Mitä jos seuraava suuri suomalainen innovaatio syntyy arkeologisen tutkimuksen sivutuotteena? Tai jos teatterikorkeakoulussa hiotut taidot vievät Kalifornian start-up-maailmaan töihin?

Timo Harakka kertoi taannoisessa eduskuntapuheessaan, että hänen ystävälleen oli käynyt juuri niin. Steve Jobskin opiskeli kalligrafiaa. Viime aikoina olen kuullut tämän argumentin monta kertaa: emme osaa ennustaa, mistä kaikesta on tulevaisuudessa hyötyä, joten koulutusalojen ja tieteenalojen kirjoa on syytä vaalia.

Argumentti on huono, vaikka siinä on perää. Me emme tosiaan osaa ennustaa tulevaisuuden tarpeita. Mutta emme osaa ennustaa sitäkään, millaista hyötyä jostain alasta tulevaisuudessa koituu. Se voi olla jotain aivan muuta kuin taloudellista hyötyä.

Tutkimus vaikuttaa yllättävin tavoin. Tiede- ja koulutuspoliittisessa keskustelussamme käytetään kovin kapeita hyödyn ja vaikuttavuuden käsitteitä.

Keskustelin vastikään muutaman yliopistohallinnossa työskentelevän ihmisen kanssa humanistisen tutkimuksen vaikuttavuudesta. Ennen pitkää minulle valkeni, että puhuessaan vaikuttavuudesta he tarkoittivat itse asiassa sitä, voiko humanistiselle tutkimukselle hakea Tekesin rahoitusta tai strategisen tutkimuksen rahoitusta.

Ehkä, joskus. Ei kuitenkaan pidä juuttua niihin vaikuttavuuden käsitteisiin, jotka on sisäänleivottu muutamaan nykyiseen tieteen rahoitusinstrumenttiin.

Tekes rahoittaa sellaista suomalaisten yritysten kanssa yhteistyössä tehtävää tutkimusta, joka auttaa niitä kehittämään liiketoimintaansa ja kasvamaan vientimarkkinoilla. Toisin sanoen tutkimusta, jonka vaikutukset ovat taloudellisia. Strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa tutkimusta, jolla etsitään konkreettisia ratkaisuja valtioneuvoston merkittävinä pitämiin ongelmiin. Toisin sanoen tutkimusta, joka vaikuttaa palvelemalla päätöksentekoa. Kumpikin tähtää melko välittömiin hyötyihin.

Vaikutuksille sokeat

Tiedepoliittisissa keskusteluissa vilahtelee toki muitakin vaikuttamisen muotoja. Esimerkiksi väestön terveyden kohenemiseen tähtäävä tutkimus myönnetään vaikuttavaksi. Mutta vaikka taidetta voi viedä hoitolaitoksiin ja joku humanisti voi joskus kenties saadakin rahoitusta Tekesiltä, moni ala jää tällaisten vaikuttavuuskäsitteiden ulottumattomiin.

Niinpä muun muassa humanististen alojen olemassaoloa puolustetaan nykyään tieteen itseisarvolla, kriittisen ajattelun tärkeydellä tai muulla melko epämääräiseksi jäävällä hyvyydellä – tai sitten sillä, että Steve Jobs opiskeli kalligrafiaa. Se on hassua, sillä tässä puhutaan aloista, joiden vaikutus yhteiskunnassamme on valtava.

Ajatellaan vaikka suomen kielen tutkimusta. Yhdessä muiden kansallisten tieteiden kanssa ala on historiansa aikana vaikuttanut ratkaisevasti siihen, millaisia me suomalaiset nykyään olemme.

Kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura perustettiin vuonna 1831, kokouspöytäkirjat päätettiin kirjoittaa suomeksi. Pian kuitenkin osoittautui, ettei edes Elias Lönnrot kyennyt siihen. Suomen kielessä ei ollut sanoja käsiteltyjen asioiden ilmaisemiseen. Niinpä kieli modernisoitiin, ja nyt kykenen kirjoittamaan tätä tekstiä suomeksi.

Tällä vuosituhannella suomen kielen tutkijat ovat muun muassa julkaisseet Ison suomen kieliopin, joka on verkossa kaikkien ulottuvilla. Humanistisilla aloilla on vaikea tehdä eroa perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen välillä. Lukiolaisetkin käyttävät Isoa suomen kielioppia. Tutkimus vaikuttaa siihen, miten kieli elää ja kehittyy.

Iso suomen kielioppi ei palvele poliittista päätöksentekoa eikä auta vientimarkkinoilla. Maamme talous saattaisi voida nykyistä paremmin, jos suomen kieli olisi jäänyt kokonaan modernisoimatta ja puhuisimme ruotsia. Tiedä vaikka olisimme terveempiäkin, suomenruotsalaisethan elävät suomenkielisiä pidempään. Silti pidän arvossa niitä tapoja, joilla suomen kielen tutkimus on vaikuttanut ja vaikuttaa yhteiskunnassamme. Alasta on hyötyä.

Emme tosiaan osaa ennustaa, mitkä alat tulevat vielä muuttamaan maailmaamme. Emme sitäkään, miten ne tulevat vaikuttamaan. Mutta olemme myös yllättävän sokeita hyvin konkreettisille tavoille, joilla monet alat vaikuttavat maailmaamme nyt.

FT Inkeri Koskinen on tieteenfilosofian tutkija Helsingin yliopistossa ja Yhteiskuntatieteiden filosofian tutkimuksen huippuyksikön jäsen. Hänen teoksensa Villi Suomen historia valittiin vastikään Vuoden tiedekirjaksi.