Maailmassa julkaistaan enemmän tutkimuksia kuin koskaan. Kanadalaisen tutkimuksen mukaan vuoteen 2009 mennessä oli julkaistu kaikkiaan 50 miljoonaa akateemista artikkelia. Tällä hetkellä uusia artikkeleita julkaistaan vuosittain 2,5 miljoonaa. Kaiken lukemiseen ei riitä aika edes tutkijoilla, saatika että tästä artikkelimassasta päätyisi hyödyllisiä oivalluksia akateemisen yhteisön ulkopuolelle ja yhteiskunnan käyttöön.

Tieteen avoimuuden vaatimus on noussut keskeiseen asemaan tiedepoliittisessa keskustelussa. Avoimuutta edistetään paitsi yksittäisten tutkija-aktiivien, myös valtakunnallisten ministeriötason hankkeiden avulla sekä tutkimusrahoittajien linjauksin. Ajatuksena on, että tiedejulkaisujen avoin saatavuus tuo tutkimustietoa laajemmin yhteiskunnan hyödynnettäväksi, mikä on tieteen eettinen ja yhteiskunnallinen velvoite.

Tiede- ja asiantuntijaviestinnän näkökulmasta tieteen avoimuuden vaatimus sen yksinkertaisimmassa muodossa edustaa melko passiivista viestinnän mallia: kunhan tieto on jossakin saatavilla, se löytää kyllä lukijansa. Käytännössä kohtalaisen harva tieteen tuloksista kiinnostunut tai pystyy lukemaan suoraan tieteellistä tekstiä. Siksi tiedeviestinnän pääasiallisena tavoitteena on kääntää tutkimustieto yleistajuiseen muotoon.

Avoimuus ei ole vain avaamista ja läpinäkyvyyttä, vaan todellinen vaikuttavuus vaatii myös aktiivista ja suunnitelmallista viestintää, jotta tutkimustieto päätyy oikeiden tahojen luettavaksi. Ilman aktiivista viestintää avoin tiede on kuin vanha vitsi viraston avoimuudesta: laitetaan PDF-dokumentit sinne jonnekin saataville, jos joku vaikka sattuisi niitä tarvitsemaan. Aidosti avoin tiede on osallistuvaa, vuorovaikutteista ja aktiivisesti viestivää — vain siten tutkimustieto saadaan oikeasti käyttöön.

Lue lisää →