Sakeat valheet: kuinka tosiasiat tärvellään kaikilta

38 kommenttia

Voiko mihinkään enää luottaa? Tämä kysymys on varmasti monen mielessä näinä linssiinviilaamisen hulluina päivinä. Vaihtoehtotodellisuuksista on tarjontaa niin paljon, että väkisinkin ihmetyttää: kuka ostaa?

Esimerkiksi Valion julkaistessa omat “vaihtoehtoiset faktansa” moni varmasti surkutteli. On hyvin tiedossa, miten sosiaalinen media tekee tällaisesta selvää jälkeä alta aikayksikön. Miten meijeriyritys nyt näin toimii? Toivottavasti vahingossa.

Vastaavaa röyhkeyttä saimme todistaa hetkeä aiemmin, kun lobbausjärjestö Bioenergia ry kampanjoi näkyvästi sepittelemällä höpöjä turpeen energiakäytöstä. Ilmeisesti tarkoitus oli “herättää keskustelua”. Mikäli mainostoimiston johtajan marttyyrimainen someavautuminen lasketaan keskusteluksi, hienosti meni.

Ulkomaiden politiikasta ei tarvitse edes aloittaa. Säästäkäämme itsemme siltä väsyttävältä savotalta.

Julkea, avoin jallittaminen. Kaikki näkevät sen ja tietävät kyllä, että se on sitä itseään. Kenelle se oikein menee läpi?

Kysymys on väärä. Vaikka vahinkoja sattuu ja joskus BS on vain BS:ää, valitettavan usein kyseessä on jotain paljon valehtelua pirullisempaa.

Kahden lumipallon tekniikka

Lapsena lumisotaa leikkiessä isoimmilla pojilla oli muuan ruma temppu. Siihen tarvittiin kaksi lumipalloa.

Lumipallon voi helposti torjua ilmasta, jos näkee sen tulevan kohti. Siksi ensimmäinen lumipallo heitetään korkeana roikkuna niin, että uhrin katse nauliintuu siihen. Kun katse on nauliintunut, toinen lumipallo heitetään suoraan ja kovaa päin näköä. Parhaassa tapauksessa kummatkin lumipallot osuvat.

Saman tekniikan tuntevat taskuvarkaat ja katuhuijarit ympäri maailman. Ensimmäinen huijari vetää huomion itseensä näyttämällä huijarilta. Paikalle saapuu toinen huijari “pelastamaan” uhria ensimmäiseltä huijarilta – ja pian on viety enemmänkin kuin pelkkä lompakko.

Suostutteluviestinnän, propagandan ja kaikenlaisen manipulatiivisen vehkeilyn maailmassa tätä tekniikkaa kutsutaan usein nimillä “kaivon myrkyttäminen” ja “vesien samentaminen”. Sen päämääränä ei ole, että joku oikeasti uskoisi esitettyihin väitteisiin. Pikemminkin päinvastoin.

Tieteellinen konsensus ja sen sabotointi

Kun tieteellistä todistusaineistoa tupakan syöpävaarallisuudesta alkoi kasaantua 1960-luvulla, suuret tupakkayhtiöt joutuivat aiheestakin paniikkiin. Mikä eteen?

Ratkaisu oli elegantti. Tarvitsi vain epämääräistää ja antaa vaikutelma, että asiasta ei aivan ole konsensusta ja keskustelu on vielä auki. Kun tieteellinen konsensus voitaisiin kiistää, liiketoiminta olisi turvassa sääntelyltä.

Tutkijat, jotka ottivat rahaa tupakkateollisuudelta tulisivat kuitenkin jäämään kiinni ennemmin tai myöhemmin. Mikä silloin eteen? Ei yhtään mitään. Päinvastoin havaittiin, ettei uutisia kärähtämisestä tarvitse edes yrittää haudata.

Kiinni jäävä tutkija langettaa saman epäilyksen varjon koko tiedeyhteisön ylle. Mitä takeita on, että kukaan muukaan on rehellinen? Ja näin sääntelyä on pystytty viivyttämään konsensusta sabotoimalla vuodesta toiseen.

Konsensuksen sabotoiminen on ollut käytössä energiasektorilla ainakin siitä asti, kun esim. ExxonMobil (ent. Exxon) sai tietää ilmastonmuutoksesta. Kemianteollisuudessa on samoin ”monimutkaistettu” konsensusta lähes aina, kun on saatu tietää milloin minkäkin arkisen kemikaalin olevan vaarallinen. Esimerkkejä löytyy.

