Rasismia on pienikin rasismi

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Rasismista on tullut pilkkakirves, jota heilutellaan vähän siellä täällä. Näin ainakin väitti kirjailija Anja Snellman blogissaan jo vuonna 2009.

Rasismin käsitettä käytetäänkin paljon ja epäselvästi. Sillä on alettu tarkoittaa melkeinpä kaikkea syrjintää: puhutaan esimerkiksi ikärasismista.

Asiaa ei helpota rasismin historia. Vielä 1800-luvun loppupuolella rasismilla tarkoitettiin rotuoppia, jonka mukaan roduilla on eri ominaisuuksia ja eri rodut ovat eri arvoisia.

Tällainen rasismi ei ole tiedettä, vaan pseudotiedettä. Se on yhtä uskottavaa kuin frenologia, jossa ihmisen kallon muodoista johdetaan hänen henkiset ominaisuutensa.

Rasismi voidaan kuitenkin määritellä täsmällisesti. YK solmi vuonna 1965 Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, jonka Suomi vahvisti 1970.

”Tässä sopimuksessa rasismi eli rotusyrjintä tarkoittaa kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta.”

Rasismin kielto on jo perusoikeuksien ytimessä. Rotusyrjinnän kieltää jo YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen 2. artikla, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat oikeutettuja julistuksen oikeuksiin ja vapauksiin

”ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.”

Voisiko rasismin kiteyttää selkeämmin? Etiikassa muotoillaan joskus kategorisia imperatiiveja eli ehdottomia käskyjä moraalin ohjenuoriksi. YK:n sopimusten avulla voimme muotoilla rasismin vastaisen kategorisen imperatiivin:

Ketään ei saa syrjiä eli asettaa eriarvoiseen asemaan millään perusteella, joka liittyy rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, syntyperään tai kansalliseen ja/tai yhteiskunnalliseen alkuperään.

Sosiologi Anna Rastas korostaa, kuinka rasismi on monimutkainen ilmiö. Eri tieteet kiinnittävät rasismista puhuessaan huomiota eri asioihin: historioitsijat ja filosofit esimerkiksi ideologioihin, psykologit asenteisiin ja yksilöiden kokemuksiin vuorovaikutussuhteissa.

Rasismin vastainen imperatiivi onkin monitieteinen: moraalisena ohjenuorana se ei rajaudu yhteen tarkastelutapaan, vaan koskee yhtä hyvin yksilöiden asenteita ja kokemuksia kuin kulttuurin käytäntöjäkin.  

Rasismin kuusi tasoa

Kun on yksimielisyys rasismin määritelmästä ja kiellosta, voidaan erotella rasismin asteita.

Valtioilla on käytössään hälytystilajärjestelmiä, joiden avulla kuvataan yhteiskunnan turvallisuuden tilaa. Ehdotan rasismin eri muodoille vastaavaa hälytysjärjestelmää, jossa on kuusi tasoa:

  1. Järjestäytynyt, rasistinen väkivalta eli motiiveiltaan rasistinen poliittinen terrori.
  2. Rasistiseen väkivaltaan kannustaminen eli kiihottaminen kansanryhmää vastaan.
  3. Aggressiivinen vihapuhe, joka kohdistuu eri rotujen edustajiin ilman suoranaista väkivaltaa tai kiihotusta.
  4. Rasistisen väkivallan tai vihapuheen puolustaminen (esim. väkivallan vähättely tai vastapuolen leimaaminen).
  5. Rasistiset solvaukset esim. ihonvärin, kulttuurierojen, kielen tai uskonnon perusteella.
  6. Ihmisryhmien eriarvoiseen asemaan asettaminen mm. uskonnon, syntyperän tai kansallisen alkuperän perusteella.

Kaikista kategorioista löytyy esimerkkejä viimeisen kahden vuoden ajalta Suomesta. Muutamat äärilaidan toimijat ovat syyllistyneet asteen 1-3 rasismiin. Asteiden 4-6 rasismiin luisuvat jopa valtakunnantason poliitikot. Kuudennelle tasolle yltää myös rakenteellinen rasismi, jonka taustalta ei voi nimetä yksittäisiä toimijoita. Eriasteisen rasismin sekoittuminen on yleistä.

