Hän halusi iskeä yliopistoon, koska siellä opiskelee humanisteja. Nainen kertoi vihaavansa humanisteja, koska he kuvittelevat olevansa ihmisyyden ja yhteiskunnallisten asioiden asiantuntijoita. (MTV3.fi 26.5.2014)

Harhaisen ihmisen aivoituksia on hankala ymmärtää. Ainakaan yksi viesti ei niihin ole mennyt perille. Nimittäin se, että humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa elämän epäkohtia ja yhteiskunnallisia ongelmia ei tosiaankaan hyssytellä.

Mediassa sen sijaan tutkijoiden kriittiset huomiot ja tutkimustulosten esittely loistavat poissaolollaan.

Journalistit eivät usein kiinnostu. “Ei se ole uutinen.” Eikä tutkijan rahoitus mainittavasti kannusta populaariin julkaisuun ja osallistumiseen. Pahimmillaan saa pelätä mediatapauksen leimaa. “Se hörhö.”

Joskus toki uutisoidaan “mullistavasta” tuloksesta tai “käänteentekevästä” löydöstä. Joka kerta sekin on liioittelua, jolla tavoitellaan yleisöä.  Käänteet ja mullistukset eivät ole yhden tutkijan käsissä.

Eivät varsinkaan humanistisissa tieteissä, joiden perustutkimus kantaa hedelmää kvartaalitaloudelle käsittämättömällä vuosikymmenten ja -satojen aikajänteellä.

Teknillis-taloudellisen innovaation käsitteen ympärille paisunut ajatuskupla uhkaa työntää kokonaan sivuun tutkimuksen, joka koskee sitä, miten me elämme ja miten meidän tulisi elää.

Kuplan puhjetessa on vaarana, että jäljelle jää pelkkää ilmaa.

Ihmisten vuorovaikutuksen, yhteistoiminnan, yhteiskunnan ja elämän sisältöjen ymmärtämisestä riippuu myös talous. Kulttuuri ja taide pitävät tuotannontekijät, meidät ihmiset, sananmukaisesti elossa.

Kohta seitsemän vuotta sitten yhteiskuntakriittisestä ajattelusta ammentanut nuorukainen tappoi yhdeksän ihmistä. Kirjoitin Helsingin Sanomien vieraskynässä, että filosofian tutkimus estää ääritulkintojen syntymistä osoittamalla ongelmia ja kritisoimalla populaareja kärjistyksiä.

Pelkäsin, että hankalia yhteiskuntakriittisiä aiheita aletaan väistellä.

[T]ragedian jälkeen vaarana on, että vältellään keskustelua yhteiskuntamme perustavia arvoja radikaalisti kritisoivista näkemyksistä.  Kouluopetuksessa ja julkisessa keskustelussa tällaiset ajatukset täytyy kuitenkin ottaa rohkeasti esille. Yhteistä elämäntapaa voimakkaasti kyseenalaistavia kantoja omaksutaan muutoin jossakin muualla kuin siellä, missä niitä voidaan käsitellä kriittisessä hengessä yhdessä toisten kanssa. (HS 13.11.2007)

Pelko ei ollut turha: opetushallituksen Pekka Elo vaati jo seuraavalla viikolla, että Platonin ja Nietzschen käsittely minimoidaan lukiossa (HS 18.11.2007).

Nyt seitsemän vuoden jälkeen saa yhä miettiä, miten kriittisen humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tieto välittyy yleisölle ja opetukseen.

Rinnalle on noussut uusi huoli: kuinka kauan meillä on tutkimusta, jota välittää?