Kohu tuli uutissanastoon juorulehtien otsikoiden kautta.

Kun henkilöstä ei ollut oikein muuta sanottavaa, kuin että hän on julkkis, piti keksiä joku määrite perustelemaan juttuaihetta ja vetämään lukijoita.

Syntyivät kohumissi, kohublondi, kohukaunotar, kohuliikemies. Tylsätkin asiat saatiin kuulostamaan kiinnostavilta: tuntematon ulkomaalaisnimi olikin kohupoliitikko.

Nyt jo vakavatkin tapahtumat ovat kohu-asioita. Esimerkiksi alkuvuodesta kyseenalaisesta, propagandaa pursuavasta Finnbay-uutissivustosta tehtiin Ylellä Finnbay-kohu ja Helsingin Sanomissa kohusivusto.

Uutistoimituksessa kohulle on aina valmiit ainekset. Joku kirjoittaa jutun ja jakaa sen sosiaalisessa mediassa. Muutama kollegat jakavat jutun edelleen ja kommentoivat sitä. Kohu on syntynyt – ainakin toimittajan mielessä.

Vielä askelta pidemmälle päästään, kun ei-toimittajatkin osallistuvat keskusteluun. Silloin pelkkä kohupuhe ei riitä.

Jo kymmenet päivystävät narisijat ovat ilmaisseet närkästymisensä keskustelupalstalla. Kyse on voimakkaasta ja laajemmasta reaktiosta, kansan raivosta. Siitä saa näppärästi tehtyä oman, erillisen juttunsa:

Kohuun pätee se, mitä Markus Kajo aikanaan huomautti sanasta ”maailmankuulu”. Sanaa käytetään lähinnä asioista, jotka eivät ole maailmankuuluja. Aidosti maailmankuulun nimittäminen maailmankuuluksi kun vaikuttaa lähinnä naurettavalta.

Vai miltä kuulostaisi maailmankuulu Mozart, maailmankuulu Eiffel-torni tai maailmankuulu kuningatar Elisabeth II?

Vähän samalla tavalla kuulostaa huvittavalta nimittää kohuksi sellaista asiaa tai tapahtumaa, josta oikeasti on paljon puhetta ja kohinaa.

Vai miltä kuulostaa Venäjän kohutut toimet Ukrainassa? Ukraina-kohu? Kohuttu ilmatilaloukkaus? Budjettikohu? Gaza-kohu?

Joskus kansakin varmasti raivostuu. Mutta sitä ei kukaan kirjoittaisi otsikkoon.