että yritysten väärinkäytökset työturvallisuusasioita lukuunottamatta usein jäävät vastuiltaan yrityksen maksukyvyn varaan. Yritysten päättäjien henkilökohtainen vastuu työturvallisuussäädösten mallin mukaisesti ratkaisisi tämän aivan kuin se ratkaisi raksamiesten kypärän välttelemisen aikanaan. Jälleen todellinen eettinen kysymys ei ole Martelalla esillä ja se on se, että kenellä on oikeus vaatia ”osuuttaan” yhteiskuntavastuun nimissä ja siten haitata hyödykkeiden tuottamista tilanteessa, jossa yhteiskunta ei edes merkittävästi velkaantumalla pysty huolehtimaan perustehtävistään. Ei kenelläkään.

    Yhteenveto: osinkojen näkeminen työntekijä – kapitalisti-akselilla on ala-astetason pohdiskelua ja siitä vedetty eettinen pohdiskelu sitten yllä olevan kaltaista. Markkinatalouden ja yhteiskunnan kokonaisuuden sovittaminen eettisesti yhteen olisi oikeasti varsin vaikea ja monitahoinen eettinen probleema ja vain yksi asia on varma: vasemmistolaisilla pseudointellektuelleilla on ollut kymmeniä yrityksiä maailmanhistorian aikana ja tulokset ovat olleet poikkeuksetta – ei yhtäkään poikkeusta – inhimillisesti ja taloudellisesti katastrofaaliset. Jossain vaiheessa tulisi pohdittavaksi myös hulluuden määritelmä.

    Etiikka on hieno asia, mutta vielä hienompi se olisi, jos eettistä pohdiskelua toteutettaisiin aidosti.

  6. vasemmistolainen

    Hyvä Sami.

    Kuvittelen ajattelevani vasemmistolaisesti. En kuitenkaan tunnista miten ajatukseni sopisivat yllä oleviin kuvauksiisi ”vasemmistolaisesta ajattelusta”. Olenkohan sitten huomaamattani koko ikäni vain luullut ajattelevani vasemmistolaisesti ? Pitäisiköhän sinun nyt opettaa minulle kuinka oppisin ajattelemaan vasemmistolaisesti kun sinulla näyttää olevan kuva siitä miten vasemmistolaisten pitäisi ajatella ollakseen sellaisia vasemmistolaisia joiden olemassaolon kuvitelmaa vaikutat tarvitsevan omien ajatustesi oikeuttamissen itsellesi ? Miten sinulla muutoin olisi kiinnostus alkaa kirjoittamaan ”vasemmistolaisuudesta” vastauksena tekstiin, jossa ei esitetty ”vasemmistolaisuutta” koskevia ajatuksia vaan ajatuksia UPM:n toiminnasta, ellei sinulla olisi tarvetta ajatella tekstiä, ei niinkään sen kautta mitä siinä sanotaan vaan sen kautta miten sinulla on kiinnostus luokittaa se joksikin ? Miksi vastata itsetekemääsi luokitukseen sen sijasdta että vastaisit toisen tekstiin ?

  7. Timo L.

    Alku oli hyvin kirjoitettu ja siinä on näennäisesti tarkasteltu asioita monelta kantilta. Aika lennokastakin tekstiä paikka paikoin, ainakin orjatyövoiman hyväksikäyttö lähtee jo aikalailla lapasesta.

    Ajatellaan aluksi että perheen isän tulot tippuvat esimerkiksi koronakriisin takia ja sen takia hän ei jatka siivouspalvelun ostamista vaikka taloutensa ei menisikään sen ostamisesta konkurssiin niin kai se perheen isän päätös silti on? Koska päättää omista rahoistaan.

    Varmaan siivouspalvelun ostamisen lopettaminen on moraalisesti väärin ainakin, jos perheen isällä olisi siihen varaa ja jos siivooja jää tämän takia työttömäksi.

    Joku toinen perheen isä sitten samassa tilanteessa jatkaa siivouspalvelun ostamista ja toimii moraalisesti oikein.