”Vesien samentamista” käytetään tyypillisesti silloin, kun halutaan esim. pitkittää epäeettistä tai muuten kestämätöntä liiketoimintaa. Ensin kiistetään näytöt, sitten tarjotaan päinvastaista näyttöä, ja lopuksi myrkytetään kaikkien uskottavuus. Ja siksi on vain eduksi jäädä kiinni vääristelystä.

Kritiikin kidnappaaminen

Niin paradoksaalista kuin se onkin, huijauksen edellytyksenä on nimenomaan kriittinen ajattelu, ei sen puute. Samaan tapaan kuin rokote- ja ilmastokriittisyydet, konsensuksen sabotoimisen tekniikka pyrkii kidnappaamaan kriittisen ajattelun omiin tarkoituksiinsa.

Monimutkaistamalla strategia ruokkii epäluuloa, epävarmuuden tunnetta ja saa ihmiset empimään päätöksenteossaan. Strategia kohdistuu erityisesti haluun tuntea itsensä älykkääksi, kriittiseksi ja valppaaksi – haluun pitää itseämme niin älykkäinä, ettemme voi tulla huijatuksi.

Älyllisen itsevarmuuden ruokkiminen räikeillä valheilla saa aikaan useita seurauksia.

Ensinnäkin se tekee ihmisistä helpommin ohjattavia. Kun epäluulo on kerran viritetty pintaan, kaikki uudet epäluulon aiheet ovat kuin leivänmuruista tehty polku jota seurata. Lopulta kyky ajatella kriittisesti väsyy. Tällöin yleisö on alttiina mustavalkoistuksille, yksinkertaistuksille ja viehättäville tarinoille.

Toiseksi, eripuraa aiheuttamalla se syö konsensuksen resursseja ja huomiota sitomalla niitä esimerkiksi julkiseen kinasteluun marginaalifaktioiden kanssa. Pahimmillaan tekniikka rekrytoi kohteen itsensä mainostamaan valheellisia näkemyksiä kiistämällä niitä: “Ilmastonmuutoksesta ei ole ristiriitaisia näkemyksiä”, “Tupakan syöpävaarallisuudesta ei ole erimielisyyttä”, ”Obama ei ole terroristi” jne. Tällaisen kiistämisen vaikutus yleisöön on usein päinvastainen kuin aiottu.

Kuka epävarmuudesta hyötyy?

Tekniikan laajaa poliittista käyttöä ovat pitkään ja ahkerasti ajaneet mm. USA:n konservatiivit keihäänkärkenään uutiskanava FOX News, jonka räikeän faktoista piittaamatonta toimintaa kuvaamaan ”totuudenjälkeisen politiikan” termi lanseerattiin vuonna 2012 (Brock & Rabin-Haft, 2012). FOX valtavirtistaa marginaali- ja ääriliikehdintöjä sekä lietsoo epävarmuutta ja pelkoja. Toimintansa FOX perustelee ”toisten” näkemysten esilletuontina “fair and balanced” –uutisointiperiaatteen mukaisesti.

Psykologiassa on tunnettu yhteys epävarmuuden, pelon ja poliittisen konservatiivisuuden välillä: huolestuneet ihmiset kallistuvat oikealle. Valtioiden välisessä informaatiosodassa “vaihtoehtomedioita” syntyy kuin sieniä sateessa.

Jos  vaikutuskampanjoissa esitetään jotakin posketonta, kyse ei aina ole hatarasti peitellystä, huonosta valheesta. Ilmiselvä valhe on usein vain ensimmäinen lumipallo. Ja kun kysymme hädissämme: “Voiko mihinkään enää luottaa?”, toinen pallo on jo osunut maaliinsa.

VTM Markus Neuvonen on filosofian tutkija ja tietokirjailija. Hän toimii mm. strategisen ajattelun, viestinnän ja päätöksenteon konsultoivana asiantuntijana.

Viite
Brock, D. & Rabin-Haft, A (2012): The Fox Effect: How Roger Ailes Turned a Network into a Propaganda Machine. Anchor Publishers.

38 kommenttia

  10. Elisa Juholin

    Kun eettiset kysymykset ohitetaan, lähdetään puhtaalta pöydältä. Sanotaan mitä tahansa missä tahansa eikä tarvitse ajatella seurauksia, vain tavoitteita. 1970-luvulla Suomessa toimittiin noin. Ei tarvinnut ajatella seurauksia. Pitääkö toistaa samaa?

    Vastaa ↓
  17. sadistirasistifasisti (punikin mielestä)

    Olishan se hienoo, jos vain viherpunainen näkökulma sallitaan ja määritellään totuudeksi. Kyllä tässäkin kirjoituksessa löyhkää stalinismi.

    Vastaa ↓

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *