Netin nomadit ja julkisuuden tila

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Painostavatko poliitikot mediaa – ja taipuuko media painostuksen alla?

Suomessa käytiin juuri valtava keskustelu poliitikkojen ja median suhteista sekä median riippumattomuudesta. 

Aihe ja keskustelu eivät ole uusia: mediaan kohdistuu aina poliittista ja taloudellista painostusta.

Mutta sosiaalisen median aikakautena painostuksen muodot ovat salakavalasti muuttuneet tavalla, jota viime päivien keskustelusta tuskin erottaa.

Olemme palanneet metsästäjä-keräilijöiden aikakauteen.

Metsästäjistä mediaan

Palataan ajassa muutaman vuosituhannen taakse. Varhaisimmat esi-isämme olivat metsästäjä-keräilijöitä, jotka vaelsivat ympäriinsä pienissä ryhmissä.

Sitten kaikki muuttui. Maanviljelykseen ja eläintalouteen siirtymisen myötä syntyi paikallaan pysyvä yhteisö ja eriytyneet ammatit. Sen toiminta edellytti alkeellista valtiota ja hallintoa – sekä hallitsijoita.

Entä sitten?

Saksalaisfilosofi Jürgen Habermasin vuoden 1962 varhaisteoksen Strukturwandel der Öffentlichkeit [Julkisuuden rakennemuutos] mukaan valtion ja sen hallinnon suurin mullistus tapahtui pari vuosituhatta myöhemmin, nimittäin 1800-luvulla.

Tuolloin Euroopan porvarillisissa salongeissa ja kahvihuoneissa syntyi uusi tapa nostaa esiin ja käsitellä yhteiskunnan kysymyksiä ja vaikuttaa valtion toimintaan: argumentteihin perustuva keskustelu. 

Poliittinen ja taloudellinen asema ei ratkaissut salonkien debatteja. Ainakin ihanteellisessa tapauksessa paras argumentti voitti.

Tällaista keskustelua Habermas kutsui julkisuudeksi

Salongeissa keskustelivat vain varakkaat miehet. Habermasin mukaan siirtyminen laajaan joukkoviestintään, median maailmaan, avasi julkisuuden laajoille kansanosille.

Media on kuitenkin altis taloudelliselle ja poliittiselle painostukselle, joka kohdistaa julkisuuden valokeilan pois yhteiskunnan todellisista ongelmista. Massiivisen viestinnän aikakautena kansalaiset voivat taantua viihteellisiin sisältöihin keskittyväksi, passiivisiksi yleisöiksi.

Riskinä on, ettei mediassa käsitellä yhteiskunnalle tärkeimpiä asioita – ja että ääntä pääsevät käyttämään varakkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat. Median toiminta julkisuuden kanavana edellyttää sen riippumattomuutta.

Suomalainen julkisuus

Viime päivien keskustelua voisi pitää vahvistuksena Habermasin peloille. Taipuuko media poliittiseen tahtoon ja tuhoaa suomalaisen julkisuuden?

Tämä olisi liioiteltu johtopäätös. Keskustelu median riippumattomuudesta on perimmiltään oire terveydestä: siitä, että taloudellisista ja poliittisista painostuksesta vapaa tiedonvälitys, jossa paras argumentti voittaa, on journalistiselle medialle itselleen koko toimintaa määrittävä ihanne.

Pikemminkin julkisuuden suuri muutos on siinä, että julkinen keskustelu laajentuu.

Julkisuuden kysymykseen Habermas palaa kirjoituksessaan Further Reflections on the Public Sphere (1992). Sen lopuksi Habermas esittelee Joshua Meyrowitzin näkemyksen, jonka mukaan sähköinen tiedonvälitys mullistaa tapamme hahmottaa asemamme yhteiskunnassa.

Informaatioaika muuttaa tiedonvälityksen tasavertaiseksi. Tieto on jokaisen saatavilla. Kuilu kansan ja vallanpitäjien välillä kapenee. Sosiaaliset ja yhteiskunnalliset roolit muuttuvat epätarkoiksi.

Kirjassaan No Sense of Place Meyrowitz vertaa informaatioajan ihmistä metsästäjä-keräilijään, jonka toiminta ei ole sidottua tiettyyn paikkaan tai rooliin ja joka muodostaa erityisen tasa-arvoisia yhteisöjä.

Vuosi oli 1985. Sähköisellä tiedonvälityksellä tarkoitettiin televisiota. Kukaan tuskin arvasi, miten laajat ja tasavertaiset tiedon välittämisen ja osallistumisen mahdollisuudet syntyvät parissa vuosikymmenssä.

