Ennen kuin arvioin filosofisesti Suomen hallituksen toimintakykyä, totean taustaksi, etten ole laatinut puheenvuoroani haikaillakseni vasemmistolaisen talouspolitiikan perään vaan pidän (toki vailla alan syvällistä asiantuntemusta) hyvin perusteltuna julkisen talouden korjausliikettä, joka kääntää liian jyrkän velkaantumiskehityksen vastuullisempaan suuntaan. Kevään 2023 vaalien jälkeen olisin monien muiden tavoin toivonut sinipunahallitusta, joka sopeuttaisi taloutta nykyhallituksen rajuja leikkaussuunnitelmia maltillisemmin.
Tämä on kuitenkin käsillä olevassa poliittisessa tilanteessa sivuseikka. Kesäkuussa nimitetyn hallituksen toimintakykyä halvaannuttaa rasismi, joka on aivan eri tason asia kuin talouspoliittiset erimielisyydet.
Erilaisia näkemyksiä edustavat poliittiset toimijat voivat järkevästi keskustella – ja tiukastikin kiistellä – esimerkiksi siitä, mitä yhteiskunnallisia arvoja pitäisi priorisoida ja millaisin toimin hyvinvointivaltion rahoituspohjaa tulisi vahvistaa. Tällaisen keskustelun mahdollisuuden välttämätön ennakkoehto on kuitenkin inhimillisen yhteiselämämme yleinen kunnioittaminen, kaikkien toisten ihmisten näkeminen potentiaalisina keskustelukumppaneina jakamassa yhteistä maailmaa. Kesän hallituskriisissä on kyse tämäntapaisten ehtojen vaarantumisesta.
Jokainen tajuaa, ettei ole asiallista vitsailla miljoonien holokaustissa murhattujen muistolla tai spekuloida lähijuna-ampumisella ja ettei toista ihmistä koskaan kutsuta mustaksi säkiksi. Mutta jokaisen tulisi myös olla valmis kriittisesti kysymään, voiko tällaisia vitsejä tai vihjailuja (edes vuosikausia sitten) harrastanut poliitikko – tai sellaisen poliitikon parlamentaarisen luottamuksen arvoiseksi katsova – olla sopiva työskentelemään vastuullisissa johtotehtävissä, kansainvälisistä yhteyksistä puhumattakaan. Käy yhä vaikeammaksi käsittää, että rasismia sietävällä hallituksella on äänestäjien laaja tuki, vaikka sen pyrkimys valtiontalouden tervehdyttämiseksi on sinänsä kannatettava. Rasismi myrkyttää poliittista kulttuuriamme jatkuvasti, vaikka siitä väitetään irtisanouduttavan.
Epäily siitä, että hallituspuolueen toimintaa ohjaa tai perustavasti määrittää rasismi, on ratkaisevasti vakavampi kuin syväkään talous- tai yhteiskuntapoliittinen erimielisyys. Jos haluttomuus tai kykenemättömyys kunnioittaa ihmisten erilaisuutta – ja tästä kumpuava mahdollinen taipumus harjoittaa myös syrjivää politiikkaa rasistisista lähtökohdista, kun siihen tarjoutuu tilaisuus – on poliittisen liikkeen konstitutiivinen piirre eli luonnehtii tuon liikkeen identiteettiä sellaisena poliittisena suuntauksena, joka se on, mikään symbolinen ”katumus” tai ”pahoittelu” ei kitke rasismia hallituksesta, joka ottaa näin asemoituvan liikkeen osaksi toimintaansa.
Hallituksen toimintakyvyn mahdollistamiseksi ei riitä, että rasismista ”sanoudutaan irti” pahoitellen vanhojen kirjoitusten ”sanamuotoja” huonoina vitseinä. Tulisi kulkea syvän, rehellisesti ilmaistun katumuksen eli koko rasismiin pohjautuvan poliittisen ajattelun täydellisen ja ehdottoman torjumisen tietä. Tämä vaikuttaa nykyoloissa hallitukselle mahdottomalta.