    Vielä moraalittomamman asiasta tekee, jos perheen isä on hyvätuloinen. Hänhän voisi jakaa sitä rahaa siivoojalle vaikka vastikkeetta, koska hänellä sitä rahaa sattuu olemaan.

    Tiesikö se asiasta oikeudenmukaisemman jos perheen ei saisikaan päättää omista rahoistaan? Vaan vaikka lailla olisi säädetty että perheen isän pitää antaa osa rahoistaan siivoojalle.

    Onko perheen isällä todellinen moraalinen vastuu tämän siivoojan, jonka siivouspalvelua hän ei enää osta, toimeentulosta?

    Johtuuko tämä vastuu siitä perheen isä on ostanut siivous palvelua vai siitä että perheen isä on hyvätuloinen? Eikö huono tuloisella perheen isällä ole samanlaista moraalista vastuuta siivoojan hyvinvoinnista?

    Entä kuka kantaa moraalisen vastuun perheen isän omasta hyvinvoinnista?

    Kumpi on oikeuden mukaisempaa se että saa tehdä omilla rahoilla mitä haluaa vai se että joku muu päättää niiden käytöstä?

  8. Timo L

    Frank olet ilmeisesti sitä mieltä että yrityksen omistajille jää liikaa ja yhteiskunnalle liian vähän. Epäselväksi jää paljonko olisi mielestäsi tarpeeksi?

    Tarkoitatko todella sitä, että yhteisöveron nosto ja sääntelyn lisääminen lisää yritysten investointeja Suomeen?

    Onko yhteisöveron nosto ja sääntelyn lisääminen mielestäsi lääke, millä saadaan nykyiset työpaikat pysymään Suomessa ja luotua uusia työpaikkoja olemassa olevien lisäksi?

    Jos mietitään vielä tuota UPM:n tilannetta. Eikö ole niin että UPM maksaa niiden noin 18 000 työntekijän palkat, jotka se työllistää.

    Henkilöstökuluja yrityksellä oli viime vuonna 1 200 miljoonaa euroa. Osinkoja jaettiin 600 miljoonaa euroja ja yhteisöveroa maksettiin 200 miljoonaa. Tästä tulee yhteensä 2 miljardia.

    Henkilöstökuluista maksetaan valtiolle ansiotuloveroa karkeasti 32 % eli 315 miljoonaa lisäksi työnantaja maksaa palkan sivukuluina 18 % eli 216 miljoonaa eläkemaksuja ”yhteiseen pottiin”

    Sitten työntekijät ostavat rahoillaan hyödykkeitä ja palveluita tästä valtio kerää 24 % arvonlisäveroa sekä lisäksi haitta- ja valmisteveroja. Säästöaste Suomessa on noin 5 % joten loput rahoista (95%) käytetään kultukseen. Tästä tulee valtion kassaan 153 miljoonaa euroa.

    Lisäksi yritys maksaa voitostaan yhteisöveroja 200 miljoonaa.

    Tähän jälkeen omistajille maksettavista osingoista, joita on 600 miljoonaa, valtio verottaa pääomatuloveroa 30 %, josta kolahtaa yhteiseen laariin 180 miljoonaa.

    Kun kaikki lasketaan yhteen niin vaikuttaa siltä että UPM:n aikaansaamasta hyvästä eli kahdestatuhannesta miljardista eurosta. Ulosmitataan yhteiseen hyvää yhteensä 1 060 miljoonaa euroa eli 53 prosenttia.

    Työntekijöiden netto-osuus palkoista on 669 miljoonaa ja omistajien netto-osuus on 400 miljoonaa.

    Voidaan varmaan ajatella, että maksetut palkat ovat myös yhteistä hyvää. Joten tuosa 2 000 miljoonasta yhteiseen hyvään menee 80 % ja sitten tuo 20 % on omistajien osuus.

    Tarkoitatko, että olisi oikeudenmukaisempaa mikäli tuota yhteisten hyvän osuutta nostettaisiin 90 %:iin ja samalla omistajien osuutta pienennetään 10 %:iin?

    Entä minkä verran oikeudenmukaisuus lisääntyy mikäli tätä ”yhteisen hyvän” osuutta kasvatetaan vaikka 81 %:in?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.