Nykypäivän pseudotiedettä

98 kommenttia

Tieteen ja epätieteen välisessä rajanvedossa on perinteisesti kannettu huolta astrologian, homeopatian ja henkiparannuksen kaltaisten herkkäuskoisia huiputtavien oppien leviämisestä. Suomalaisetkin saattavat edelleen innokkaasti uskoa tällaiseen haitalliseen, jopa vaaralliseen ”huuhaahan”: tuore tutkivan journalistin reportaasi kertoo enkelihoitojen hämmästyttävästä suosiosta (Helsingin Sanomat, Kuukausiliite 7.4.2018).

Vanhat pseudo- eli näennäistieteet tuskin leviävät melko korkeasti koulutetun väestön joukossa hälyttävän laajalle. On pikemminkin aihetta kiinnittää huomiota salonkikelpoisemmalta näyttävään ja vaikutuksiltaan epäsuorempaan mutta yhtä huolestuttavaan pseudotieteelliseen ajattelutaipumukseen.

Nykyajan pseudotiede ei esiinny muinaisoppien tai salattujen mysteerien vaan dynaamisen konsulttibisneksen ja johtamiskoulutuksen asussa. Siinä viitataan sujuvasti esimerkiksi aivotutkimuksen ja evoluutiopsykologian tuloksiin – tai pikemminkin niiden hatariin tulkintoihin. Näin tuotetaan tieteellisesti kestämättömiä ja käsitteellisesti sotkuisia hokemia vaikkapa siitä, kuinka ”intuition” kautta voidaan saada ei-loogista ”tietoa” ja ”vatsanpohjatuntemuksillakin” on tieteellisesti todennettava biologinen perusta.

Eräs julkisuudessa viime aikoina esiintynyt (tohtorin tutkinnon suorittanut) ”intuitiotutkija” julisti Ylen verkkosivuilla 5.4.2018 julkaistussa kritiikittömässä haastattelussa, että ”meillä on vatsassa viiden rotan aivokapasiteetin verran älykkyyttä”. Tällaisilla väitteillä lienee suunnilleen yhtä paljon tieteellistä pohjaa kuin puheilla taivaankappaleiden vaikutuksesta ihmiskohtaloihin tai enkeliterapeuttien satuilulla enkelten värähtelytasoista.

Intuition käsite on erityisen hedelmällinen näennäistieteellisten väitteiden levittämisessä. Henkevältä kuulostavaa sanaa viljellään aivan miten sattuu, tyystin välittämättä sen käytön asiallisesta ja sofistikoituneesta filosofisesta perinteestä, johon lukeutuvat muun muassa Immanuel Kantin tärkeä käsite Anschauung (pohjana latinan intuitio) ja intuitionismina tunnetut tietoteoreettiset käsitykset metaetiikassa ja matematiikan filosofiassa.

Ongelma on mitä suurimmassa määrin tiedeviestinnällinen. Erityisesti nykyisenä valeuutisten aikana olisi vastuullisten tiedotusvälineiden tehtävänä valvoa, ettei mikä tahansa huttu, jossa esiintyy sopivana sekoituksena (jopa samassa lauseessa) vaikkapa sellaisia sanoja kuin ”intuitio”, ”empatia”, ”johtaminen”, ”aivotutkimus”, ”tunteet” ja ”kehollisuus”, pääse levittäytymään maailmalle ikään kuin tieteellisen tutkimuksen esittelynä.

Valeuutisia ja näennäisasiantuntijoita

Valitettavasti presidentti Donald Trump näyttää olevan oikeassa siinä, että niin sanottuun laatumediaan sisältyy valeuutisia. Tietenkin niitä sisältyy monin verroin enemmän Trumpin ja muiden populistien suosimiin trollattuihin sumutuskanaviin, mutta tämä ei vapauta asiallisia tiedotusvälineitä episteemisestä ja moraalisesta vastuusta.

Päinvastoin: yksikin löysästi ja kritiikittömästi julkisuuteen päästetty juttu on ikävä kyllä omiaan hämärtämään suuren yleisön käsitystä tieteestä ja tutkimuksesta.

Usein valitellaan, että tutkijoita on vaikea saada julkisuuteen kertomaan tutkimustuloksistaan, koska ne ovat vaikeatajuisia ja moniselitteisiä eikä ole helppoa purkaa mutkikkaita asioita muutaman minuutin tai rivin kiteytyksiksi. Tieteenharjoittajien on toki väsymättä jatkettava yrityksiä kertoa tieteestä kaikille, jotka jaksavat kuunnella. Tutkijan rooliin kuuluu jossain määrin myös esiintyminen mediassa.

Samalla on ymmärrettävää, etteivät työhönsä vakavasti suhtautuvat tutkijat aina jaksa kilpailla julkisuudesta samoilla markkinoilla intuitio- ja johtamiskonsulttien tai muiden näennäisasiantuntijoiden kanssa. Asiallista tieteen popularisointia ei ole kovin mielekästä harjoittaa foorumeilla, joilla kaiken tiedonhankinnan ja -välityksen perusasenne eli kriittisyys unohtuu.

Vastuullinen tiedeviestintä edellyttää tieteen kriittisen menetelmän ja avoimen itseäänkorjaavuuden jatkuvaa tähdentämistä. Jos jännittävä ja trendikäs tarina käy kriittisyyden edellä, vaivutaan nykypäivän pseudotieteeseen.

Kirjoittaja on uskonnonfilosofian professori Helsingin yliopistossa ja Suomen Filosofisen Yhdistyksen puheenjohtaja. Hän on äskettäin yhdessä professori Sari Kivistön kanssa julkaissut tieteellisen tutkimuksen merkitystä ja akateemista elämänmuotoa käsittelevän teoksen Sivistyksen puolustus: Miksi akateemista elämää tarvitaan? (Gaudeamus, 2018).

98 kommenttia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *