Kun populisti vie ja media vikisee

138 kommenttia

Laura Huhtasaarella (ps) on poikkeuksellinen mahdollisuus nousta presidentti Sauli Niinistön haastajaksi presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Näin tapahtuu, jos Suomessa käy kuten muualla. Sekä Yhdysvaltain että Ranskan presidentinvaaleissa populistiset liikkeet nousivat politiikan keskiöön pelaamalla lehdistöä ja sosiaalista mediaa. Miten tässä onnistuttiin?

Näin toimittaja huiputetaan vaalityöläiseksi

Ensinnäkin perinteisen median taloudellinen ahdinko ajaa julkaisemaan myyvempiä juttuja. Syöttämällä lehdistölle skuuppeja populistinen oikeisto sai mediat käyttöönsä. Populistit tekivät itsestään sellaisen numeron, että sillä myy lehteä kuin lehteä, keltaisesta pinkkiin.

Toiseksi sosiaalinen media mahdollisti sen, että populistinen oikeisto teki perinteisestä mediasta itsensä vihollisen. Puhumalla tyhmiä populistit nostattivat lehdistön ylimielisyyttä ja saivat mediat tekemään näsäviisaita kommentaareja. Tämän jälkeen populisti saattoi syyttää lehteä ajojahdista ja valikoivasta uutisoinnista, mustamaalauksesta.

Sosiaalisessa mediassa populistit haukkuivat toimittajat nimeltä kannattajiensa riepoteltaviksi.  Median ja populistien välinen naljailun kierre kiihtyi. Hämmentyneet ja usein tuohtuneet toimittajat kirjoittivat vielä ylimielisemmin. Populisti pääsi esittämään some-virrassa viatonta ajojahdin uhria.

Kolmanneksi populistit saivat sosiaalisessa mediassa sekä kannattajansa että vastustajansa jakamaan itseään koskevia vihamielisiä lehtikirjoituksia. Kannattajat jakavat näyttääkseen närkästyksensä ja todistaakseen ajojahdin olemassaolon. Vastustajat halutessaan lähteä herjaamiseen mukaan.

Kun vielä sosiaalisen median algoritmit tukevat julkaisuja, joita on jaettu runsaasti, on vaalityö delegoitu tehokkaasti toimittajien lisäksi myös poliittisille vastustajille.

Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö esimerkiksi Laura Huhtasaari ole jo hyötymässä tästä toimivaksi todetusta mediastrategiasta.

Mitä vastuullisen toimittajan ja kansalaisen tulisi tehdä?

Vastuullinen toimittaja, ensinnäkin, ei antaudu tunteidensa vietäväksi. Hän ymmärtää, että ehdokas yrittää ajaa häntä suuttumukseen, reaktiivisuuteen ja ylimielisyyteen.

Toiseksi vastuullinen toimittaja ei luovuta yhdelle ehdokkaalle kohtuuttomasti palstatilaa. Hän on tasapuolinen. Kaikkia populistin edesottamuksia ei tarvitse huomioida, varsinkaan silloin kun hän hakee vain huomiota. Ehkä voi kerätä useampia yhteen kerran viikossa ja miettiä, ovatko ne edes journalistisen huomion arvoisia. Ennen kaikkea vastuullinen toimittaja tekee jokaista populistia käsittelevää juttua kohden vähintään yhden jutun jokaisesta merkittävästä muusta ehdokkaasta.

Kolmanneksi vastuullinen toimittaja ei aliarvioi yhtään ehdokasta. Hän suhtautuu kaikkiin samalla vakavuudella. Vaikka ei jostain ehdokkaasta pitäisikään.

Helsingin Sanomat 20.8.2017

Mitä vastuullisen kansalaisen tulisi tehdä?

Vastuullinen sosiaalisen median käyttäjä tai bloggaaja ei lähde markkinoimaan ehdokasta, jota ei kannata. Jakamalla vastustamastaan ehdokkaasta juttuja, jopa negatiivisia juttuja, luodaan hänelle some-nostetta. Jos Suomen presidentinvaaleissa kannatat Laura Huhtasaarta, jaa niin monta juttua hänestä kuin haluat. Tai jos kannatat Pekka Haavistoa (vihr), jaa hänestä niin monta juttua kuin haluat.

Mutta älä jaa ristiin. Miksi tekisit markkinatyötä Haavistolle, jos et häntä kannata?

Vaaleilla on väliä

Mitä väliä, jos kerran Niinistö voittaa joka tapauksessa?

Presidentinvaalit ovat markkinapaikka poliittisille ideologioille. Siksi pikkupuolueet kuten rkp ja vasemmisto nimeävät ehdokkaita ilman toivoa voittamisesta. Yhdysvaltojen ja Ranskan esimerkki osoittaa, miten taitavalla mediastrategialla yksi liike pystyy keräämään huomiota näkemyksilleen suhteettoman paljon. Tällöin tasapuolisen ja riippumattoman lehdistön työ ei käytännössä toteudu.

Severi Hämäri, FM, on puhetaidon opettaja mm. Kriittisessä korkeakoulussa sekä Faktabaarin toimituskunnan jäsen.