Rasismin leviämistä voi selittää memetiikalla, jota on kehittänyt evoluutiobiologi Richard Dawkins. Memetiikan mukaan mikä tahansa kulttuurinen yksikkö – meemi – joka kopioi itseään tehokkaasti, on taipuvainen leviämään yhteiskunnissa.

Dawkins soveltaa ajatustaan tunnetusti uskontoihin, joiden kulttuuriset käytännöt voivat kopioitua viruksenomaisesti. Lievemmät uskonnollisuuden muodot luovat kasvualustaa ääriuskonnollisuudelle. Tämän vuoksi on suhtauduttava kriittisesti paitsi uskonnolliseen fundamentalismiin, myös uskonnollisuuden maltillisempiin muotoihin

Näin on myös rasismin tapauksessa. Miedot rotusyrjinnän muodot avaavat latuja jyrkemmille solvauksille ja teoille. Siksi rasismin kielto on ehdoton: meillä on oltava nollatoleranssi myös rasismin lievempiä muotoja kohtaan.

Netissä rasistinen puhe kuitenkin rehottaa, Poliisi on vasta nyt ryhtymässä toimeen (Yle.fi 23.9.2016).

Politiikassa esiintyy erityisesti neljännen tason rasismia, jossa rasistiset sanat ja teot kiistetään. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini väitti tuoreessa haastattelussa, ettei hänen puolueeseensa ”liity millään tavalla rasismi, ei väkivalta, eikä mikään mukaan tällainen toiminta, joka ei mitään ymmärrystä ansaitse” (HS.fi 22.9.2016).

Samana päivänä perussuomalaisten Jussi Halla-aho kuitenkin vähätteli Suomen Vastarintaliikkeen tekemää väkivallantekoa Helsingin Asema-aukiolla (Yle.fi 22.9.2016). Pari päivää aiemmin Halla-aho puolusti mediassa SVL:n oikeutta mielipiteenvapauteen (Mtv.fi 20.9.2016).

Kuka tahansa voi olla rasisti

Onko kaikki maahanmuuton vastustaminen rasismia? Ei ole. Jos esimerkiksi arvostelemme hallituksen päätöstä ottaa vastaan lisää turvapaikanhakijoita vedoten siihen, ettei kotoutumiseen ole suunnattu riittävästi resursseja, arvostelu ei ole rasistista.

Olisikin tervetullut lisä maahanmuuttokeskusteluun, että maahanmuuton vastustajat eivät sotkisi arvosteluunsa rasismia. Vastustajan on toimittava johdonmukaisesti: hän ei voi esittää asiallisia näkökantoja maahanmuuttoa vastaan yhtäällä ja rasistisia näkemyksiä toisaalla.

Vaikka kaikki maahanmuuton arvostelu ei siis ole rasismia, voi rasismin raja ylittyä helposti ja joskus huomaamatta.

Rasismia ei ole vain toisten ihmisryhmien syrjintä, vaan myös perusteeton oman ryhmän ylivertaisuuden korostaminen. Puolustuspuheet siitä, kuinka paljasjalkaisilla suomalaisilla on maihimme ja mantuihimme erityisoikeus, jota “maahantunkeutujat” eivät voi meiltä viedä, asettaa suomalaiset ja ei-suomalaiset keskenään eriarvoiseen asemaan.

Rasismin määrittelyn tarkoituksena ei ole kuitenkaan leimata ketään ihmistä tai ihmisryhmää ikuiseksi rasistiksi. Rasismiin lipsuminen on helppoa, ja kenelle tahansa voi käydä niin. Rasismi ei ole leimakirves vaan käyttökelpoinen moraalinen käsite. On tärkeää analysoida rasistisia sanoja tai tekoja tapauskohtaisesti, tunnistaa rasismi aina, kun sitä esiintyy lievimmissäkin muodoissaan.

FT Heikki A. Kovalainen on yhteiskuntafilosofiaan erikoistunut tutkijatohtori Tampereen yliopistossa (Institute for Advanced Social Research). Vuonna 2016 Kovalainen julkaisi esikoisromaaninsa Mädän elämän alkeet. h.a.kovalainen[at]gmail.com

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

16 kommenttia kirjoitukseen “Rasismia on pienikin rasismi

  1. Jani Lassila

    Tämäkin blogikirjoitus osoittaa kuinka vaikea rasismin käsite on määritellä ilman, että mennään jossain määrin metsään. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö käytännön tapaukset olisi yleensä varsin selkeitä rasismin määrittelyn kannalta.

