Tamperelainen huvipuisto Särkänniemi järjesti vuoden 2016 eniten huomiota saaneen kotimaisen tapahtuman. Se yritti siirtää delfinaarionsa neljä delfiiniä ulkomaille kenenkään huomaamatta.
Siirto ei tullut täytenä yllätyksenä. Kesäkuun lopulla Aamulehti uutisoi, että Särkänniemi on saanut Suomen ympäristökeskukselta luvan siirtää delfiinit Ateenan lähellä sijaitsevaan Attica Park -eläinpuistoon.
Mutta jo tuolloin Särkänniemen tiedotuslinjaa pidettiin niukkana. Päätöksestä siirtää delfiinit toisaalle oli kerrottu julkisuuteen. Tieto saadusta luvasta tuli kuitenkin eläintensuojelujärjestöltä.
Aamulehden mukaan Särkänniemen toimitusjohtaja oli luvannut, että “delfiinien tulevaisuudesta kerrotaan sitten, kun kerrottavaa on”.
Ei kerrottu. Lauantaina 27.8. Aamulehti kertoi saaneensa eläinsuojelujärjestöltä vinkin, että delfiinejä oltaisiin siirtämässä jo seuraavana yönä.
Särkänniemen johtoa ei tavoitettu kommentoimaan asiaa. Hallituksen jäsenet, jotka ovat lähinnä tamperelaisia poliitikkoja, joko eivät vastanneet tai kehottivat ottamaan yhteyttä toimitusjohtajaan, joka myös on tamperelainen poliitikko.
Toimitusjohtaja on jättänyt vastaamatta soittopyyntöihin yli vuorokauden ajan.
Eläintensuojelujärjestöt seurasivat tapahtumia ja välittivät videokuvaa. Media ampaisi perässä paikalle. Keskustelu sosiaalisessa mediassa paisui valtavaksi.
Someraivosta ei voi puhua. (Särkänniemen johtoa ei ole esimerkiksi toivottu lastattavan vedellä täytettyihin kontteihin.) Ihmisten kirjoituksista heijastuu pettymys.
Särkänniemi aliarvioi tapahtuman merkityksen suomalaisille. Ei voi puhua viestinnän epäonnistumisesta: viestintää ei yksinkertaisesti ollut. Delfiinien siirrosta tiedottaminen jäi Tampereen poliisin tehtäväksi.
Miksi me välitämme?
Miksi niin monet välittävät siitä, mitä Särkänniemen delfiineille tapahtuu? Eihän eläinkuljetuksesta tarvitse lähettää tiedotetta ja ottaa vastaan kysymyksiä.
Kyse ei ole ainoastaan siitä, että älykkäitä eläimiä on pidetty vuosikymmenet olosuhteissa, joissa ne voivat huonosti.
Kyse on näistä nimenomaisista yksilöistä.
Särkänniemen delfiineistä vanhimmat pyydystettiin ja tuotiin Suomeen vuonna 1984. Ne ehtivät tehdä töitä ja tulosta huvipuistolle 30 vuotta – suurin piirtein saman ajan kuin suuret ikäluokat viettivät työelämässä.
Tampereen kaupungin omistamalla Särkänniemen huvipuistolla on yli 500 000 vuosittaista kävijää. Suuri osa suomalaisista on nähnyt nämä delfiinit. Suurella osalle suomalaisista nämä delfiinit ovat tarjonneet unohtumattoman kokemuksen.
Kyse on kansallisesta mustasta pisteestä. Nyt, kun tajuamme vankeudessa elävien älykkäiden eläinten kärsimyksen, on takaisinmaksun aika.
Vastuuta ja vastauksia
Vielä vuonna 2014 Särkänniemen johto korosti Suomen Kuvalehden haastattelussa huvipuiston “moraalista ja eettistä” vastuuta delfiineistä koko niiden elämän ajan.
Tuolloin delfiinit yhä esiintyivät yleisölle.
Nyt Särkänniemen olematon viestintä on valtava epäonnistuminen myös siksi, että se antaa aihetta vain yhteen johtopäätökseen: delfiinien tulevaisuus ei ole ainakaan nykytilaa parempi.
