Suomi on yleisesti ottaen onnistunut koronaviruksen hallinnassa toistaiseksi varsin mallikkaasti. Nyt viimeistään olisi aika suositella kasvomaskien käyttöä julkisissa kulkuneuvoissa, kaupoissa ja virastoissa ainakin silloin, kun turvaetäisyyden pitäminen on vaikeaa tai mahdotonta. Tällä tavoin hyvä linja todennäköisemmin jatkuisi myös yhteiskunnan hitaasti uudelleenavautuessa. Hallitus pitkittää kuitenkin päätöksentekoaan, ja ohjeet Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ovat olleet ristiriitaisia.

Kirurginen suu-nenäsuoja ei juurikaan suojaa kantajaansa virukselta. Kankainen suojus on vielä vähemmän tehokas. Tämä ei olekaan maskien ensisijainen tarkoitus. Niillä suojellaan muita. Eettiseltä kannalta se on ensiarvoisen tärkeää. Muille aiheutuvan vahingon välttäminen on yksi etiikan kulmakiviä.

Olin Yhdysvalloissa, kun pandemian todellisuuteen siellä vihdoin herättiin, ja totuin, silloin kun ihmisten ilmoille oli pakko mennä, kasvomaskien olemassaoloon. En ole vieläkään oikein sinut sen kanssa, että Suomessa maskeja ei juurikaan näy. Minun on vaikea nähdä sitä muuna kuin välinpitämättömyytenä muiden terveydestä – välinpitämättömyytenä, johon hallitus epäsuorasti kannustaa.

Kuka tahansa voi olla viruksen kantaja ja potentiaalinen tartuttaja. Maskien saatavuuden ollessa rajallinen terveydenhuollon ja muun välttämättömän henkilöstön tarpeista täytyy ensin huolehtia, mutta kankaisten kasvomaskien tai vaikka vain huivin käyttö ei ole pois terveydenhuollon resursseista. Raha on monella tiukassa näinä aikoina, mutta jo puhdas t-paita sidottuna kasvojen eteen kauppareissun ajaksi vähentää tartuttamisriskiä merkittävästi. Jos rahaa on, sillä olisi hyvä tukea suomalaisia pienyrittäjiä, jotka tarjoavat erilaisia pestäviä kasvomaskeja arkikäyttöön.

Maskien käyttö helpottaisi riskiryhmien tilannetta

Koronapandemia on koetellut kaikkia, erityisesti riskiryhmiin kuuluvia. Liikkumis- ja kokoontumisvapautta on heidän kohdallaan rajoitettu muita enemmän. Sairaalahoidossa olevilta ja hoitokotien asukkailta on viety jopa mahdollisuus tavata läheisiään. Nämä ovat hyvin poikkeuksellisia toimia, joita normaalioloissa pidettäisiin erittäin julmina rangaistuksina. 

Kun yksilöiden vapauteen joudutaan puuttumaan vahingon estämiseksi, etiikassa on tavanomaista vedota vahinkoperiaatteeseen. Vahinkoperiaate koskee ensisijaisesti yksilön vapauksien rajoittamista muille aiheutuvan vahingon välttämiseksi. Koronapandemian yhteydessä vahinkoperiaatteella voidaan oikeuttaa taudinkantajien eristäminen. Ihmisten eristäminen pelkästään heidän omaksi parhaakseen ei mahdu periaatteen piiriin. 

Meidän kaikkien tulisi tehdä jotain riskiryhmiin kuuluvien tilanteen helpottamiseksi. Meistä monet kaipaavat ystäviä, läheisiä ja ihan tavallista kanssakäymistä ihmisten kanssa. Rajoitukset ahdistavat ja haittaavat elämää, ja siksi niitä yritetään nyt hiljalleen purkaa. Erityisryhmille ei kuitenkaan ole mitään varsinaista helpotusta luvassa, sillä virus ei ole mennyt mihinkään. 

Kasvomaskien käytön tiedetään vähentävän tartuttamisriskiä merkittävästi. Miksi me emme tekisi omaa osuuttamme ja helpottaisi riskiryhmiin kuuluvien elämää, jotta heidän ei tarvitsisi kokonaan jäädä normaalin elämän ulkopuolelle ja jotta he voisivat turvallisemmin mielin hoitaa välttämättömiä asioita? Kasvomaskien käyttö sisätiloissa, joissa etäisyyksistä joudutaan ajoittain tinkimään, olisivat myös riskiryhmiin kuulumattomien intresseissä. Kukaan ei voi tietää, kuinka pahaksi mahdollinen covid-19 -tartunta omalla tai läheisen kohdalla kehittyy.

Laumasuojaan pyrkiminen viruksen leviämisen kautta ei nykytiedon valossa näytä lainkaan hyväksyttävältä vaihtoehdolta. Maissa, joissa kuolleisuus on Suomeen verrattuna moninkertainen, laumasuojasta ollaan edelleen kaukana. Varmuutta laumasuojan muodostumisesta virusta vastaan ei ole. 

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä THL ovat väittäneet, että kasvosuojuksien suosittaminen ”aiheuttaisi väärää turvallisuudentunnetta”. Tätä argumenttia pidän vähintäänkin kyseenalaisena. Uskaltaisin väittää, että vaikutus on päinvastainen. Kun ihmiset ympärillä käyttävät kasvosuojuksia, ei pääse unohtumaan, että elämme hyvin poikkeuksellisia aikoja. Tällöin etäisyydestä, käsihygieniasta ja yskimisetiketistä huolehtiminen pysyvät myös paremmin mielessä. 

Julkisten tilojen kasvomaskisuosituksella ei valitettavasti mahdollisteta läheis- ja omaiskontakteja hoivakotien asukkaille ja sairaalapotilaille. Tähän vääryyteen on viipymättä etsittävä toteuttamiskelpoisia ratkaisuja, jotka on pantava täytäntöön kiireellisimmällä mahdollisimmalla aikataululla. Vahinkoa muille riskiryhmille voimme heti vähentää ottamalla maskit käyttöön tilanteissa, joissa turvaetäisyyttä ei välttämättä kyetä pitämään. 

FT Tuija Takala on tutkimuspäällikkö Aalto-yliopistossa sekä käytännöllisen filosofian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut bioetiikan kysymyksiä parin vuosikymmenen ajan.