Millainen ”irtisanoutuminen” riittäisi? Me kaikki teemme elämässämme virheitä. Kuinka pitkään ja miten pitäisi katua, jotta se olisi aitoa? Juuri tämän arvioiminen on käynyt hankalaksi, koska vastuullisen poliittisen keskustelun ja päätöksenteon edellytyksiä on jo vahingoitettu. Kun hallitus esimerkiksi linjaa kiristävänsä maahanmuuttoa tai puuttuvansa pakolaiskiintiöihin, on vaikea välttyä arvelulta, että nämä toimet osin motivoituvat rasismista – varsinkin, kun maahanmuuton kiristäminen on useimpien asiantuntijoiden mukaan kansantaloudellisesti irrationaalista. Mikään määrä katumusperformanssia ei tätä aiheellista huolta enää lievitä. On ylitetty rajoja, joiden ylityttyä emme voi enää uskoa vakuutteluja nollatoleranssista, tasa-arvositoumuksista tai syrjimättömyydestä. Hallitus voi ohjelmaansa toteuttaessaan edelleen toimia legaalisti, mutta se on kadottamassa työnsä legitimiteetin.
Poliittista keskustelua turmeleva vaikutus on myös toistuvilla kommenteilla, joiden mukaan ”ääripäiden” pitäisi ottaa rauhallisesti ja keskustella paremmin keskenään. Kriisissämme on yksi ääripää, ne henkilöt ja heidän muodostamansa poliittinen liike, jotka katsovat, ettei kaikilla ole yhtäläistä ihmisarvoa ja että vähemmistöihin kohdistettu vihapuhe soveltuu poliittiseksi voimaksi. Tämän ääripään soisin – ja uskoisin jokaisen järkevän ihmisen suovan – jäävän niin pieneksi ja vähämerkitykseksi suomalaisessa yhteiskunnassa kuin mahdollista. ”Kahden ääripään” ja niiden välisen keskustelun olettamisella normalisoidaan asioita, joita ei tule normalisoida, ja kuvitellaan sellaisen keskustelun mahdollisuus, jonka välttämättömiä ennakkoehtoja on vaurioitettu. Näin ajaudutaan yhä lähemmäs yhdysvaltalaisesta demokratian kriisistä tuttua, lopulta jopa väkivaltaa kohti viitoittavaa kehityskulkua.
Toinen ongelmallisella tavalla normalisoiva oletus on se, ettei laajaa suosiota nauttivan puolueen äänestäjiä pidä leimata, koska demokratiassa jokainen saa äänestää niin kuin parhaaksi katsoo. Näin tietenkin on – ja juuri tästä vapaudesta seuraa vastuu kuulla se kritiikki, joka jokaisen ikiomaan vapaaseen äänestyspäätökseen on kohdistettavissa. On voitava sanoa, että sadat tuhannet suomalaiset ovat äänestäneet vastuuttomasti, aivan kuten kymmenet miljoonat Donald Trumpia äänestäneet amerikkalaiset äänestivät vastuuttomasti. Ellei tämän sanominen ole politiikan sisäinen tehtävä, se on poliittista toimintaa yleisemmällä eettisellä tasolla arvioivan filosofis-yhteiskunnallisen keskustelun tehtävä.
Vastuuttomasti toimivat myös ne, jotka antavat tukensa rasismin ryvettämälle hallitukselle tai puolueille, jotka ovat edelleen valmiita, ”arvonsa myyden”, tekemään poliittista yhteistyötä sietäen rasismia tai vähintään rasismilla vihjailemista ”hallitusohjelman liiman” varassa kansantalouden pelastamiseksi. Jopa hyvinvointivaltiomme rapautuminen on parempi vaihtoehto kuin sellainen maailma, jossa vapaaehtoisesti alistumme toisen ihmisen ihmisyyttä vähättelevien voimien mielivallalle. Siinä maailmassa emme kykene jälleenrakentamaan hyvinvointivaltiota emmekä lopulta mitään muutakaan.
