Anarkistien häpeärangaistus

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Itsenäisyyspäivän 2014 mielenosoitukset Helsingin keskustassa yltyivät mekkaloinniksi, kun anarkistiset mielenosoittajat hajoittivat ikkunoita ja vastustivat poliisin hajaantumiskehotuksia.

Iltalehti julkaisi kuvan kahdesta nuoresta miehestä rikkomassa kultasepänliike A. Tillanderin ikkunaa Aleksanterinkadulla. Kuvasta tekijät eivät olleet täysin tunnistettavissa, mutta kuvasarjan toinen kuva kuitenkin paljasti heidän kasvonsa.

Netti riemastui tuomitsemaan. Sosiaalisessa mediassa jaetaan ikkunansärkijöiden kuvia, nimiä ja yhteystietoja. Keskustelupalstoilla leviävissä pilakuvissa kaksikkoa ivataan toinen toistaan nokkelammilla tavoilla. Toimittajat, tuttavat ja ventovieraat soittelevat perään kysyäkseen tapahtumista.

Nuoret miehet antoivat tahtomattaan kasvonsa ja nimensä typerälle teolle ja yön tapahtumille.

Anarkismia, anarkismia

Netti mahdollistaa uusia tapoja tuoda esiin rikollisia tekoja. Pientenkin vihjeiden perusteella rikoksentekijöiden henkilöllisyys selviää usein nopeasti.

Yksilöllisen harmistumisen sijasta reaktiot saavat kaikupohjaa sosiaalisessa mediassa. Kiivaimmilleen yltynyttä kritiikkiä Helsingin Sanomat luonnehti lynkkausmielialaksi.

Mutta koska rikoksentekijän nimen ja kuvan levittäminen verkossa on oikein?

Rikoksentekijää koskevien tietojen levittämistä perustellaan usein häpeärangaistuksella, jonka tekijät ovat ansainneet. Monien mielestä suomalainen rangaistuskäytäntö on liian lievää.

Rikos ei koskaan ole täysin yksityisasia vaan luonteeltaan julkinen teko: rikos kohdistuu paitsi kohteeseensa, myös koko yhteiskuntaan ja sen järjestykseen. Yksityisyyttä rikoksentekijä ei voi vaatia.

Oikeusvaltiossa rangaistuksen rikoksesta määrää kuitenkin tuomioistuin, ja se perustuu tekohetkellä voimassa olevaan lakiin. Rikolliseksi ei ketään tule leimata ilman lainvoimasta tuomiota.

Pikatuomiona määrätty häpeärangaistus sotii näitä periaatteita vastaan.

Rikoksentekijöitä koskevia tietoja levittävä sosiaalisen median käyttäjä onkin anarkistien kanssa samassa veneessä hajottamassa oikeusvaltion ikkunoita.

Kohtuuttomuus kaikessa

On tietysti mahdollista ajatella, että joskus oikeus on otettava omiin käsiin: liian lievän rangaistuskäytännön maassa häpeärangaistus on tarpeen yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi.

Mutta yksittäisen ihmisen elämän kannalta häpeärangaistuksen seuraukset ovat arvaamattomia ja helposti kohtuuttomia.

Nimellä helposti löytyvät tiedot rikoksesta voivat estää normaalin elämän monella tapaa. Vihaiset yhteydenotot ja uhkaukset eivät auta mielenterveyttä ja voivat johtaa todellisiin vaaratilanteisiin.

Netti ei unohda, ainakaan tarpeeksi nopeasti. Häpeärangaistus voi olla elinkautinen.

Edelleen ei ole näyttöä siitä, että netin häpeärangaistuksen pelko estäisi rikollisuutta. Erityisesti törkeän rikoksen tekijälle – kuten netissä jahdatuille pedofiileille – rangaistuksen ajatus tuskin merkittävästi vaikuttaa teon toteutumiseen.

Rikoksentekijöiden nimien ja kuvien jakaja varmasti usein haluaa parantaa maailmaa. On kuitenkin epätodennäköistä, että hänen teostaan seuraa mitään hyvää.

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

9 kommenttia

  1. Mika Koskinen

    Häpeän ja syyllisyyden ero on itse vs. muut sekä lyhyempi piina ja korvattavuus vs. pitkä aika ja monesti hankalampi korvattavuus/korjaamiskelpoisuus. Tämä on eettinen kysymys jonka tulee peilata yhteiskunnan arvoihin (esim. sananvapaus vs. yksityisyydensuoja).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.