Lue lisää aiheesta:
Puuttuuko journalismista etiikka?
Ääripäiden kumoaminen ja tolkun harha

138 kommenttia

  16. Pekka

    Jutusta vie pohjaa, että lopussa kummallisella tavalla laitetaan samaan kategoriaan RKP ja vasemmistoliitto. Kertooko asenteesta vai asiantuntemattomuudesta?

    Ensinnäkin RKP on pieni puolue ja vasemmistoliitto on keskisuuri. Toiseksi presidentin vaaleissa puolueen koolla ei ole väliä. Elisabeth Rehn nousi lähes presidentiksi mainitusta RKP:stä 1994.

    Kolmanneksi jutussa kirjoitetaan paljon Laura Huhtasaaresta, joka tulee vasemmistoliiton kokoisesta perussuomalsisista. Ja neljänneksi jutussa mainittu Pekka Haavisto nousi viime vaaleissa vasemmistoliittoa pienemmästä vihreistä toiselle kierrokselle.

    Faktantarkastajien pitäisi erityisesti pidättäytyä faktoissa.

    Vastaa ↓
    1. Severi Hämäri

      Kiitos palautteesta. Puolueen koko on suhteellinen seikka ja paljolti kiinni puhetavoista.

      Objektiivisesti tarkastellen yksikään suomalainen puolue ei ole tällä hetkellä enempää kuin keskisuuri. Mittarina tälle voidaan pitää sitä, voisiko puolue muodostaa hallituksen apupuolueen avulla, vai onko tasaväkisempi koalitio välttämätön (kuten istuvan hallituksen kohdalla). Pikkupuolue on sellainen, jota ei otettaisi tasaväkiseen koalitioon. Puolueet itse toki haluavat kutsua itseään isommiksi kuin ne todella ovat.

      Mitä tulee toiseen väitteeseen, niin vasemmisto kuin rkp eivät voi realistisesti uskoa näissä vaaleissa ehdokkaittensa voittavan erittäin laajaa kannatusta naittivaa istuvaa presidenttiä.

      Vastaa ↓
  19. Elias

    Hämmentävä kirjoitus ja vielä hämmentävämpää on se, että useat toimittajat jakavat sitä sosiaalisessa mediassa kuin ohjenuorana. Liberaalissa demokratiassa, jossa vallitsee lehdistönvapaus, toimittajien ei pitäisi antaa ohjeita siitä kuinka paljon tietystä ehdokkaasta saa tai ei saa kirjoittaa. Vastuullinen journalismi ei ota politiikassa puolia, ei suosi tai vähättele ketään ehdokasta, vaan kirjoittaa niistä asioista jotka hänen lukijoitaan kiinnostavat ja jotka ovat tiedottamisen arvoisia. Kirjoituksen punaisena lankana oleva toimittajan rooli ajatuspoliisina on ummehtunut tuulahdus totalitarismista.

    Vastaa ↓
      1. AL

        “Vastuullinen journalismi ei ota politiikassa puolia, ei suosi tai vähättele ketään ehdokasta, vaan kirjoittaa niistä asioista jotka hänen lukijoitaan kiinnostavat ja jotka ovat tiedottamisen arvoisia.” Tätähän Hämäri tarkoitti. Asiallisesti suhtaudutaan ja keskitytään tiedottamisen arvoiseen. Siinä populisti saattaapi tosin hävitä.

  33. Timo

    Mikähän puolue tässä on oikeasti populistinen. Kyllä Vihreät tässä kisassa vievät kirkaasti voiton unelmahötöllään. Esim. Suomen hiilidioksidipäästöjä voitaisiin vieläkin vähentää rutkasti lisäämällä ydinvoimaa kuin askartelemalla kaupunkipyöräilyn parissa. Olkiluoto 3 vähentää esimerkiksi päästöjä yhtä paljon kuin Suomen yksityisen liikenteen vuosipäästöt (5 miljoonaa tonnia)!

    Vihreitten rajat-auki-politiikka vasta onkin turmiollista. Lisää elättejä Afrikasta ja Lähi-idästä kuormittamaan jo muutenkin vaikeuksissa olevaa julkista sektoria. Rikollisuustilastoissa jo näkyy, 25 prosenttia lisää raiskauksia viime vuonna.

    Te toimittajat vielä suositte tätä puoluetta 60-70 prosentin kannatuksella, eikö teillä ole kertakaikkiaan järkeä päässä? Mistä tämä unelmahötön fanittaminen oikein kumpuaa? Oletteko te ylimielisiä pösilöitä, jotka eivät uskalla tunnustaa olleensa väärässä.

    Jankutatte jatkuvasti ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta silläkin uhalla, että yhteiskunta voi kaatua pakolaistulvan takia. Onko sitten kivaa, kun muslimisiirtolaisten rikollisjengi jyllää lähipiirissä? Menettekö sitten saarnaamaan ihmisoikeuksista tämän jengin pomolle vai? Suoraan sanottuna te toimittajat olette vastuuttomia ja tekopyhiä mulkkuja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

    Vastaa ↓

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *