Oikaisu on journalistinen perinne: virheellinen, merkityksellinen väite korjataan samassa julkaisussa. Käytäntö on tärkeä: se pakottaa journalismia korjaamaan itse ja omatoimisesti itseään.

Oikaisun tekeminen vaikuttaa olevan journalistille hankalin mahdollinen paikka. Tämä on ymmärrettävää: kukaan ei halua myöntää virheitään, varsinkaan julkisesti. Oikaisun pelko on hyväkin asia: se pakottaa tarkkuuteen.

Joskus oikaisu jää ilmeisen tarpeellisissakin tilanteissa tekemättä. Pahimmassa tapauksessa oikaisuun suhtaudutaan nihkeästi siksi, että sen julkaiseminen syö julkaisun uskottavuutta. Aktiivisen ja kriittisen yleisön silmissä asia on lopulta lähes päinvastoin: media menettää uskottavuutensa juuri silloin, kun ilmeinen virhe jätetään oikaisematta.

Hyvän oikaisun tekijät

Hyvällä oikaisulla on kolme keskeistä ominaisuutta:

Nopeus: Kun juttu oikaistaan välittömästi, vahinko rajoittuu. Juttu ei myöskään pääse leviämään edelleen muissa medioissa – ainakaan niin laajasti.

Selkeys: Hyvässä oikaisussa kuvataan oikaisun kohteeksi tuleva väite ja konteksti. Tämän jälkeen kerrotaan, miten asia oikeasti on. Joskus lukijalle ei käy ilmeiseksi, mikä alkuperäisessä jutussa meni väärin. Erehdys on tällöin selitettävä.

Näkyvyys: Tärkein oikaisun ominaisuus on sen näkyvyys. Suurin oikaisukäytäntöihin liittyvä kritiikki johtuu siitä, että merkittäväkin oikaisu on piilotettu pienelle sisäsivun palstalle.

Tilannetta on yritetty korjata. Journalistin ohjeiden oikaisua koskevaa 20. kohtaa uusittiin äskettäin niin, että oikaisun tulee olla suhteessa alkuperäisessä jutussa tehtyjen virheiden määrään ja niiden merkitykseen:

JSN ei kuitenkaan anna edes ohjeellista arviota siihen, kuinka näkyvä oikaisun sisältävän jutun tulisi olla. Rajatapauksien käsittelyä on odotettavissa.

Onnistunut oikaisu on nopeaa toimintaa

Kauppalehti julkaisi 10.4.2014 jutun, jonka mukaan Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on hyödyntänyt verosuunnittelua siirtäessään yritysomaisuutta lapsilleen.

Väitteet osoittautuivat virheellisiksi lähes välittömästi, kun Sipilä kommentoi yritysjärjestelyjään blogissaan. 

Kauppalehti julkaisi oikaisun verkkosivuillaan samana päivänä. Juttu oli ehtinyt saada huomiota myös muualla, mutta se ei päätynyt seuraavan päivän lehteen. Myös muut verkkojulkaisut oikaisivat jutun viittaamalla Kauppalehden oikaisuun.

Oikaisu oli myös näkyvä ja selkeä. Virheellisten tietojen korjaamista varten tehtiin kokonaan uusi juttu, jossa Sipilä kommentoi yritysjärjestelyään ja osakeomistuksiaan.

Oikaisu siis onnistui.

Täysiä tyylipisteitä siitä ei tosin voi antaa. Virhe sälytettiin veroasiantuntijoiden ja “puutteellisten tietojen” syyksi.

Jos “tiedot” ovat puutteellisia, syy on ainoastaan toimittajan. 

Lisäksi alkuperäinen uutinen on yhä saatavilla Kauppalehden verkkosivuilla ilman viitettä siihen kohdistuvaan oikaisuun.

Epäonnistunut oikaisu ei oikaise ollenkaan

Helsingin Sanomat julkaisi 3.4.2013 nettiuutisen, jonka mukaan hallituksen kehysriihessä tekemän osinkoveropäätöksen perustana olleet “luvut” olivat peräisin elinkeinoelämän lobbareilta.

Kuten edellisessä esimerkissä, kyse oli erittäin merkityksellisestä tiedosta. Jutun toimittajat kirjoittivat lisäksi kolumneja tehtyjen päätösten epäoikeudenmukaisuudesta sekä päätöksentekotavan ongelmallisuudesta.

Helsingin Sanomien väite perustui “hallituslähteeseen”, jonka kertoman varassa uutinen oli ilmeisesti tehty. Lähde pysyi nimettömänä.

On helposti kuviteltavissa, että lähteen omat intressit vaikuttaisivat merkittävästi hänen kertomukseensa ja näin jättäisivät sijaa epäilyille väitteiden totuudenmukaisuudesta. Nimettömän lähteen käyttöä tai perusteita ei uutisessa kuitenkaan avattu.

Pääministeri Katainen kommentoi väitettä jo saman päivän aikana kiistäen sen jyrkästi. Lukuja ei hänen mukaansa ole tuotu virkamiesvalmistelun ulkopuolelta.

Helsingin Sanomien toimituksen oli pakko kommentoida tilannetta jotenkin. Reagointi oli nopeaa, mutta varsinainen oikaisu jäi puuttumaan.

Syntyi yksi viime aikojen kummallisimmista toimituksellisista ratkaisusta.  Vielä samana päivänä yksi jutun toimittajista kirjoitti uutiskommentin, jossa väitettiin, että Helsingin Sanomat ei ole esittänyt alkuperäisen uutisen keskeisintä väitettä. Kommentin mukaan kukaan ei ole väittänyt, että osinkoveropäätöksen lukuja tuotiin virkamiesvalmistelun ulkopuolelta.

Virheen myöntämisen sijaan siis kiellettiin, että juttua olisi oikeastaan koskaan tehtykään.

Selitys ilmeisesti ei kelvannut joko yleisölle tai toimituskunnalle tai molemmille, koska vielä kaksi päivää myöhemmin aiheeseen palattiin, tällä kertaa näkökulman otsikolla 5.3.2013.

Todellisesta oikaisusta ei viimeisessäkään kirjoituksessa ole kyse. Jonkinlainen virhe toimituksen toiminnassa ilmeisesti pyrittiin myöntämään – siinä kuitenkaan onnistumatta.

Toimittaja väittää nyt, että koko alkuperäisen uutisen ongelma oli terminologinen.

Uutisessa oli väitetty kehysriihen tekemien päätösten pohjana olleiden laskelmien tulleen lobbareilta. Kyse oli pikemminkin versiosta tai muuttujista. Muuten tiedot pitävät paikkansa.

Tosin alkuperäisessä uutisessa ei käytetty sanaa “laskelma”.