Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa 3.2.2016 herätti välittömästi voimakkaita kannanottoja puolesta ja vastaan.

Puheensa keskeisessä kohdassa Niinistö korosti, että turvapaikanhakijoiden määrän uudelleen kasvaessa joudumme valitsemaan kahden huonon vaihtoehdon välillä:

”Ei siis ole hyviä vaihtoehtoja. Joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä.”

Tulisiko Suomen rikkoa kansainvälisistä sopimuksista aiheutuvia velvollisuuksiaan? Vai tulisiko Suomen noudattaa sopimuksia niiden seurauksista huolimatta? Tämä on Niinistön puheen keskeinen ”dilemma”.

Velvollisuus vai seuraukset?

Etiikan näkökulmasta kyse on valinnasta kahden erilaisen oikeaa toimintaa koskevan näkemyksen välillä.

Yhden näkemyksen mukaan oikein toimiminen on velvollisuuksien mukaan toimimista (velvollisuusetiikka). Tästä näkökulmasta Suomen on noudatettava velvollisuuttaan toimia tekemiensä sopimusten mukaisesti. Sopimuksissa on vieläpä kyse ihmisoikeuksista, joiden toteuttamiseen jokaisella maalla on velvollisuus.

Toisen näkemyksen mukaan oikeaa on toiminta, josta seuraavat parhaat lopputulokset (seurausetiikka). Tästä näkökulmasta meidän on tehtävä sopimusten noudattamista koskeva ratkaisu siitä aiheutuvien seurausten mukaisesti.

Monissa eettisissä ongelmatilanteissa on lopulta kyse näiden kahden keskinäisestä painoarvosta. Kumpi on tärkeämpi, velvollisuus vai seuraukset?

Tätä puntaroi myös Niinistö arvioidessaan, että ”pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa”.

Mutta mitä pahaa sopimusten velvoitteiden noudattamisesta seuraa eurooppalaisille arvoille, ihmisille ja todella hädässä oleville?

Sopimusten seuraukset

YK:n ihmisoikeuksien julistus sekä Geneven pakolaissopimus molemmat edellyttävät turvapaikan myöntämistä henkilölle, joka kotimaassaan tulee tiettyyn ryhmään kuulumiseen perustuvan vainon kohteeksi. EU-direktiivi edellyttää lisäksi oleskeluluvan myöntämistä henkilölle, jota kotimaassaan odottaa kuolemantuomio tai muu ihmisoikeuksia loukkaava kohtelu, kuten kidutus (2011/95/EU).

Poikkeuksena kaikissa sopimuksissa ovat tilanteet, joissa henkilö on tehnyt törkeän rikoksen. Mikään sopimus ei edellytä Suomea myöntämään oleskelulupaa pelkästään parempaa elämää etsivälle.

Sopimukset on luotu takaamaan keskeisimpien eurooppalaisten arvojen, kuten ihmisoikeuksien toteutuminen, sekä todellisessa hädässä olevien auttaminen. Niiden noudattaminen on nimenomaan sekä eurooppalaisten arvojen että hädässä olevien suojelemista.

Eurooppalaisia arvoja ja hädässä olevia eivät uhkaa maahantulijat vaan ne, jotka ovat valmiita tinkimään arvoistamme pelon, vihan tai populismin vuoksi.

Entä ihmiset?

Eurooppalaiset arvot ja hädässä olevat eivät kärsi kansainvälisten sopimusten noudattamisesta – pikemminkin päinvastoin. Mutta koituuko sopimuksista sitten kohtuuttomia seurauksia ihmisille, meille suomalaisille?

Niinistö ei mainitse esimerkkejä.

Suomalaisten mielissä tärkeimpiä huolia lienee kaksi.

Yksi liittyy valtiontalouteen. Tulevatko pakolaiset kalliiksi veronmaksajille? Maahanmuuton ja pakolaisten kokonaisvaikutusta valtiontalouteen on vaikea arvioida. Tutkimusten valossa se on kuitenkin joka tapauksessa pieni, alle puoli prosenttia bruttokansantuotteesta suuntaan tai toiseen (esim. OECD, 2014). Positiivisimmillaan vaikutukset ovat, jos muuttajat ovat nuoria työikäisiä.

Toinen on turvallisuus. Turvapaikanhakijoiden epäillyistä rikoksista on huhuiltu paljon, vaikka poliisin tilastot eivät osoita merkittävää muutosta kymmenien tuhansien tultua maahan (HS.fi 29.1.2016).

Toisaalta esimerkiksi vuosina 2010-11 Afrikasta ja Lähi-idästä tulleiden miesten raiskausrikollisuuden taso oli iän ja tulotason huomioon ottaen moninkertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden (Lehti et al. 2014). Tätä ei pidä hyssytellä. Valistukselle ja tehokkaammalle integraatiolle on tarvetta.

Kansainväliset sopimukset kuitenkin mahdollistavat ennen tai jälkeen turvapaikkaprosessia törkeästä rikoksesta tuomitun palauttamisen. Maahanmuuttovirasto karkoittaa törkeisiin rikoksiin syyllistyneet.

Yksikin raiskaus on liikaa. Kansainvälisistä sopimuksista se ei kuitenkaan johdu. 

Kansainväliset ongelmat – ja ratkaisut

Niinistön dilemma velvollisuuksien ja seurausten välillä on pikemminkin näennäinen. Kansainvälisistä sopimuksista tinkimällä tuskin vältytään kielteisiltä seurauksilta.

Toisia ongelmia taas tulee tilalle. Kansainvaelluksessa on kyse kansainvälisestä ongelmasta, johon on ainoastaan kansainvälisiä ratkaisuja.

Tässä päättäjiä pitäisi patistaa. Suomen, Euroopan ja turvapaikanhakijoidenkin etu olisi, että todellisessa hädässä olevat tunnistettaisiin heti EU:n ulkorajalla tai jopa sen ulkopuolella ja jaettaisiin jäsenmaihin tasapuolisesti. Loput säästäisivät turhan matkan vaivat ja vaarat, ja jäsenvaltiot pitkän prosessin kustannukset.

Kansainvälisistä sopimuksista tinkimällä tällaista ratkaisua ei saada aikaan.