Huolemme nyky-Suomessa ei siis ole niinkään hallituksen rasismikohun ja sen saaman kansainvälisen huomion vaikutus maineeseemme tai talouteemme – niin vakavia vaaroja kuin nämäkin ovat – vaan itse rasismi, jota edustavat (ja sietävät) poliitikot uhkaavat vahingoittaa kykyämme poliittiseen ajatteluun ja toimintaan ylipäänsä. Seuraukset voivat olla ennakoimattomat, kun kohtaamme jonkin tulevan koronapandemian tai Nato-jäsenyysprosessin kaltaisen kansakunnan yhtenäisyyttä edellyttävän tilanteen.
Kirjoittaja on uskonnonfilosofian professori Helsingin yliopistossa ja Suomen Filosofisen Yhdistyksen puheenjohtaja.
Ilmeisesti kirjoituksestasi tekee filosofisen se, että sinulla on oikeus esittää väitteitä ilman minkäänlaisia tutkimukseen pohjautuvia perusteluja. Seuraava on ylvästä kirjoittelua, mutta onko sinulla tarjota mitään perusteluja sille, että inhimillisen yhteiselämän yleinen kunnioittaminen on välttämätön ennakkoehto: “Erilaisia näkemyksiä edustavat poliittiset toimijat voivat järkevästi keskustella – ja tiukastikin kiistellä – esimerkiksi siitä, mitä yhteiskunnallisia arvoja pitäisi priorisoida ja millaisin toimin hyvinvointivaltion rahoituspohjaa tulisi vahvistaa. Tällaisen keskustelun mahdollisuuden välttämätön ennakkoehto on kuitenkin inhimillisen yhteiselämämme yleinen kunnioittaminen, kaikkien toisten ihmisten näkeminen potentiaalisina keskustelukumppaneina jakamassa yhteistä maailmaa.” Itse voin helposti kuvitella tilanteita, joissa kaikkia yhteisön jäseniä ei kunnioiteta samalla tavalla, mutta silti pystytään järkevästi kiistelemään yhteiskunnallisista asioista. Mieleen tulee useita valtioita, joissa näin tapahtuu koko ajan, mutten viitsi nimetä niitä, koska se antaa mahdollisuuden viedä ajatuksenjuoksua sivuraiteille.
Mainitsen vielä esimerkiksi väitteen “Epäily siitä, että hallituspuolueen toimintaa ohjaa tai perustavasti määrittää rasismi, on ratkaisevasti vakavampi kuin syväkään talous- tai yhteiskuntapoliittinen erimielisyys.”, joka on täysin ilmassa. Minkälaista vakavuuden metriikkaa käytät? Perustuuko väite tutkittuun tietoon? Onko kyse vain omien tunteidesi kirjalliseen muotoon saattamisesta?
Kirjoitat myös “Kun hallitus esimerkiksi linjaa kiristävänsä maahanmuuttoa tai puuttuvansa pakolaiskiintiöihin, on vaikea välttyä arvelulta, että nämä toimet osin motivoituvat rasismista “. Minulle se ei ole laisinkaan vaikeaa. Pitäisikö sinun yrittää kovemmin? Asiahan ei eroa mitenkään siitä, että jos (joku toinen) hallitus päättää kiristää verotusta ei voida välttyä arvelulta, että toimi kumpuaa kommunismista ja halusta lopettaa yksityisomistus. Entä sitten?
Aikuinen lähestymistapa olisi katsoa, mitä hallitus tekee ja tehdä johtopäätöksiä sen perusteella. Mahdollisesti tahallisten ja pahantahtoisten tai huolimattomien ja ei-tosissaanotettaviksi tarkoitettujen puheiden ja kirjoitusten painottaminen on lähinnä lapsellista tai alarmistista.