Nomadin paluu

Habermas ei innostu sähköisen tiedonvälityksen tasavertaistavista mahdollisuuksista. Jälkikäteen tarkasteltuna siihen on syynsä. Metsästäjä-keräilijän paluu voi muodostua uudeksi uhkaksi julkisuuden toteutumiselle.

Kun viestintä ei ole sidottu käsillä olevaan tilanteeseen, julkisuudelle kuuluvan tilan täyttää helposti keskustelu, joka ei koske tai pyri ratkaisemaan yhteiskunnan todellisia ongelmia – ja jota poliittista ja taloudellista etua tavoittelevien on helppo käyttää hyväkseen.

Ja tästähän kohuissa on kyse.

Kohu alkaa jonkun töppäyksestä – useimmiten omassa viestinnässään – josta käytävä keskustelu alkaa täyttää julkisuuden tilan. Apajille syöksyvät poliitikot ja julkisuuden hyväksikäyttäjät, jotka kilpailevat sanallisten nuoliensa terävyydellä. Viimein haaskalle ryntää klikinnälkäinen media, joka viimeistään huolehtii siitä, että julkisuuden tilan täyttää läpitunkeva raadon haju.

Näin kohu on valmis – mutta metsästäjät ovat jo siirtyneet toisaalle. Vaikka kohun taustalla voi olla todellinen ongelma, sen ratkaisemista vaeltava kohuhuomio ei tavoittele.

Onko meistä tullut nettiajan nomadeja, jotka vain metsästävät kohuja ja keräilevät tykkäyksiä?

Jokaisen julkisuus

Julkisen viestinnän piiriin mahtuu monenlaista. Kaiken ei tarvitse palvella yhteistä etua. Yhteiskunnalle elintärkeälle julkisuudelle – todellisten ongelmien käsittelylle – on vain taattava riittävästi tilaa.

Vaikka media ja poliitikot ovat julkisuuden oikeasta käytöstä päävastuussa, metsästäjä-keräilijöiden mediamaastossa julkisuuden varjelu lankeaa kaikkien osaksi. Jokainen – myös ne, jotka ovat hiljaa – on osaltaan vastuussa siitä, mihin ja millä tavoin julkinen viestintä kohdistuu.

Vuoden 1992 kirjoituksensa lopuksi Habermas myöntää, että jos hän muotoilisi teoriansa julkisuudesta tuolloin, moni asia olisi mietittävä uudelleen. Tuo julkisuuden historian uusin luku on yhä laatimatta.

Varmaa on vain se, että jokainen meistä osallistuu sen kirjoittamiseen.

Lähteet:
Habermas, Jürgen (1962). Strukturwandel der Öffentlichkeit. Neuwied/Berlin.
Habermas, Jürgen (1992). Further Reflections on the Public Sphere. Teoksessa Craig Calhoun (toim.) Habermas and the Public Sphere. The MIT Press: Cambridge, Ma.
Meyrowitz, Joshua (1985).  No Sense of Place: The Impact of Electronic Media on Social Behavior. Oxford UP: Oxford.

 

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

14 kommenttia kirjoitukseen “Netin nomadit ja julkisuuden tila

  1. MrrKAT

    1.2.2004: Muistan kun näihin aikoihin IPCC:n paneelin piti julkistaa tiedotteen tai pitää tiedotustilaisuuden ihmiskunnan kohtaloa ravisuttavasta ilmastonmuutoksesta. Maailman huomion varasti kuitenkin “Nipplegate”, Janet Jacksonin rinnanvilaus Super Bowlin väliajalla[1], tapauksesta tuli internet-historian etsityin Guinnessilainen maailmanennätys. Ilmastonmuutosjuttu painui sijoille 11-.
    Konkreettisimmillaan tämä kertoo mistä “nomadit” eniten innostuu – ja mistä ei.

    Olisi kuitenkin ollut syytä kiinnostua myös ilmastosta. Pian tämän jälkeen 2006-2010 Syyria kohtasi ennätysmäinen kuivuus, osasyynä tuo ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos[2]. Nyt meillä on jättimäinen pakolaisongelma. Siis: Ilmastopakolaisongelma. Mutta yhä edelleen tänä päivänäkin (foorumikokemus jne) tuo ilmastonmuutoksen osuus VOK:keihimme tulee ihmisille täysin puun takaa kun kerron.

    [1] https://en.wikipedia.org/wiki/Super_Bowl_XXXVIII_halftime-show_controversy
    [2] http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/kuivuus_paljastui_sytykkeeksi_syyrian_sotaan

Jätä kommentti

Your email address will not be published.