Leikataan kaikesta, paitsi julkisuuskuvasta?

44 kommenttia

Jokainen leikkauspäätös on poliittinen arvovalinta ja sellaisena moraalisen arvioinnin mahdollinen kohde. Tällainen on myös päätös vähentää dramaattisesti yliopistojen, etenkin Helsingin yliopiston rahoitusta sen sijaan, että vähennettäisiin vaikkapa maataloustukia tai koko maan asuttuna pitämisen kustannuksia.

Tällaisia itsestäänselvyyksiä on aiheellisesti toistettu, kun on kritisoitu maamme hallituksen tiede- ja koulutuspoliittisia ratkaisuja. Hallituksen leikkauspolitiikkaan kohdistunut ennennäkemättömän laaja ja yksimielinen julkinen arvostelu on kuitenkin ollut tuloksetonta. Suomea johtavilla poliitikoilla näyttää olevan ideologinen pyrkimys väheksyä asiantuntijuutta ja sivistystä. Tämä ilmenee paitsi leikkauksissa ja yliopistoväen suuntaan puolihuolimattomasti heitetyissä halveksivissa kommenteissa, myös haluttomuudessa tai kyvyttömyydessä kuunnella eri alojen asiantuntijoita, jotka ovat pyrkineet vastaansanomattomasti osoittamaan tehtyjen ratkaisujen tuhoisuuden Suomen tulevaisuuden kannalta.

Syvällisen asiantuntijuuden väheksyminen nyky-yhteiskunnassa on monitahoinen ilmiö, joka ei tyhjene koulutusleikkauskeskusteluun. On kiinnitettävä vakavaa huomiota monilla elämänaloilla yhä keskeisempään ongelmaan: siihen, ettei tärkeänä pidetä sen ymmärtämistä, miten asiat ovat – eli asiantuntijuutta – vaan sitä, miltä asiat saadaan näyttämään ja kuulostamaan.

Tällainen ajattelutaipumus – jonka suosiminen on myös moraalinen ja poliittinen valinta – ilmenee valtakunnanpoliittisella tasolla: pidetään asianmukaisena puhua kärkihankkeista, kehittämisestä ja profiloinnista samalla, kun yliopistoissa yritetään pitää edes perustoiminnot hengissä. Hokemat Suomesta koulutuksen ja oppimisen kärkimaana muistuttavat George Orwellin 1984-dystopiaromaanista tuttua Newspeakia.

Jokainen aikaansa seuraava tajuaa, että koulutustaso laskee tehtyjen poliittisten valintojen seurauksena, vaikka päinvastaista väitetään, aivan kuten 1984:ssa voidaan kirkkain silmin väittää sotaa rauhaksi ja orjuutta vapaudeksi.

Ydintehtäviä vai julkisuuskuvaa?

Samantapainen huolestuttava taipumus voi ilmentyä akateemisten instituutioiden sisällä, kun ydintoiminnoiksi valikoituvat esimerkiksi brändinrakennus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus.

Kukaan ei kiistä sitä, että yliopiston on huolehdittava julkisuuskuvastaan ja toimittava vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa. Pitäisi kuitenkin olla itsestään selvää, että yliopiston perustehtävät ovat vapaa tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva korkein opetus. Tulisi ymmärtää, että ratkaisevaa – tieteen ja maamme tulevaisuuden kannalta, jopa tulevien ”innovaatioiden” kannalta – on lopulta vain se, ymmärretäänkö syvällisesti tutkittavat ja opiskeltavat asiat ja ilmiöt vai ei.

Ratkaisevaa ei ole se, onnistutaanko yliopiston brändi viestimään ulospäin myyvällä tavalla. Ratkaisevaa ei myöskään ole se, onko yliopiston opettaja näppärä some-päivityksissään ja verkostojensa rakentamisessa, eikä se, ovatko hänen pedagogiset konstinsa ajanmukaisella tasolla.

Ratkaisevaa on se, onko hän hyvä tutkija ja onnistuuko hän välittämään tutkimuksellisen tietonsa ja taitonsa muille. Vain vapaaseen, luovaan tutkimukseen voi perustua korkeatasoinen, yhteiskunnallisesti vaikuttava koulutus.

Vähäisiä resursseja hukataan valitettavasti elintärkeiden pyrkimysten kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten brändinrakennukseen ja yliopistopedagogiikan hienosäätöihin opetuksen sisällöistä riippumatta. Sekä yliopiston että (yliopistolaissakin mainittujen) ”isänmaan ja ihmiskunnan” kannalta olisi välttämätöntä panostaa korkeimmalla mahdollisella tasolla vapaaseen perustutkimukseen ja siihen perustuvaan opetukseen sekä näitä ydintehtäviä – eikä tärkeämmiksi kuviteltuja pseudotehtäviä – aidosti tukevaan yliopistohallintoon.

Jokainen panostus on valinta, kuten jokainen leikkauskin. Valintojen tulokset näkyvät kauas ja kauan.

Sami Pihlström on uskonnonfilosofian professori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja Suomen Filosofisen Yhdistyksen puheenjohtaja.

44 kommenttia

  40. Markku Kemppainen

    Suomen nykyinen hallitus leikkaa 3.3 miljardia koulutus, tutkimus ja kehitys. Erittäin mielenkiintoinen arvovalinta, kun itse toivonut valtion hakevan lisää velkaa saman verran. Leikkausten tulessa näkyviksi ja siitä seuraavan keskustelun näkeminen pelottaa hyvin suuresti. Ketä on hallituksen virkamiehet ja minkä koulutuksen ovat saaneet?

    Vastaa ↓

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *