Aito journalismi on totuudenmukaista

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Internetin ja somen odotettiin edistävän sananvapautta ja avaavan väylän erilaisille kokemuksille todellisuudesta. Laatujournalismin kuului pitää huolta varsinaisen tiedon totuudenmukaisuudesta.

Maailman vaikutusvaltaisimmat presidentit Trump ja Putin muuttavat nyt tietoisesti journalismia ”totuudenjälkeisen ajan” suuntaan. Sitaatteihin kirjoitettu fraasi on omaksuttu läpi länsimaisten medioiden – sitä toistetaan sellaisenaan myös luotettavina pidetyissä parhaissa journalistisissa julkaisuissa.

Myös ”valeuutiset” kuuluvat sekä vallankäyttäjien että totuudenmukaisuuteen sitoutuneiden journalistien sanastoon. Näin maailmankuviin ja siten päätöksiin ja valintoihin vaikutetaan.

Journalistisen vapauden kotimaassa Yhdysvalloissa ”uutisia” esitetään monilla eri tv-kanavilla ja lehdissä toisinaan päinvastaisin argumentein ja suorastaan päinvastaisina ”totuuksina”. Suuri liittovaltio nauttii onneksi maailman parhaista yliopistoista ja ajattelijoista. Riittääkö demokratiassa, että vain älymystö ymmärtää erottaa totuudet valheista? Vai onko heilläkin vain ”omat totuutensa”?

Nämä ovat elintärkeitä kysymyksiä koko maailmalle, varsinkin tuleville sukupolville. Katsokaa vastaukseksi suurvaltojen vaalituloksia. Muista tuloksista en uskalla nyt spekuloida.

Mitä journalismi tekee

Akateemisesti arvostettu itsenäinen journalismin tutkimuksen keskus kysyi, onko lehdistönvapaus heikentynyt Yhdysvalloissa Trumpin takia (Nieman Lab 2.8.2017)

Vastaus näyttää olevan positiivinen eli sananvapauden kannalta negatiivinen.

Paikallinen U.S. Press Freedom Tracker -kansalaisjärjestö esittää artikkeleissa hämmästyttäviä tilastotietoja. Tämän vuoden aikana on pidätetty 19 journalistia, liittovaltio on tutkinut tai takavarikoinut 12 toimituksen tietokoneet. Fyysisesti on hyökätty 11 journalistia vastaan ja neljä ulkomaista journalistia estetty pääsemästä maahan.

Venäjän osalta lehdistönvapaudesta voi tuskin edes enää puhua. Nämä tosiasiat sekä lännestä että idästä todistavat osaltaan, että ”totuudenjälkeisyys” on poliittinen eikä journalistinen keksintö. Myös Britanniassa The Guardian -lehden toimituksessa viranomaiset hyökkäsivät fyysisesti totuutta vastaan rikkomalla tietokoneita ja takavarikoimalla journalistisesti luottamuksellisia tietoja.

Lähes kaikkien maiden journalistisissa ohjeissa silti korostetaan journalismin riippumattomuutta.

Samaan aikaan USA:ssa New York Timesin ja Washington Postin kaltaiset lehdet sekä CNN:n kaltaiset tv-uutiskanavat pitävät puolensa ”totuudenjälkeisyyttä” vastaan. He noudattavat yhä Suomenkin journalistisista ohjeista tuttua totuudenmukaisuuden imperatiivia. Mistään tapahtumasta tai ilmiöstä ei voi kertoa ”koko totuutta” lehti- tai tv-uutisessa. Mutta totuudenmukaisuutta voi aina tavoitella.

Venäjällä journalismilla eli vapaalla sanalla menee huonommin. Siellä ei sallita edes erimielisyyksiä.

Mitä journalismin pitäisi tehdä

Suomessa vakavasti otettavat journalistit tietävät kaiken edellä mainitun. Se ei tarkoita, että heidän tiedollinen ja eettinen toimintansa kestäisi aina päivänvaloa. Se voi johtua vain tietämättömyydestä, ei niinkään eettisestä piittaamattomuudesta.

Journalistin ohjeissa ainoa filosofian näkökulmasta tiedollisesti tärkeä käsite on totuudenmukaisuus (§ 8): ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”

Käsitettä ei silti tiiviissä ohjeissa selitetä millään tavoin – yhtä filosofisesti monimutkaisinta mutta journalismin kannalta olennaisinta ohjetta. Jos sallitte, annan pari vihjettä tässä kirjoituksessa. Totuudenmukaisuus käsitteenä ja sitä myöten käytäntönä on ensisijaisesti kokonaisen journalistisen raportin tavoite.

Käsite on kuitenkin oikein valittu, sillä mistään tapahtumasta tai ilmiöstä ei inhimillisissä rajoissa voi tavoittaa ”koko totuutta”. Ei ainakaan yhdessä journalistisessa jutussa, paitsi diktatuureissa (siksi sitaatit edellä).

Totuudenmukaisuuden tavoittelemiseksi journalistisessa raportissa on käytännöllinen objektiivinen menetelmä. Tavoitteeseen tähdätessä vilpittömin journalistisin menetelmin pitää kuitenkin huomioida useampia asioita. Tärkeimpiin niistä kuuluvat journalistisen tiedonhankinnan ja todennetun tiedon esittämisen eri vaiheet:

  • Totuudenmukaisuus on asteittaista: se lähtee journalistin tiedonhankintamenetelmistä ja päättyy vastaanottajaan (”lukijan, kuulijan, katselijan”, ks Journalistin ohjeet § 1). Journalismina esiintyy monenlaisia, myös propagandistisia, toimijoita.
  • Asteittaisuus tarkoittaa käytännössä journalistisen tiedonhankinnan prosessin luotettavuutta sekä tavoitellun totuudenmukaisen tiedon mahdollisimman ymmärrettävästi ilmaistua esittämistä tiedon vastaanottamista varten.
  • Tämän tiedollisen prosessin vaiheisiin kuuluvat muun muassa luotettavaksi osoittautunut tiedonhankinnan menetelmä, sen kriittinen toimituksellinen tarkastaminen, välttämätön rajaaminen ja mahdollisimman totuudenmukainen tulkinta ennen tiedon esittämistä.
  • Totuudenmukaisen journalistisen tiedon esittäminen yleisöille edellyttää myös yleisöjen taustatiedon käsitellystä aiheesta. Esimerkiksi väärät ennakkoluulot tulee murtaa totuudella, mutta kyseisen yleisön mahdolliset maailmankuvat huomioiden. Muuten yhteyttä ei saada.
  • Tärkeää on tekstuaalisen informaation täyttämässä maailmassa myös totuudenmukaisen journalistisen tiedon esittäminen tyylillisesti houkuttelevalla tavalla, joka päihittää valheet.
  • Kriittinen asenne journalistisessa tiedonhankinnassa ja sen vastaanotossa palvelee kaikkia.

On siis syytä tarkentaa totuudenmukaisuuden käsitettä, jotta journalistit eivät pelkäisi totuuden kertomista mistään asiasta – saati kompastuisi heille ulkomailta asti asetettuihin lankoihin.

Totuudenmukaisuus ja sen perustelu voi erottaa oikean journalismin alussa mainituista ”valeuutisista” ja ”totuudenjälkeisestä ajasta”. Ei riitä vain kirjoittaa, mitä Trump tai Putin sanoivat. Journalismin keskeisiin velvollisuuksiin kuuluu taustoittaa, selittää ja tehdä ymmärrettäväksi, mitä tapahtuu todella.

Kirjoittaja on journalisti ja valtiotieteen tohtori, joka tutkii totuudenmukaisuuden käsitettä Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön ja Helsingin Sanomain Säätiön rahoituksella.

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

7 kommenttia

  1. Elias

    ”Journalismin keskeisiin velvollisuuksiin kuuluu taustoittaa, selittää ja tehdä ymmärrettäväksi, mitä tapahtuu todella.”

    Tässä on tämän analyysin pihvi. Toimittajakunnan 2010-luvun (uus)politisoitumisen seurauksena heidän käsitys ”siitä mitä todella tapahtuu” on erkaantunut todellisuudesta. Toimittajien punavihreän kuplan käsitys on niin kaukana ns. kansantajusta, että vastareaktio heidän objektiivisuuden ajatuksen hylänneisiin juttuihinsa on ollut jyrkkä. Sukupolvi joka blokkaa ”väärät” mielipiteet ei myöskään pysty taustoittamaan juttujaan riittävästi.

    Netti on rikkonut vauhdilla toimittajilta tiedon monopolin. Tämän seurauksena kapeakatseinen ja poliittisesti motivoitunut journalismi on muuttunut läpinäkyväksi. Sen sijaan, että toimittajat olisivat korjanneet omaa ajatusvirhettään ja hyväksyneet oman poliittisen subjektiivisuutensa (”kuplan”) rajat, he ovat lähteneet poliittiseksi toimijaksi. Punavihreän poliittisen näkemyksen pakottaminen yleisölle ”totuutena” johtaa jatkossakin rajalinjojen jyrkkenemiseen toimittajien ja yleisön välillä, sekä heikentää journalismin tasoa ja näin kaikkien toimittajien uskottavuutta.

    Hyvänä esimerkkinä toimittajakunnan reaktio Turun iskuun. Totuus ja selitys ei ollut se, että maahanmuuttajat olivat ainoastaan sankareina. Totuus ei myöskään ollut se, että kyse oli vain ”puukotuksista”. Kuitenkin näitä ”totuuksia” pakotettiin yleisölle siihen pisteeseen asti, että vastareaktiosta saatiin oma uutinen. Kukaan ei yrittänyt selittää mitä todella tapahtuu, koska toimittajien vuosia kestäneen monikulttuurisuuden pakottamisen seurauksena heidän ainoa rationaalinen reaktio oli vahinkojen minimointi. Tähän tarkoitukseen istui hyvin ”maahanmuuttajasankari”-narratiivi. Totuus ja selitys ei ollutkaan enää syy, vaan seuraus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.