Ja jos olet huolestunut rasismista niin pahinta sellaista on kohdella maahanmuuttajia isoina lapsina, jotka eivät kykene itse mihinkään ja joita pitää olla koko ajan paapomassa. Tämä vie heiltä kannustimet itsenäiseen ihmisarvoiseen elämään ja alentaa heidät jonkinlaisen lemmikin tasolle.
Kirjoittajan tekstistä tekee filosofisen se, että se käsittelee arvoihin, moraaliin ja eettisiin periaatteisiin liittyviä kysymyksiä, suhteessa poliittiseen päätöksentekoon ja hallituksen toimintaan. Yhteiskuntatieteelliset ilmiöt liittyvät useimmiten suoraan tai epäsuoraan arvoihin, moraaliin ja eettisiin kysymyksiin. Nämä kuuluvat usein filosofisen tutkimuksen kentälle. Filosofia on tutkimusmenetelmä, jota hyödynnetään monilla tieteen aloilla. Se perustuu järkeen ja järkiperäiseen argumentointiin. Sellaista on Pihlströmin teksti. Oma argumentointisi ontuu.
Vallitseva maailmantila, jossa “kaikkia yhteisön jäseniä ei kunnioiteta samalla tavalla, mutta silti pystytään järkevästi kiistelemään yhteiskunnallisista asioista” on se aika ja paikka, jossa elämme. Suomessa inhimillinen kunnioitus on kuitenkin pitkään ollut paremmalla tasolla, toisin kuin monissa muissa valtioissa ja arvaamattakin niissä, joita et “viitsi nimetä”. Tällä paremmalla tasolla viittaan tasavertaiseen ja oikeudenmukaiseen kohteluun, ihmisoikeuksien puolustamiseen, ymmärykseen ja empatiaan. Ihonväriin, elämäntilanteeseen tai taustoihin katsomatta. Tämä kaikki on hallituksemme ansiosta uhattuna. Välttämättömän elinehdon inhimillisestä kunnioituksesta tekee se, että sen ollessa retuperällä yhteiskunnallista tilaa määrittää helposti sosiaalinen epävakaus, kun toisten oikeuksia ja arvoa ei tunnusteta. Tämä voi helposti johtaa yhteiskunnallisten suhteiden ja yhteisöllisyyden heikkenemiseen, tiettyjen ryhmien syrjätymiseen ja taloudelliseen huono-osaisuuteen ja lopulta moninaisiin konflikteihin ja levottomuuksiin, joista löytyy esimerkkiä Yhdysvalloista. Järkevän yhteiskunnallisen keskustelun lisäksi on toisin sanoen erittäin toivottavaa keskustella myös empaattisesti, muut ryhmittymät huomioiden.
Epäily hallituspuolueen toiminnan rasistisista lähtökohdista on vakava. Demokraattisen oikeusvaltion perusta makaa ihmisten yhdenvertaisessa kohtelussa ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa. Metriikkaa väitteelle kumpi on vakavampi, rasismi vai syvä talous-/yhteiskuntapoliittinen erimielisyys, voi kenties olla vaikea löytää. Ihmistieteet eivät ole luonnontiedettä, vaikka kvalitatiivisia metodeja voidaankin hyödyntää apuna tutkimuksen tekemisessä. Tutkimusta rasismin haitoista löytyy kuitenkin rutkasti.
Lisäksi maininta kommenttiisi “Aikuinen lähestymistapa olisi katsoa, mitä hallitus tekee ja tehdä johtopäätöksiä sen perusteella.” Se mitä hallitus tekee ja jättää tekemättä tulee hyvin Pihlströmin kirjoituksessa ilmi, kun hän kirjoittaa kuinka vanhoja kirjoituksia pahoitellaan “huonoina vitseinä”. Hallitus tekee selväksi sen, ettei katso aiempia kirjoituksia ollenkaan merkityksellisinä. Kirjoittajan mukaan “Tulisi kulkea syvän, rehellisesti ilmaistun katumuksen eli koko rasismiin pohjautuvan poliittisen ajattelun täydellisen ja ehdottoman torjumisen tietä”, eli tehdä selväksi se, ettei rasismia hyväksytä. Henkilöön, joka ei ilmaise mitään katumuksen merkkejä, on erittäin vaikea luottaa. Samaten on vaikea luottaa hallitukseen, joka antaa tällaisille henkilöille tukensa.
