Tekstejä kirjoittajalta Elina Melgin

Trumpin twiplomatia ruokkii ennakkoluuloja

Vuoden 2001 New Yorkin terrori-iskujen jälkeen amerikkalaiset alkoivat puhua pehmeästä vallasta (soft power), jota tarvitaan ulkopolitiikassa kovan ja sotaisan voiman tilalle. Tuolloin usein lausuttu kysymys ”miksi he vihaavat meitä” on siirtynyt kiinalaisten huulille. 

Presidentti Trump on syyttänyt Kiinaa COVID-19 viruksesta tavalla, joka kylvää ennakkoluulojen siemeniä hallitsemattomiin rihmastoihin eri puolilla maailmaa. Presidentin harkitsematon syyttely on eskaloitunut tavallisten amerikkalaisiin asenteisiin. Nicholas Cull, tunnettu julkisuusdiplomatian professori, on nähnyt kampuksellaan rasismin nostavan päätään Trumpin viestinnän takia. 

Pandemian selättäminen vaatisi kansainvälistä tutkimusyhteistyötä, yhteistä agendaa, mutta ”China virus” -syytökset ovat tehneet COVID-19:sta myös propaganda-aseen Trumpille. 

Maailman vaikutusvaltaisimpiin kuuluva diplomaatti möläyttelee ulkopoliittisesti vaarallisia viestejä Twitter-tilillään tavoitteenaan kääntää katse oman maansa ongelmista toisaalle. Trump miettii täysin itsekkäästi tulevia vaaleja. Kiinalaiset viranomaiset ovat pitäneet naamansa peruslukemilla. Kiinan mielestä ei ole aika mustamaalata vaan keskittää voimat rokotuksen mahdollisimman nopealle kehitystyölle, jotta virus saadaan taltutettua ja globaali talous elpymään. Tämä on kiinalaisjohdon pääviesti, mutta puheiden sävy Kiinassakin on muuttunut puolustuksesta hyökkäävään suuntaan. Koventunut linja vaikuttaa ihmisten asenteisiin. Ulkomaalaisia kohti on syljeksitty kaduilla Kiinan kaupungeissa.

Lue lisää

Kuka on Charlie?

Dialogi: Elina Melgin ja Henrik Rydenfelt. Kuva: Annika Varjonen.

Elina:

Henrik, voidaanko jutella sananvapaudesta? Tiedätkö, on tosi noloa, en löydä itsestäni Charlieta. Terrorismi on ehdottomasti tuomittavaa ja sananvapaus tärkeää. Mutta mitä sanot filosofina, jos suhtaudun kriittisesti sananvapauden provokatiiviseen käyttöön?

Henrik:

Elina, minunkaan sisäinen Charlieni ei ole herännyt. Kun miljoonat ihmiset ja kymmenet valtionpäämiehet marssivat yhden sloganin alla, alkaa oikeastaan pelottaa. Onko marssijoilla aidosti aihetta pelätä sananvapauden puolesta? Lue lisää

Myönteisesti turvallisuudesta, kun muuta en voi

Tasavallan presidentti ilmoitti eilen Ylen uutisissa, että Natosta on nyt hyvä käydä keskustelua. Presidentti Sauli Niinistö oli pannut merkille turvattomuuden tunteen huolestuttavan kasvun yhteiskunnassamme.

Me vähän vanhemmat ja kokeneemmat kansalaiset hoksasimme tietenkin, että kyseessä oli ”luvan antaminen”. Natosta saa julkisuudessa puhua. Siitä puhutaan nyt joka tapauksessa. Kylmä sota – muistoko vain? Ei nuoria hetkauta. Lue lisää