Tekstejä kirjoittajalta Sami Pihlström

Sivistys on eliitin projekti

Populismin ja totuudenjälkeisen ajan painajaisessa on toistuvasti kannettu huolta siitä, että ”eliitti” on etääntynyt ”kansasta”, joka ei enää luota ”asiantuntijoihin” eikä jaa näiden tarjoamia käsityksiä hyvästä elämästä ja yhteiskunnasta.

Puhutaan asiantuntijuuden kriisistä. On yleinen kokemus, että maailman syvällistä tutkimista ja tuntemista arvostetaan vähemmän kuin ennen. Ei ole syytä haikailla menneeseen – asiat ovat monin tavoin verrattomasti paremmin kuin koskaan aikaisemmin – mutta yleisessä asennoitumisessa sivistyksen merkitykseen lienee tapahtunut jonkinlainen kulttuurinen muutos.

Asiantuntijuuden ja asiantuntemuksen vähättelyyn vastaaminen on vaativa mutta sitäkin tärkeämpi yhteiskunnallinen tehtävä. Poliitikot, jotka pilkkaavat tieteenharjoittamiselle omistautunutta sivistyneistöä, kuten nykyhallituksen johtavatkin ministerit ovat tehneet, aiheuttavat vahinkoa tehdessään ikään kuin etukäteen tyhjäksi yritykset puolustaa kriittistä ajattelua ja sivistystä. Tämä vahinko ei rajoitu sivistyneistöön tai eliittiin vaan koskee koko kansakuntaa. Lue lisää

Leikataan kaikesta, paitsi julkisuuskuvasta?

Jokainen leikkauspäätös on poliittinen arvovalinta ja sellaisena moraalisen arvioinnin mahdollinen kohde. Tällainen on myös päätös vähentää dramaattisesti yliopistojen, etenkin Helsingin yliopiston rahoitusta sen sijaan, että vähennettäisiin vaikkapa maataloustukia tai koko maan asuttuna pitämisen kustannuksia.

Tällaisia itsestäänselvyyksiä on aiheellisesti toistettu, kun on kritisoitu maamme hallituksen tiede- ja koulutuspoliittisia ratkaisuja. Hallituksen leikkauspolitiikkaan kohdistunut ennennäkemättömän laaja ja yksimielinen julkinen arvostelu on kuitenkin ollut tuloksetonta. Suomea johtavilla poliitikoilla näyttää olevan ideologinen pyrkimys väheksyä asiantuntijuutta ja sivistystä. Tämä ilmenee paitsi leikkauksissa ja yliopistoväen suuntaan puolihuolimattomasti heitetyissä halveksivissa kommenteissa, myös haluttomuudessa tai kyvyttömyydessä kuunnella eri alojen asiantuntijoita, jotka ovat pyrkineet vastaansanomattomasti osoittamaan tehtyjen ratkaisujen tuhoisuuden Suomen tulevaisuuden kannalta. Lue lisää

Peli on pelattu

Pelialan on jo pitkään arvioitu olevan Suomen talouden uusi toivo, ja alalta löytyykin viime vuosilta esimerkkejä suomalaisyhtiöiden loistavasta kansainvälisestä menestyksestä.

Ylen uutissivuilla arvellaan tänään, että peliala ”vetää Suomen suosta” taloutta mullistavalla tavalla.

Yle 26.6.2014
Yle 26.6.2014

Koulutus ja tutkimus yrittävät pysyä perässä, koska pelialalle tietenkin tarvitaan uusia ”huippuosaajia”. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistoon perustettiin vuonna 2014 pelitutkimuksen ”huippuosaamiskeskus”. Lue lisää