Verkossa vaikuttaminen on monimuotoista, ja sen keinot ovat uusia.

Myös arveluttavia ja moraalin rajoja koettelevia keinoja kokeillaan. Tässä pari esimerkkiä:

• Facebookissa vuonna 2013 perustettu ”Ei hyssyttelyä pedofiileille – kaikki tiedot julkisiksi” -ryhmä pyrkii julkaisemaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittujen nimet, kuvat ja tuomiot.
• Wikileaks julkaisee salaiseksi luokiteltuja tietoja, jotka tosin tuovat esiin yhteiskunnallisia epäkohtia.
• Anonymous-hakkeriverkosto vastustaa sensuuria tekemällä palvelinhyökkäyksiä. Se auttoi myös Arabikevään mielenosoittajia palvelinhyökkäyksillä.
• Yritykset ovat perustaneet valeblogeja, joissa keksitty henkilö kirjoittaa positiiviseen sävyyn yrityksen tuotteista.

Vaikuttaminen verkossa johtaa hankaliin eettisiin kysymyksiin. Onko oikein perustaa valeblogi? Oikeuttavatko hyvät päämäärät tekemään verkkohyökkäyksiä?

Voidaanko verkossa paljastaa materiaalia tärkeistä yhteiskunnallisista asioista, vaikka yksilön oikeudet ovat uhattuna? Onko oikein paljastaa pedofiilien nimiä ja kuvia verkossa? Entäpä, jos uhri kärsii paljastuksesta?

Joskus vastaus vaikuttaa helpolta: ei ole oikein perustaa valeblogia markkinointia varten. Vastaus muuttuu jo vaikeammaksi, jos arveluttavista keinoista huolimatta päämäärä on hyvä.

Paikalliset vai globaalit eettiset periaatteet?

Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa hämärien keinojen käytölle ei ole suurta tarvetta. Kansalaisiaan kyttäävässä diktatuurissa taas eettisesti arveluttavat keinot voivat olla ainoita mahdollisia.

Verkko on kuitenkin maailmanlaajuinen. Voisi ajatella, että myös sen eettisten periaatteiden pitäisi olla universaaleja.

Mutta arkisesti ajateltuna ehkei näin olekaan.

Palvelinhyökkäys on lähtökohtaisesti väärin. Mutta onko se väärin tilanteessa, jossa diktatuurisessa maassa kerätään palvelimelle tietoja journalisteista, jotta heitä voidaan kytätä ja painostaa entistä paremmin?

Vaikka vaikuttamista ja paljastuksia tehdään usein anonyymisti, nousee monissa tapauksissa yleensä esille yksilö, joka voi kärsiä tilanteesta huomattavasti.

Mediatutkija Anu Kantola (2011, 32) toteaa, että toisinaan poliittiset mediaskandaalit karkaavat käsistä ja ohjaavat huomiota mitättömiin asioihin. Skandaalin ”syntipukki voi saada otsaansa leiman, joka ei vastaa sitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut”.

Sama koskee verkkoa. Verkossa tapahtuvan vaikuttamisen tai paljastuksen vuoksi syytökset yhtä henkilöä kohtaan voivat nousta kohtuuttomiksi. Usein huomio siirtyy vielä pois itse pääasiasta.

Kohti keskustelua

Vaikuttamisen eettiset kysymykset eivät koske vain diktatuurisia maita. Ne ovat arkipäivää myös Suomessa.

Vaikuttamisen etiikasta pitäisi käydä keskustelua. Mikä on suotavaa, mikä ei? Onko tilanteita, joissa tarkoitus pyhittää keinot?

Jotta eettinen keskustelu olisi mahdollista, pitää vaikuttamisen muotoja verkossa tuntea entistä paremmin. Hahmottavatko kaikki yhteiskunnalliset toimijat vaikuttamisen muuttuvaa kenttää?

Entä verkon käyttäjät, riittääkö heidän medialukutaitonsa tunnistamaan vaikuttamisen muotoja?

Viite

Kantola, Anu (2011) (toim.). Hetken hallitsijat. Julkinen elämä notkeassa yhteiskunnassa. Helsinki: Gaudeamus.

VTT, dosentti Janne Matikainen työskentelee yliopistotutkijana viestinnän oppiaineessa Helsingin yliopistossa. Janne on tutkinut verkkoa ja sosiaalista mediaa sosiaalipsykologista näkökulmista. Viime aikoina hänen tutkimuskohteenaan on ollut mediasisältöjen jakaminen sekä vaikuttamisen muodot verkossa. janne.matikainen[at]helsinki.fi