Datajournalismin alkumetrit ovat Suomessa olleet vähintäänkin tahmeita. Pahimmillaan syntyneitä tuotoksia voi pitää idean irvikuvina.

Yleisin datajournalismin käyttötapa ovat olleet kyselyt, jossa ihmiset pääsevät vertaamaan itseään ja näkemyksiään toisiinsa, poliitikkoihin ja sattumalta valittuihin julkkiksiin.

Tammikuussa käytiin kilpajuoksu siitäkin, kuka ensimmäisenä luokittelee koko kansan. Helsingin Sanomat pystytti “luokkakoneen” ja Yle vastasi omalla “arvokoneellaan“. Taustaselvityksen perusteella suomalaiset oli luokiteltu kasteihin, joihin kuulumistaan pääsi kokeilemaan.

Toinen on ollut kysyä yleisön mielipidettä milloin mistäkin asiasta.

Maaliskuussa Helsingin Sanomat kysyi lukijoiltaan, kuinka paljon palkkaa eri ammattikuntien edustajien tulisi ansaita. Jo pitkään iltapäivälehtien nettisivuja ovat koristaneet päivän uutisaiheisiin liittyvät mielipidekyselyt.

Taustaidean toki ymmärtää. Yleisö yritetään osallistaa. Naapurin palkka, värikkäästi nimetyt luokittelut ja luokkayhteiskunnan teema on suunniteltu herättämään kiinnostusta. Ihmisten reaktiot uutiseen ovat osa julkaisun sisältöä: niistä saa helposti lisää juttuja.

Mutta datajournalismi on ymmärretty väärin, jos datalla tarkoitetaan yleisön vastauksia avoimiin mielipidekyselyihin.

Kun kyselyn data kerätään nettisivun käyttäjiltä, otos ei mitenkään voi edustaa mielekästä populaatiota (esimerkiksi Suomen kansaa). Journalistit usein mainitsevat, että kyse on lukijoiden mielipiteestä. Tämäkin on liioittelua: kyse on tietyn nettisivun aktiivisista, nettilomakkeen täyttämisestä tarpeeksi kiinnostuneista käyttäjistä.

Mielipideilmaston puntarina nettikyselyillä on korkeintaan kevyttä viihdearvoa. Samoin muutaman kysymyksen pikavertailut eivät anna oikeaa kuvaa ihmisten ajatuksista ja asemasta, yhteiskuntaluokista puhumattakaan. Datajournalismin nimikkeellä tämä kaikki voidaan kuitenkin ottaa vakavasti.

Mistä sitten data?

Datan keräyksessä joukkoistaminen (crowdsourcing) ei tarkoita epämääräisten mielipidekyselyiden latailua nettisivuille. Joukkoistamisessa ei kysellä mielipiteitä. Siinä etsitään avoimeen kysymykseen oikeaa vastausta kysymällä sitä joukolta, esimerkiksi sosiaalisen median välityksellä.

Luotettavilla selvityksillä ja tutkimuksilla tuotettua dataa on puolestaan saatavilla pilvin pimein. Sitä tuottavat tutkijat, tutkimuslaitokset, viranomaiset ja järjestöt. Kasvava osa tästä datasta on avointa, kenen tahansa käytettävissä.

Datajournalismin huikea mahdollisuus on tuoda avointa dataa lähelle ihmistä ymmärrettävässä muodossa, hyvin analysoituna ja selkeästi esitettynä. Usein vertailukelpoisten ja luotettavien tulosten aikaansaanti vaatii yhteistyötä aihepiirin tutkijoiden kanssa. Myös datan oikea ja toimiva esittäminen vaatii ammattitaitoa.

Eurovaalien alla on vielä luvassa datajournalismia, joka perustuu ehdokkaiden ja äänestäjien vaalikonevastauksiin. Mutta vastauksia tuskin voi pitää yhteismitallisina. Vastaukset ovat usein moniselitteisiä. Vaalikoneet tavoittavat vain tietyn osan äänestäjistä. Toivottavasti vastauksia ja niiden merkitystä ei liioitella.