Journalistinen laatu

Laatujournalismi on vaarallinen sana ja sitä voidaan tulkita kuinka vain, sanoi Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainio SuomiAreenan keskustelussa “Tietoyhteiskunnasta kohuyhteiskuntaan” 18.7.2014.

Iltalehden päätoimittaja Kari Kivelä nyökytteli, kun Vainio tarkensi nykytilanteeksi “laadukkaamman printtisisällön ja hiukan kevyemmän nettisisällön”.

Journalismin laatu ei tietenkään ole vaarallinen sana tai aihe.

Sanomalehdet tarjoavat printissä ja netissä muutakin kuin journalistista sisältöä: mainoksia, säätiedotteita ja viihdettä. Mutta lisäksi huono journalismi on pystyttävä erottamaan laadukkaasta journalismista.

Laatujournalismin voi tunnistaa ja journalistisen sisällön arvioida laadukkaaksi ainakin kolmella eri tavalla.

1. Yleisöjen odotukset

Samaan aikaan kun mediapäättäjät satsaavat entistä enemmän sosiaaliseen mediaan, valtaosa suomalaisista toivoo yhä tiedotusvälineisiin lisää uutisia ja erityisesti tutkivaa journalismia (MTV Uutisten mediakysely, kesäkuu 2014).

Yleisövastaajista vain yhdeksän prosenttia peräsi lisäpanostusta someen, mediajohtajista yli puolet.

Myös akateeminen tutkimus tukee ajatusta, että viihteen sijasta tiedotusvälineiltä halutaan laadukasta journalismia, joka kriittisellä ja analyyttisellä otteella tekee maailman tapahtumia ymmärrettävämmiksi (Heikkilä ym. 2012).

Vain uskottavan ja luotettavan − siis laadukkaan − journalismin koetaan antavan tiedollisia valmiuksia kansalaisten omaan päätöksentekoon. Näin siis nimenomaan kansalaisten parissa.

Tutkivan journalismin yhdistyksen Minna Knus-Galànin toteaa

“[l]aadukas tutkiva journalismi kaivaa esiin epäkohtia, paljastaa väärinkäyttöä ja syventää kansalaisille olennaisia asioita […] yleisön palveluksessa, ilman omaa, henkilökohtaista agendaa” (HS 7.10.2010).

Kannattaisiko journalististen toimijoiden satsata laatuun myös internetissä ja somessa, kun sitä kerran halutaan? Journalismin laatu ei riipu alustasta.

2. Normit ja kriteerit

Laadukkaan journalismin tiedolliset ja eettiset normit asetetaan kriteereiksi, joita vasten laatua voidaan tavoitella ja arvioida.

Normit voivat olla kansainvälisiä tai kansallisia journalistin ohjeita, mutta myös toimituskohtaisia toimintasääntöjä ja periaatteita. Laatunormien julkituonti herättää yleisöissä luottamusta. Journalististen tavoitteiden avoin ilmaisu tarjoaa lisäksi yleisöille käsitteelliset välineet arvostella, arvottaa ja korjata laatujournalismia.

Samoin luottamusta herättää virheiden julkinen oikaiseminen. Somessa virheet paljastuvat kuitenkin.

Yleisösuhde ja sen vaaliminen ovat journalismin elinehtoja, ja parhaita normeja voi toteuttaa ja parantaa vain journalismin käytännössä − yleisöjen ja tutkijoiden palautteelle avoimena.

3. Tiedon hankinta

Vainio ja Kivelä kävivät SuomiAreenassa keskustelua samana päivänä, jolloin uutisia hallitsivat Ukrainassa alas ammuttu matkustajakone, Israelin aloittama maahyökkäys ja Microsoftin irtisanomat tuhat suomalaista.

Vainiota harmitti, että TS:n luetuin nettiuutinen käsitteli varsinaissuomalaista karhua.

Ristiriita on vain näennäinen. Laatujournalismia voi tehdä paikallisuutisessa myös mehiläistarhaa häirinneestä petoeläimestä, vaikka uutisarvoltaan merkittäviä tapahtumia mahtuisi samaan päivään.

Vastaavasti sanomalehden tai televisiokanavan kaltainen media voi tarjota journalismin lisäksi viihdettä, mikä ei automaattisesti nakerra journalismin laatua.

Laatu alkaa kärsiä, jos itse journalismi viihteellistyy aiheidensa puolesta tai journalistinen tiedonhankinta typistyy “uutisten” kopioimiseen toisilta.

“Laatujournalismi” ei ole vaarallinen sana. Journalismin laadun heikentyminen se vasta on vaarallista.

Viite

Heikkilä, Heikki & Ahva, Laura & Siljamäki, Jaana & Valtonen Sanna (2012). Kelluva kiinnostavuus. Journalismin merkitys ihmisten sosiaalisissa verkostoissa. Tampere: Vastapaino.

27 kommenttia

Etiikka.fi