Tekoälyä kuvataan maiden tai maanosien välisenä kilpajuoksuna, jonka ennakkosuosikkeina ovat USA ja Kiina, sekä haastajana EU. Asetelma näkyy EU-maissa tekoälystrategioina, ohjelmina ja rahoitusinstrumentteina.

Valtioneuvoston tuoreen eettistä tietopolitiikkaa koskevan selonteon mukaan Suomi tavoittelee kilpailuetua eettisesti kestävällä tekoälyn kehittämisellä ja soveltamisella. Päämääränä ovat hyödyt yhteiskunnalle ja tavallisille ihmisille, esimerkkinä maailman parhaat julkiset palvelut. Eettisyyttä tavoitellaan yhteisesti sovituilla periaatteilla, joita palveluiden kehittäjät ja ihmisiä koskevien tietoaineistojen hyödyntäjät noudattavat.

Eettisesti kestävän tekoälyn viitekehys korostaa yleisiä periaatteita kuten läpinäkyvyttä, ihmiskeskeisyyttä, ymmärrettävyyttä, syrjimättömyyttä ja ihmisarvoa – yleviä päämääriä, joiden arvoa tuskin kukaan kiistää. Periaatteita edistetään vetoamalla yritysten itsesäätelyn tarpeeseen muuttuvassa teknologiaympäristössä, jossa ajantasainen sääntely lakien tai määräysten avulla on vaikeaa.

Eettiset viitekehykset ovat erityisen tärkeitä silloin, kun sääntely tai yhteiskunnalliset oikeudenmukaisuuden normit eivät auta jäsentämään toiminnan reunaehtoja. Periaatteet rajaavat toimintatapoja, jotka ilmiselvästi rikkovat ihmisten itsemääräämisoikeutta tai tuottavat epäterveitä käytäntöjä arkeen ja työelämään. Yleisten periaatteiden ongelma voi kuitenkin piillä niiden tulkinnallisessa avoimuudessa. Se mikä on yhdelle yritykselle vastuullisuutta tai syrjimättömyyttä, ei välttämättä ole sitä toiselle.

Olemme seuranneet vuosien ajan eettisen tietopolitiikan vahvuudeksi tunnistetun MyData-ajattelun kehittymistä Suomessa ja kansainvälisesti. MyDatan, tai omadatan, perusajatuksen mukaan kansalaisten tulee saada hallita itseään koskevien tietojen käyttöä yrityksissä ja julkisella sektorilla. MyDatassa yksilöä ajatellaan digitaalisen talouden keskuksena ja datavirtojen keskipisteenä. Tavoitteena on haastaa henkilökohtaisten tietojen taloudellisen hyödyntämisen epätasa-arvoisuus siirtämällä kontrolli yrityksiltä ihmisille, joista aineistoja kerätään.

MyDatan edistäjät ovat tehokkaasti osoittaneet ihmiskeskeisyyden tarpeellisuuden datatalouden rakenteissa. Samalla ihmiskeskeisyyttä kuitenkin tulkitaan varsin joustavasti. Se voi tarkoittaa kansalaiselle tasavertaista osallistumista digitaaliseen yhteiskuntaan, yritykselle taas väylää päästä yksilön kautta käsiksi datajättien hallussa oleviin aineistoihin.

Mikä merkitsee yhdelle toimijalle kaikkien digitaalisten oikeuksien suojaamista, voi toiselle tarkoittaa mahdollisuutta tarjota maksukykyisille yksityisyyttä turvaavia palveluja. Ihmiskeskeisyydestä tulee eräänlainen musteläiskä, jossa toimijat näkevät omasta näkökulmastaan edistämisen arvoisia piirteitä.

Yleiset eettiset periaatteet eivät siis takaa tavoiteltujen yhteiskunnallisten seurausten toteutumista. Pikemminkin yleisellä tasolla pysyminen tuottaa epämääräistä puhetta ja mitäänsanottamia vastauksia. Siksi eettisiä periaatteita tulee konkretisoida ja koetella käytännössä. Jotta käytännön toimijat saavat tukea päätöksilleen, tarvitaan yksityiskohtaisia esimerkkejä palveluista, joissa eettiset periaatteet toteutuvat. Inspiraatiota eettisyyteen voi hakea yhteistä hyvää tuottavista digitaalisista palveluista kuten Wikipediasta, tai osuuskuntaperiaatteella toimivista yrityksistä.

Henkilökohtaisten tietojen käytön eettiset periaatteet toteutuvat, kun pääsy aineistoihin pohditaan huolellisesti ja samalla määritetään, kuka voi hyötyä aineistojen käytöstä ja miten. Keskeisiä ovat aineistojen käyttöön liittyvän päätöksenteon säännöt. Tässä ei itse asiassa ole mitään uutta. Vaikka teknologia kehittyykin nopeasti, henkilökohtaisten aineistojen käytön rajoja ja mahdollisuuksia on pohdittu vuosikymmenien ajan.

On päätettävä millaista aineistoa voi kerätä tai käyttää, mihin tarkoituksiin ja kenen toimesta, missä kulkevat hyväksyttävän ja vältettävän rajat, ja kuka niihin voi vaikuttaa ja millä aikavälillä. Vastaukset eivät kumpua yleisistä periaatteista, eivätkä ole yleispäteviä. Se mikä esimerkiksi liikenteen älypalveluissa on hyväksyttävää, voi terveyden kentällä olla eettisesti arveluttavaa.

Tämän ajan suuri haaste on digitaalisen ympäristön ohjaus ja hallinnointi. Pikemminkin kuin teknologian kehittäjien kilpajuoksusta, tässä on kysymys eri näkökulmien ja käytäntöjen huolellisesta yhteensovittamisesta. Kilpailuetua tulisi hakea eettisten tavoitteiden toteutumisesta eri alojen osaamisten risteyskohdissa. Siinä missä tekoälykisaajat näkevät maalin edessään, eettinen kestävyys löytyy pikemminkin yhdistelemällä kekseliäästi vanhaa ja uutta.

Kirjoitus on rinnakkaisjulkaistu Rajapinta-blogissa.

Tuukka Lehtiniemi, VTM, DI, on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hänen taloussosiologian alaan kuuluva väitöstutkimuksensa käsittelee datataloutta ja data-aktivismia. @tlehtiniemi.

Minna Ruckenstein työskentelee apulaisprofessina Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuksessa ja HELDIGissä. Hän tutkii digitalisaatiota/datafikaatiota arjen, yhteisöjen, eri toimialojen ja yhteiskunnan näkökulmasta. @minruc.