Koulutus on investointi tulevaisuuteen, sanotaan. Mutta kuka investoinnista ensisijassa hyötyy?

Se tiedetään, että korkeakaan koulutus ei nykyisin takaa yksittäiselle ihmiselle työtä tai parempaa palkkaa. Väestötasolla koulutus kuitenkin tuottaa vaurautta, vakaita oloja ja hedelmällisen maaperän investoinneille ja innovaatioille.

Yhteiskunnan näkökulmasta koulutus on jo tästä syystä varmatuottoinen sijoitus. Korkeasti koulutettu hyväpalkkainen väestö selviää suurestakin (valtion)velasta verrattain helposti ja löytää uusia ratkaisuja ikääntyvän väestön ihmisarvoisen kohtelun turvaamiseksi.

Muut koulutuksen hyödyt koko yhteiskunnalle jäävät usein vähemmälle huomiolle.

Väestön korkean koulutustason turvaaminen on myös kansanterveysteko. Koulutustaso ja terveys korreloivat vahvasti keskenään.

Jonathan Wolff ja Avner De-Shalit puhuvat kirjassaan Disadvantage (OUP, 2007) ”syövyttävästä huono-osaisuudesta”. Koulutuksen puute on aina syövyttävää Wolffin ja De-Shalitin merkityksessä. Yksilötasolla huono koulutus heikentää mahdollisuuksia saada hyvin palkattua ja mielekästä työtä.

Työttömyys heikentää mahdollisuuksia suunnitella omaa elämäänsä, kehittää omaa osaamistaan sekä ylläpitää tärkeitä sosiaalisia suhteita ja verkostoja. Työttömyys heikentää autonomisuutta ja kontrollin tunnetta omasta elämästä. Se kaventaa monin tavoin yksilön mahdollisuuksien horisonttia. Yksilön on viisasta kouluttautua ja koulutuksen kautta hakeutua hedelmällisiin verkostoihin.

Leikkausten mielettömyys

Väestötasolla koulutusleikkaukset sekä opintotukien leikkaaminen ja painopisteen siirtäminen lainan ottamiseen kaventavat osaamista. Ne siirtävät koulutusvalintoihin ja tulevaisuuden näkymiin liittyvät riskit yksittäisen ihmisen kannettaviksi. Tämä tarkoittaa väestön huono-osaisuuden kasvua ja turvattomuuden lisääntymistä.

Karkeasti ottaen koulutuksesta leikkaaminen merkitsee väestön osaamisen ja terveydentilan heikkenemistä, vaurauden vähenemistä sekä toivottomuuden kasvua. Ennen kaikkea koulutuksesta leikkaaminen merkitsee väestön entistä pienempää osallistumista työelämään ja entistäkin suurempaa taakkaa työssäkävijöiden kannettavaksi väestön ikääntyessä ja terveyden heikentyessä.

Kun tarkastellaan Suomen tilannetta ennen viimeisiä koulutusleikkauksia ja leikkauksia huonoimmassa asemassa olevaan väestönosan sosiaaliturvaan erilaisten onnellisuus- ja hyvinvointitutkimusten näkökulmasta, voi vain ihmetellä nykyisiä tavoitteita ja toimia.

Suomi on euroalueen onnellisin maa. EU:ssa Suomi on sijalla 2 heti Tanskan jälkeen. Suomen takana tulevat Ruotsi ja Hollanti. Maailman mittakaavassa Suomi on sijalla 5. Edellä ovat Tanskan lisäksi Norja, Islanti ja Sveitsi, ja perässä tulevat Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti.

Kymmenen kärkeä yhdistää korkea koulutustaso ja hyvä sosiaaliturva sekä verrattain pienet tuloerot. Näissä maissa jokainen ihminen voi hakeutua varallisuustasostaan riippumatta koulutukseen, saada hoitoa sairauteen ja tukea tarvittaessa muihin elämän ongelmiin.

Näissä maissa ihmisten luottamus omien tavoitteiden ja mahdollisuuksien toteutumiseen on vielä verrattain korkealla tasolla. Saksaa, Yhdysvaltoja tai Iso-Britanniaa ei vastaavien tutkimusten kärkipaikoilta löydä.

Kenen siis kannattaisi ensisijaisesti panostaa korkeaan koulutukseen?

Kaukonäköinen päätöksentekijä sijoittaisi koulutuksen infrastruktuuriin ja sellaiseen koulutuksen tarjontaan, joka mahdollistaisi mahdollisimman suuren joukon hakeutua sellaiselle alalle, jossa kukin voisi parhaiten toteuttaa itseään ja kehittää omia kykyjään.

Innovaatiot ja luovat ratkaisut syntyvät parhaiten silloin, kun niiden tekijät ovat motivoituneita, osaavia ja tuntevat asemansa turvatuksi. Koulutusleikkaukset tuottavat päinvastaisia tuloksia.

VTT Jyrki Konkka on käytännöllisen filosofian dosentti sekä yliopettaja. Hän opettaa kriittistä ajattelua, metodologiaa ja etiikkaa sekä ohjaa opinnäytetöitä. Viime aikoina hän on tutkinut hyvinvoinnin filosofiaa.