Informaatiosodan ammukset

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Gaza ja rusinanpoiminnan taito

”Suomi on kahden totuuden maa”, Helsingin Sanomat otsikoi 28.7.2014 julkaistun juttunsa nettiversion tänään.

Suomessa on sekä Israelin että palestiinalaisten vankkumattomia kannattajia. He valikoivat konfliktista kantautuvasta uutisoinnista omiin syvälle juurtuneisiin kantoihinsa parhaiten sopivat tiedot ja käsitykset – kuin rusinat pullasta.

Mielipiteeseen jokaisella on oikeus. Sosiaalisen median kautta kritiikittömät toisen osapuolen puolustajat kuitenkin toimivat pahimmillaan informaatiosodan tykinruokana. He toistavat ja levittävät virheellistä tietoa, yksipuolisia käsityksiä sekä entistä enemmän myös tunteisiin vetoavia kuvia ja kertomuksia kriisialueilta.

Konflikteissa ja kriiseissä totuus ei ole vain informaatiosodan uhri. Se on myös meidän yleisöjen rajatun asiantuntemuksen ja käsityskyvyn armoilla.

Totuuksia kun on vain yksi – vaan joskus se on turhan monimutkainen.

Israelin ja palestiinalaisalueiden, molempien maaperällä vaikuttavien toimijoiden sekä sekaantuneiden ulkovaltojen välinen konflikti on käsittämättömän pitkäikäinen ja monisyinen. Tapahtumille ei ole selvää syypäätä – puhtaita pahiksia on turha hakea.

Ja hyviksiä ovat vain siviiliuhrit molemmilla puolilla.

Ukrainan rusinat

Kapteeniluutnantti James Mashiri kritisoi Venäjän yleisesikunnan tiedotusta MH17-matkustajakoneen tippumisesta.

Mashiri osoittaa, kuinka venäläiset epäonnistuivat yrityksessä vierittää syy pois Ukrainan separatisteilta. Sosiaalisessa mediassa esitys ammuttiin alas hetkessä.

Kritiikissä tosin jää sivuun se, että informaatiosodan tärkeimmät taistelut käydään kotirintamalla. Kaikki on hyvin niin kauan, kun omat seisovat tukevasti takana.

Maan oman valtamedian tarjoilemat rusinat – vaihtoehtoiset käsitykset, arvaukset ja tulkinnat tapahtumista – tarjoavat poimijoilleen riittävän materiaalin selittää asiat vankkumattomiin kantoihinsa sopiviksi.

USA:n ja EU:n valtioiden vakuuttamiseen taas tuskin kannattaa tuhlata panoksia. Mitäpä Venäjää kiinnostaisi, mitä meillä ajatellaan?

Entä koko pulla?

Ulkoministeri Erkki Tuomioja kritisoi suomalaisia tutkimuslaitoksia siitä, etteivät ne tarjoa välitöntä tietoa konfliktien tapahtumista (HS 26.7.2014).

Mutta eihän tällaista tietoa ole edes tiedustelupalveluilla!

Sosiaalisesta mediasta on toivottu välinettä propagandan kumoamiseen. Samat virhekäsitykset ja arvaukset toistuvat kuitenkin myös siellä. Some on yksinkertaisesti tehokkaampi ja nopeampi – sekä oikoessaan että harhaan johtaessaan.

Mistä sitten saada kattava kuva siitä, mitä maailmalla tapahtuu?

Kaikenlaisessa mediassa ei auta kuin kysyä, kenen kertomaan voi kyseisessä tapauksessa luottaa.

Yksi keino tähän on miettiä, kenen intressit ovat suurimmat. Kummalla on Ukrainassa enemmän menetettävää – tapahtumiin osallistuvalla Venäjän sotilasjohdolla vai ulkomaisilla tiedustelupalveluilla?

Toinen on pohtia, missä määrin informaation lähde on sitoutunut tiettyihin vankkumattomiin kantoihin. Onko medialla tai yksittäisellä ihmisellä asioista valmis jyrkkä näkemys? Osaako se tai hän myös tarkastaa kantojaan?

Konflikteissa ja kriiseissä koko totuus pysyy pitkään piilossa. Tiedonjyväsiä tarjoilevien joukosta voi kuitenkin yrittää erottaa rusinoiden poimijat sekä niiden kylväjät.

Linkki

Lisäys: Voimakkaat kuvat puhuttavat somessa. Yle Puhe 27.5.2014.

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

21 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.