Delfiinejä ollaan kuljettamassa Ateenan alueella sijaitsevaan Attica Park -eläinpuistoon. Nettisivun mukaan eläinpuisto ei järjestä delfiininäytöksiä (shows) vaan opetuksellisia esityksiä (educational presentations).
Arvoitukseksi jää, mikä näytöksen ja esityksen ero on. Ehkä näytöksissä delfiinien ”kouluttajat” esiintyvät paljastavammissa vaatteissa.
Kuten Attica Parkissa, delfiinien ja muiden älykkäiden lajien vangitsemista ja esittelyä yleisölle perustellaan usein kasvatuksella. Eläinten esittely maksavalle yleisölle on opettavaista.
Sitä se onkin. Suomalaisten kokemus Särkänniemen delfiineistä on opettanut meille sen, ettei älykkäitä eläimiä voi kohdella miten vain.
Me ansaitsemme tietää, mitä näille delfiineille tapahtuu, koska olemme niille velkaa.
Mitä väliä on neljällä delfiinillä? https://t.co/lM2V2Wprx5
RT @HRydenfelt: Miksi me välitämme neljästä delfiinistä? #sarkanniemi #särkänniemi
https://t.co/H038BkZdFZ
RT @tommiaho: Tässä @HRydenfelt:in hyvä yhteenveto #delfiinigate:sta: “Mitä väliä on neljällä delfiinillä?”
https://t.co/LYY3cgy3PB
RT @HRydenfelt: Miksi me välitämme neljästä delfiinistä? #sarkanniemi #särkänniemi
https://t.co/H038BkZdFZ
RT @tommiaho: Tässä @HRydenfelt:in hyvä yhteenveto #delfiinigate:sta: “Mitä väliä on neljällä delfiinillä?”
https://t.co/LYY3cgy3PB
Totta, niin totta. #etiikka #delfiinit #särkänniemi https://t.co/ttyFV7w6ec
RT @tommiaho: Tässä @HRydenfelt:in hyvä yhteenveto #delfiinigate:sta: “Mitä väliä on neljällä delfiinillä?”
https://t.co/LYY3cgy3PB
RT @chocochilinet: Mitä väliä on neljällä delfiinillä? https://t.co/GiXB9U0Bmt #sarkanniemi
RT @tommiaho: Tässä @HRydenfelt:in hyvä yhteenveto #delfiinigate:sta: “Mitä väliä on neljällä delfiinillä?”
https://t.co/LYY3cgy3PB
RT @HRydenfelt: Miksi me välitämme neljästä delfiinistä? #sarkanniemi #särkänniemi
https://t.co/H038BkZdFZ
RT @Otomomom: Oikeesti surettaa tämä typeryys… “Mitä väliä on neljällä delfiinillä?” #delfiinigate https://t.co/IlzKcd9OOQ
RT @tommiaho: Tässä @HRydenfelt:in hyvä yhteenveto #delfiinigate:sta: “Mitä väliä on neljällä delfiinillä?”
https://t.co/LYY3cgy3PB
RT @sonjasofia: Mitä väliä on neljällä delfiinillä?
https://t.co/gHVlLdnIAV
Tässä koskettava tiivistys aiheesta #saerkaenniemi #gate: https://t.co/y4jOYXfRRr #mitenmeninoinniinkuomastamielestä #viestintae #somefi
RT @HRydenfelt: Miksi me välitämme neljästä delfiinistä? #sarkanniemi #särkänniemi
https://t.co/H038BkZdFZ
RT @Pajukangas: Tässä koskettava tiivistys aiheesta #saerkaenniemi #gate: https://t.co/y4jOYXfRRr #mitenmeninoinniinkuomastamielestä #viest…
RT @KatjaKappi: Olen seurannut delfiinien tilannetta sydän syrjällään. Tätä lopputulosta ei vain voi hyväksyä. https://t.co/dT7wmFilmm
RT @HRydenfelt: Miksi me välitämme neljästä delfiinistä? #sarkanniemi #särkänniemi
https://t.co/H038BkZdFZ
RT @HKorva: Takaisinmaksun aika. #särkänniemi
Mitä väliä on neljällä delfiinillä? https://t.co/PvrRmX6vtY
Etiikkaa. Vastuuta. Välittämistä. Neljä tuntevaa persoonaa. Mitä väliä on neljällä delfiinillä? https://t.co/4vzZKWGFsA
minä halua että nämä delfiinit saavat hyvä kohtelun ja että tutut hoitajat jäävät sinne ja tuttu eläinlääkäri koska sen olemme velkaa niille että saamme tietää miten niitä kohdellaan ja kun siellä on tutut ihmiset luotamme siihen että delfiinit saavat hyvä kohtelun ja hoidon niin kauan kun elävät.
RT @hekanaho: Etiikkaa. Vastuuta. Välittämistä. Neljä tuntevaa persoonaa. Mitä väliä on neljällä delfiinillä? https://t.co/4vzZKWGFsA
RT @hekanaho: Etiikkaa. Vastuuta. Välittämistä. Neljä tuntevaa persoonaa. Mitä väliä on neljällä delfiinillä? https://t.co/4vzZKWGFsA
RT @OlliRiihitupa: Totta, niin totta. #etiikka #delfiinit #särkänniemi https://t.co/ttyFV7w6ec
“Särkänniemi aliarvioi tapahtuman merkityksen suomalaisille.”
https://t.co/QrHQ3qpnbo
@AaltonenSusanna @yleuutiset Kertoo että meillä on kyky empatiaan&eettiseen pohdiskeluun. https://t.co/ajsVXG5IkZ
RT @finninberlin: “Särkänniemi aliarvioi tapahtuman merkityksen suomalaisille.”
https://t.co/QrHQ3qpnbo
@MVirtanen @AmandaStaven Mediamylläkkä oli perusteltu eikä vain aktivistien onnistunut veto tästä syystä #delfiinit https://t.co/EUhPaRmfSp
RT @JohannaArgilla1: @AaltonenSusanna @yleuutiset Kertoo että meillä on kyky empatiaan&eettiseen pohdiskeluun. https://t.co/ajsVXG5IkZ
RT @ElinaLappalaine: @MVirtanen @AmandaStaven Mediamylläkkä oli perusteltu eikä vain aktivistien onnistunut veto tästä syystä #delfiinit ht…
RT @finninberlin: “Särkänniemi aliarvioi tapahtuman merkityksen suomalaisille.”
https://t.co/QrHQ3qpnbo
Lisätietoja Särkänniemen rikoksesta delfiinejä kohtaan, valheen syöttämisestä ja delfiinien kovasta kohtalosta:
https://www.facebook.com/notes/tarja-tanskanen/s%C3%A4rk%C3%A4nniemi-valehtelee-attica-zoon-delfiinialtaiden-syvyydest%C3%A4-ja-vesim%C3%A4%C3%A4r%C3%A4st%C3%A4/1774770099468057
https://www.facebook.com/notes/tarja-tanskanen/palaute-s%C3%A4rk%C3%A4nniemelle-delfiinien-puolesta/1775228456088888
https://www.facebook.com/notes/tarja-tanskanen/kaisa-ansami-s%C3%A4rk%C3%A4nniemen-delfinaario-kappaleita-ep%C3%A4virallisesta-historiikista/1773474489597618
https://www.facebook.com/notes/tarja-tanskanen/tomperi-tuukka-so-long-and-thanks-for-all-the-fish-moraalikeskustelusta-poliitti/1777148272563573
https://www.facebook.com/notes/tarja-tanskanen/juttuvinkkej%C3%A4-sn-n-delfiineihin-liittyen-mot-ohjelmalle/1775224172755983
Särkänniemellä on mahdollisuus hyvittää rikoksensa.
Ostaa delfiinit itselleen, hoitaa ne asiallisesti Atticassa luonnonvesiturva- alueen valmistumiseen saakka 2-5 vuoden ajan, vapauttaen ne Kreikan sirkusorjuudesta ja rahoittaa luonnonvesiturva- alueen rakentaminen sekä delfiinien loppuelämän hoito merialueella.
Näin toimien SN: llä olisi mahdollisuus vielä pestä kätensä delfiinien verestä. Kiitos.
The dolphins were transfered from there from Tampere, Finland on bad conditions.
Article written by animal rights… https://t.co/XumBOSIY4W
Pingback: So long, and thanks for all the fish – moraalikeskustelusta, poliittisesta kulttuurista ja delfiineistä - netn.fi