Kirjoitat “Välttämättömän elinehdon inhimillisestä kunnioituksesta tekee se, että sen ollessa retuperällä yhteiskunnallista tilaa määrittää helposti sosiaalinen epävakaus, kun toisten oikeuksia ja arvoa ei tunnusteta. Tämä voi helposti johtaa yhteiskunnallisten suhteiden ja yhteisöllisyyden heikkenemiseen, tiettyjen ryhmien syrjätymiseen ja taloudelliseen huono-osaisuuteen ja lopulta moninaisiin konflikteihin ja levottomuuksiin,”. Kannattaisikohan palata vaikkapa logiikan peruskurssin muistiinpanoihin ja katsoa, mitä tarkoittaa välttämätön ehto.
Edellinen kommentoija sanoi asiat melko hyvin, ja vielä ”filosofin” kielellä. Kiitos siitä.
En todella voi ymmärtää, miten vaikka Riikka Purra on rasisti, kun hän ei ole tehnyt yhtään rasistista tekoa elämänsä aikana. Jos filosofit alkavat määrittää ihmisen olemusta 15 vuotta vanhojen mielipiteiden vuoksi, ei jää kehitykselle mitään sijaa. Jos olit dilloin sellainen, olet aina sellainen? Missä on oppimisen polku ja kehitys? Filosofi söi sen juuri..
Filosofi tässä asettaa itsensä ja näkemyksensä niin korkealle, ettei ne oikein tahdo edes näkyä täällä alhaalla.
Me äänestämme Perussuomalaisia, koska meillä on silmät auki.
Riikka Purran rasistiset kirjoitukset OVAT rasistinen teko.
Myös puheet ovat tekoja, jotka voivat toimia sytykkeinä hauraiden ihmisten vihamielisille teoille. Asenteet ja lausumat ovat tärkeä osa ihmisen toiminnan merkitystä.
Vai ovat puheet tekoja? Sitten olen juossut maratonin ja tehnyt vaikka mitä. Suutuspäissäni tappanutkin jonkun nuorena.
Ihmisellä on täysi oikeus mielipiteeseen, vaikka sitten kansaan ja kulttuuriin liittyen.
Teillä ei ole vähäisintäkään käsitystä, mistä te puhutte. On helppoa viisastella, kun ongelmat eivät kosketa itseä, mutta yhden vakavan ahdistelukokemuksen jälkeen, alat välttää takseja tai arabimiehiä. Jokaisella, siis jokaisella on ennakkoluuloja, vaikka täällä hyvesignaloi. Kummasti haetaan lapsille parempia kouluja ja suomalaisia lääkäreitä.
On omistuista, että suomalaisen kutsuminen rasistiksi, kun hän huomauttaa mistä vaan, on ihan ok, mutta ulkomaalaista ei saa kutsua millään nimellä. Itse huomautin meidän jäteasemalle useita säkkejä tuovaa afrikkalaista , ja sain heti kuulla olevani rasisti. Miksi?
Arvaa mitä… alan kohta ollakin.
Kiitokset Sami Pihlströmille hyvästä analyysistä. Ihmettelen vain sitä, että kommentaattorit käyttävät ’salanimiä’. Näin on käytännössä pusikosta huudella nimimerkin turvin mitä sattuu. Minulle riittää hyvinkin se, että että Phlströmin kirjoituksessa on riittävästi hyviä aihioita jatkokeskusteluille.