Tag Archives: elitismi

Sivistys on eliitin projekti

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Populismin ja totuudenjälkeisen ajan painajaisessa on toistuvasti kannettu huolta siitä, että ”eliitti” on etääntynyt ”kansasta”, joka ei enää luota ”asiantuntijoihin” eikä jaa näiden tarjoamia käsityksiä hyvästä elämästä ja yhteiskunnasta.

Puhutaan asiantuntijuuden kriisistä. On yleinen kokemus, että maailman syvällistä tutkimista ja tuntemista arvostetaan vähemmän kuin ennen. Ei ole syytä haikailla menneeseen – asiat ovat monin tavoin verrattomasti paremmin kuin koskaan aikaisemmin – mutta yleisessä asennoitumisessa sivistyksen merkitykseen lienee tapahtunut jonkinlainen kulttuurinen muutos.

Asiantuntijuuden ja asiantuntemuksen vähättelyyn vastaaminen on vaativa mutta sitäkin tärkeämpi yhteiskunnallinen tehtävä. Poliitikot, jotka pilkkaavat tieteenharjoittamiselle omistautunutta sivistyneistöä, kuten nykyhallituksen johtavatkin ministerit ovat tehneet, aiheuttavat vahinkoa tehdessään ikään kuin etukäteen tyhjäksi yritykset puolustaa kriittistä ajattelua ja sivistystä. Tämä vahinko ei rajoitu sivistyneistöön tai eliittiin vaan koskee koko kansakuntaa. Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Eliitin pelko – tyrannian alku?

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Harva osasi ennustaa Donald Trumpin voittokulun Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Yksi ennustus näyttää silti tulevan toteen.

Ateenalaisfilosofi Platon (k. n. 347 eaa) esitti teoksessaan Valtio kuvauksen siitä, kuinka demokraattinen yhteiskunta vapautta tavoitellessaan nostaa valtaan tyrannin.

Platonin mukaan yhteiskuntien kehityskulussa oligarkia, harvainvalta, johtaa lopulta alistettujen kapinaan. Syntyy demokratia, ”miellyttävä ja monivivahteinen” hallitusmuoto, joka kaikessa korostaa yksilön vapautta toimia tahtonsa mukaan ja joka synnyttää värikkään ja monipuolisen yhteiskunnan.

Demokratia ei kuitenkaan Platonia tyydytä. Yhtenä sen puutteena hän pitää demokraattisen ihmisen taipumusta toteuttaa halujaan varsin mielivaltaisesti, ilman järjestystä tai suuntaa. Ongelma lienee useimmille tuttu:

”Yhtenä päivänä hän viettää juominkeja huilujen soidessa, toisena juo pelkkää vettä ja laihduttaa itseään; hän vuoroin urheilee, vuoroin laiskottelee ja lyö kaiken laimin, vuoroin yltyy filosofoimaan.” (561c-d)

Tätäkin pahempi ongelma on demokratian taipumus johtaa tyrannin nousuun. Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Digitaalinen demokratia ja kritiikin kidnappaajat

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Demokraattinen yhteiskunta on ongelmissa. Kansalaiset eivät kykene tuntemaan poliittisen päätöksenteon monimutkaisia aiheita ja tekemään niitä koskevia valistuneita ratkaisuja. Kansan mielipiteet ja kiinnostuksen kohteet määrittelee journalistinen media, joka palvelee omia taloudellisia intressejään ja jopa levittää suoranaista propagandaa.

Näin esitti yhdysvaltalainen journalisti Walter Lippmann teoksissaan Public Opinion (1922) ja The Phantom Public  (1925) – ja käynnisti nykyaikaisen mediatutkimuksen.

Lippmann ehdotti demokratian ongelmaan myös ratkaisua: median ja päätöksenteon välille on luotava selvä hajurako. Poliittisten päättäjien on syytä kuunnella pelkästään asiantuntijoita, kun taas journalistien tehtävä on selittää asiantuntijoiden näkemykset kansalle yleisen mielipiteen (public opinion) aikaansaamiseksi.

Media siis takaa sen, että kansa voi hyväksyä asiantuntijatiedon varassa tehdyt päätökset.

Lippmannin elitistisen demokratian visio sai nopeasti vaikutusvaltaisen kriitikon. Filosofi, psykologi ja kasvatustieteilijä John Dewey vastasi Lippmannille useilla kirjoituksilla, lopulta poliittisen filosofian klassikolla The Public and Its Problems (1927).

Dewey oli yhtä mieltä Lippmannin kanssa demokraattisen päätöksenteon ongelmista, mutta hänen ehdotuksensa niiden ratkaisemiseksi oli toisenlainen.

Sen ytimessä on viestintä (communication). Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone