Väitöskirjatutkija Riikka Purran kirjoitukset nimimerkillä ”riikka” Jussi Halla-Ahon Scripta-blogin vieraskirjassa vuonna 2008 ja yksi ministeri Purran tuoreemmista tviiteistä on viime viikkoina nostettu esille tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa, ja niistä on esitetty monenlaisia näkemyksiä. Yhden kannan mukaan kyse on vaatetukseen kohdistuvasta harmittomasta kritiikistä, toisen mukaan kirjoittaja sanoutuu irti ihmisoikeuksista ja ihmisarvon kunnioittamisesta ja on siksi sopimaton ministeriksi. Tviitin kohdalla on kuitenkin epäselvää, mitä Purra itse asiassa on sanonut ja mitä johtopäätöksiä hänen julkaisustaan voi ja tulee tehdä.

Jäsennetään ensin kriittisesti Purran aikaisempien kirjoitusten harmittomuustulkintaa. Sen mukaan kirjoittaja arvostelee vain pukeutumista, ja hänen sanomisiinsa kohdistuva huomio on siksi kohtuutonta. Miksi pukeutumisen kritiikki olisi ongelmallista?

Olemme lapsena oppineet, että toisten ihmisten ulkomuodon arvostelu on rumaa. Rumat teot loukkaavat toista ja rumentavat puhujaa itseään. Vaatteilla on lisäksi aina sekä henkilöhistoriallisia että kulttuurisia merkityksiä. Jos tahtoo arvostella toisen ihmisen pukeutumista, voi tämän tehdä asiallisesti ilmaisemalla oman näkökulmansa (”En pidä vaatteistasi”). On toki myös mahdollista pitää mielipide omana tietona ja pohtia, miksi minun mielipiteeni olisi tärkeä toisten ihmisten ulkoista olemusta arvotettaessa. 

Aikuisten on mahdollista harjoittaa autonomista moraalista tai strategista harkintaa, eli arvioida toiminnan perusteita, ja poiketa lapsuuden moraalisäännöistä. Miksi olisi syytä toimia niin, että loukkaa toista ihmistä? Mitä päämääriä tällainen toiminta voisi saavuttaa? Ovatko päämäärät sellaisia, että ne oikeuttavat loukkaavan käytöksen?

Tiedonvälityskanavien huomion vanginnut Purra-kiista koskee kuitenkin ennen muuta suhdettamme ihmisiin, joiden uskonto ja maailmankatsomus näyttäytyvät vieraina. Riikka Purran kirjoitukset Halla-ahon blogin vieraskirjassa kohdistuivat musliminaisten vaatetukseen, jota säätelevät henkilökohtaisten makumieltymysten, muotivirtausten ja valintojen lisäksi myös uskonnolliset normit. Klassisen liberalismin mukaan uskonnon harjoittamisen vapaus on yksi perustavista yksilövapauksista, jota valtioiden ei tulisi rajoittaa, ja nähdäksemme tällaiset perusvapaudet ovat edelleen ehdottoman loukkaamattomia. Yksilön oikeudet ja vapaudet on myös kirjattu YK:n ihmisoikeuksien julistukseen, jonka Suomi on ratifioinut. Esimerkiksi sen artiklat 1 ja 2 korostavat uskonnon harjoittamisen vapautta ja jokaisen yksilön oikeuksia ihmisenä, ilman rotuun, sukupuoleen (ja sukupuoliseen suuntautumiseen) tai uskontoon perustuvaa syrjintää.

Tinkisikö Purra ihmisoikeuksista ja moraalista?

Riikka Purran kirjoitusten toisen, ihmisoikeudet kieltävän tulkinnan tueksi on käytetty myös hänen tämän vuoden kesäkuussa Twitterissä julkaisemaansa kannanottoa, ja häntä on sen perusteella vaadittu eroamaan ministerin tehtävästä. Purran kannanotto kuuluu seuraavasti: ”Pienet ovat Suomen hallituksen mahdollisuudet vaikuttaa yhtään mihinkään, jos vasemmalta kysytään [1]. Esteinä ovat ainakin ihmisoikeudet, perustuslaki, EU, kansainväliset sopimukset, moraali, empatia, maine, lehdistönvapaus ja tietenkin oikeisiin johtopäätöksiin päätynyt tutkimus [2].”

Mediakohun tiimellyksessä ei ole ehditty selvittää, mitä ministeri itse asiassa tviitissään sanoo. On siksi syytä keskittyä hetkeksi noihin ministerin kahteen lauseeseen. Purran lauseet voi tulkinta vähintään kahdella eri tavalla. (Myös muut tulkinnat ja tässä esitetyn kahden tulkinnan yhdistelmät ovat toki mahdollisia.)

Yhden tulkinnan mukaan Purran postauksen ensimmäinen lause [1] luonnehtii vasemmiston politiikkaa ja toinen lause [2] Purran omaa kantaa. Tämän tulkinnan nojalla ministeri suorasanaisesti hylkää paitsi ihmisoikeudet ja perustuslain myös muun muassa moraalin ja maineen. Toisen tulkinnan mukaan Purra luonnehtii molemmilla lauseillaan vain vastustajansa vasemmiston asennetta eikä esitä omaa kantaansa listattuihin seikkoihin. Tämän tulkinnan valossa ensimmäinen lause toteaa, että vasemmiston mukaan Suomen hallituksen mahdollisuudet vaikuttaa mihinkään yhteiseen asiaan ovat pienet [1]. Toinen lause jatkaa saman lausekkeen – ”jos vasemmalta kysytään” – puitteissa esittäen, että mikäli vaikutusmahdollisuuksia tiedustellaan vasemmalta, vastauksesi saadaan lista perusteita, jotka ovat Suomen hallituksen vaikutusvallan ulkopuolella. Ensimmäisen lauseen rajaava ehto ”jos vasemmalta kysytään” ei siis jälkimmäisessä tulkinnassa muutu, vaikka kappale postauksessa vaihtuukin.

Jälkimmäisen tulkinnan tueksi voidaan esittää seuraava näkökanta: Jos Purra pyrkisi ratkaisemaan maan hallituksen vaikutusvajeen kyseenalaistamalla listaamansa seikat, kuten ensimmäinen tulkinta olettaa, hän omaksuisi kannan, jonka mukaan myös esimerkiksi maine, moraali ja lehdistönvapaus ovat valtiollisen politiikan esteitä ja niistä tulee päästä eroon samoin kuin YK:n ja EU:n linjauksistakin. Tällainen kanta on tietysti mahdollinen, mutta se on suorassa ristiriidassa Purran itsestään luoman julkisen kuvan kanssa suoraselkäisenä ja vastustajiaan moraalisempana toimijana ja puolueestaan sananvapauden puolustajana. Purra tulisi näin ollen ensimmäisessä tulkinnassa sanoneeksi, että tinkisi myös omasta moraalistaan lisätäkseen maan hallitusten valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia.

Jälkimmäinen lukutapa kyseenalaistaa ensimmäisen osoittamalla, että se johtaa absurdiin tulokseen: sen mukaan Purra kuvaa itseään epäedullisessa valossa epäluotettavan ailahtelevana toimijana, joka on yhtäältä suoraselkäisen moraalinen, toisaalta samalla valmis luopumaan omasta moraalistaan. Tämä päättely ei vielä yksinään riitä ensimmäisen tulkinnan kumoamiseksi. On nimittäin mahdollista, että ristiriitainen omakuva tai ristiriitainen viestintä ovat osa Purran kirjoituksen strategista laskelmointia ja politiikkaa. Pyrkimyksenä voi olla esimerkiksi luoda kuva vahvasta johtajasta tai pelottomasta poliittisesta toimijasta, joka ei välitä elitistiseksi mielletystä johdonmukaisuuden vaatimuksesta.

Kysymys vaihtoehtoisten tulkintojen uskottavuudesta on edelleen vailla ratkaisua. 

Vaikka jälkimmäisen tulkinnan nojalla Purran kannanoton tarkoituksena onkin ivata vasemmistoa, myös se herättää ratkaisevan kysymyksen siitä, ovatko hänen mukaansa ihmisoikeudet ja muut listatut seikat pelkästään vasemmiston päämääriä tai, mikä pahempaa, pelkkiä vastustajan tekosyitä, joita on oikeutettua pilkata. Ovatko Purra ja hänen puolueensa tosiasiassa sitoutuneet kunnioittamaan ihmisarvoa? Hyötyisimme kaikki sellaisesta Riikka Purran poliittisesta syvähaastattelusta, joka jäsentäisi kriittisesti hänen kantojaan ihmisoikeuksiin ja samalla uskonnonvapauteen sekä maahanmuuton ja integraation ongelmiin. 

Maahanmuuttokeskustelun vaikeudet

Polttava asiakysymys, josta tulisi tuota pikaa kyetä käymään moniarvoinen keskustelu, koskee maahanmuuttoa, sen periaatteita ja käytäntöjä sekä niitä tukevia integraatio-ohjelmia. Nämä kysymykset on koettu hauraassa keskustelukulttuurissamme vaikeiksi. Asiallista keskustelua vaikeuttaa myös sellaisen julkisen tilan kaventuminen, joka sallii ja kestää erilaisia kantoja ja tarjoaa mahdollisuudet paneutua niihin.

Poliittisiin kysymyksiin liittyy aina myös toisenlainen vaikeus, joka ei ole käytännöllinen vaan periaatteellinen: meillä keskustelijoilla ei niiden kohdalla ole eikä voi olla etukäteen varmuutta siitä, päädymmekö kiistellessämme ja neuvotellessamme yksimielisyyteen, ja jos yksimielisyys saavutetaan, mikä sen sisällöksi muodostuu. Kun etenemme demokratian edellyttämällä tavalla, emme voi ennalta tietää, pystymmekö varmasti pitämään kiinni kaikista lähtökohdistamme ja perustelemaan kantamme toisille, jotka eivät jo valmiiksi ajattele samalla tavalla.

Poliittiset ongelmat eivät toisin sanoen ole puhtaan teknisiä ongelmia, jotka koskevat yhteisesti hyväksytyn päämäärän saavuttamiseksi valikoitavia keinoja, eivätkä ne myöskään ole tieteellisiä ongelmia. Päinvastoin kaikki poliittiset ongelmat edellyttävät aina sellaista harkintaa, joka koskee arvojemme ja päämääriemme kestävyyttä ja perusteltavuutta. Niinpä poliittisesti haastavien yhteisten asioiden ajatteleminen voi tuntua vaikealta ja ajoittain jopa vaaralliselta.

Riikka Purran kirjoitusten voi nähdä pyrkivän normalisoimaan pilkkanimitykset osaksi tavanomaista poliittista keskustelua. Lisäksi hän on kiihkeästi puolustanut nationalistisia arvoja ja paikallisia päämääriä ja asettanut ne kauas globaalien päämäärien edelle. Viime kädessä tavoitteena on maamme maahanmuuttopolitiikan periaatteiden ja käytäntöjen tiukentaminen. Nämä poliittiset arvot ja päämäärät voivat osoittautua kestämättömiksi laajemmissa poliittisissa tarkasteluissa. Ne eivät kuitenkaan ole mielettömiä eivätkä itseään kumoavia, eivätkä ne kilpisty äänekkäitten vastalauseiden tai nimittelyn voimasta.

Nimittely ei koskaan ole kritiikkiä, eikä sitä ole myöskään mikä tahansa kielteinen arvottava lausuma. Kritiikin edellytyksenä on aina oman kannan perusteleminen ja kyky tehdä sen edellyttämiä ja siihen liittyviä ratkaisevia erotteluja. Kritiikin käsitteeseen sisältyy toisin sanoen vaatimus siitä, että tunnistetaan, mitkä asiat kuuluvat yhteen ja mitkä on syytä erottaa toisistaan. Laskelmoituihin tunneimpulsseihin reagointi ilman harkintaa ei näin ole kritiikkiä. Tämä pätee riippumatta siitä, mikä on ilmaistun kannan sisältö.

Julkisen keskustelun rapautuminen

Maahanmuuttoproblematiikasta erillinen kysymys koskee musliminaisten oikeutta harjoittaa uskontoaan ja laajemmin meille kaikille kuuluvaa jakamatonta vapautta määrätä omasta kehostamme ja pukeutumisestamme. Viime kädessä kyse on yksilönvapauksista ja siitä, miten eri yksilöiden vapaudet suhteutuvat toisiinsa yhteisöissä. Tämän vuoksi olisi ensisijaisen tärkeää keskustella julkisesti, asiallisesti ja moniarvoisesti myös siitä, olisiko esimerkiksi kasvojen peittäminen aiheellista kieltää julkisilla paikoilla tai julkisissa toimissa vai olisiko se epäoikeudenmukaista. Ajankohtainen uskonto- ja kulttuuritieteellinen tutkimus tarjoaa tällaiselle keskustelulle runsaasti käsitteellisiä välineitä ja tärkeitä erotteluja.

Monilla suomalaisilla on paljon islamiin liittyviä yleisiä ennakkoluuloja ja pelkoja, ja myös näistä asenteista tulisi voida keskustella asiallisesti yhteisessä julkisessa tilassa. Toistaiseksi islamin liittyviä pelkoja ja muita tuntemuksia on voinut ilmaista sosiaalisen median piirissä, ennen muuta Jussi Halla-ahon blogin sittemmin suljetussa vieraskirjassa. Somen yhteisöissä keskusteluja käydään kuitenkin yleensä vain samanmielisten kesken, ja siksi niiden vuoropuheluja heikentää nimittelemistä säätelevien normien ja myös hyvien käytöstapojen unohtuminen. Tällaiset vuoropuhelut eivät onnistu horjuttamaan vastapuolen kantoja.

Poliittisia päämääriä voi horjuttaa ja ne voi kumota ainoastaan argumentoimalla niitä vastaan julkisesti eli osoittamalla niiden kestämättömyyden. Tähän tarvitaan julkisen keskustelun yhteistä alustaa. Sosiaalinen media ei tarjoa sitä vaan ainoastaan julkisen alustan simulaation. Perinteiset tiedotusvälineet voisivat avata sellaisia, mutta epäonnistuvat toistuvasti tässä perustehtävässä kilpaillessaan huomiosta uusien medioiden kanssa.

Ilman yhteistä väittelyn ja kiistelyn alustaa väärinä pitämiemme päämäärien kumoaminen on mahdotonta. Julistus ja nimittely eivät auta.

Sara Heinämaa on filosofian professori Jyväskylän yliopistossa, teoreettisen filosofian dosentti Helsingin yliopistossa sekä Suomen Filosofisen yhdistyksen varapuheenjohtaja.

Miira Tuominen on teoreettisen filosofian yliopistonlehtori Tukholman yliopistossa sekä teoreettisen filosofian dosentti Helsingin yliopistossa ja filosofian dosentti Jyväskylän yliopistossa.