    Omistusoikeus ei ole rasismia. Jos sinä kiellät minua käyttämästä omaisuuttasi kuten omaani, ei se ole rasismia, vaikka asetatkin minut eriarvoiseen asemaan omaisuutesi käytössä itseesi nähden. Sama koskee Suomea kokonaisuutena; me suomalaiset omistamme valtiomme, joten voimme myös määritellä miten sitä käytetään ja kuka käyttää.

    Kyse on mielestäni siitä, miten asetamme kriteerit. Jos yhtä ryhmää kohdellaan eri tavalla kuin toisia ilman esim. positiiviseen erityiskohteluun liittyviä perusteluja, silloin syyllisyy rasismiin. Suomalaisilla on Suomen valtion omistajina automaattisesti erityisasema kaikkiin ulkomaalaisiin nähden, jota kutsutaan Suomen kansalaisuudeksi.

  2. Erkki Seppänen

    No niin, kiitokset pelinavauksesta aiheeseen! Tätä onkin odotettu. Kirjoitus ei hirveästi tuo mitään uutta jo pitkään velloneeseen keskusteluun, mutta esitän kuitenkin muutaman rakentavan kysymyksen ja yleisen huomion:

    1. Kirjoittaja pyrkii täsmentämään rasismin käsitettä pohjanaan YK:n yleissopimuksen määritelmä, mutta vaikuttaa siltä, että käsite ei itse asiassa täsmenny, vaan pikemminkin vesittyy ja hämärtyy hieman idiosynkraattisestikin. Miksi esimerkiksi kirjoittaja YK:n yleissopimuksesta muokkaamassaan ”kiteytyksessä” poimii siihen taas YK:n ihmisoikeusjulistuksesta ”uskonnon”, mutta jättää pois ”poliittisen mielipiteen” (kirjoittaja kuitenkin lainaa julistuksen 2. artiklaa kokonaisuudessaan)? Onko kyseessä pelkkä kirjoittajan henkilökohtainen preferenssi vai halu rajata, ad hoc, tietyt poliittiset tahot tämän laajennetun rasismin määritelmän ulkopuolelle? Johdonmukaista olisi käyttää samaa periaatetta sitten kaikkiin uskonnollisiin ja poliittisiin ryhmiin, vaikka toki siinä vesittyy rasismin käsite entisestään, mutta kaltevalla pinnalla kirjoittaja nähdäkseni liikkuu jo nyt.

    2. Missä kohtaa onkin aiheellista huomauttaa, että jo rasismiin liittyvän kirjallisuuden pintapuolinen tarkastelu kertoo, että uskonnon, kulttuurin ja politiikan sisällyttäminen rasismiin on edelleen kiistanalaista sekä ongelmallista, eikä suinkaan ”peruskauraa”, kuten kirjoittaja muualla kommenteissaan leikkisästi heittää. Uskonto, kulttuuri ja poliittiset mielipiteet eivät ole samalla tavalla kantajansa tahdosta riippumattomia ominaisuuksia, kuten ihonväri tai etninen tausta. Ne ovat pikemminkin ominaisuuksia, jotka manifestoituvat toiminnan ja tekojen kautta, jolloin niitä täytyy pystyä arvottamaan vapaasti. Kuten kirjoittaja oikein huomioi, rasismista on todellakin tullut kaikkialle leviävä leima tai syytös, jolla pyritään mm. tukahduttamaan kulttuuria, uskontoa ja ajatuksia koskevaa kritiikkiä, mikä on vapaassa demokratiassa ihmisen perusoikeuksia. Filosofilta kenties toivoisi tähän pikemminkin rakentavampaa lähestymistapaa, eikä pelkkää (vaikkakin ilmeisen hyvää tarkoittavaa) julistusta.

    3. Kolmanneksi, kirjoittajan auktoriteettiin vetoaminen ei myöskään kestä kriittistä tarkastelua. Miksi juuri YK on valittu tässä lähtökohdaksi? Kuten hän toki tietää, auktoriteetteihin vetoaminen ei itsessäänkään ole pidemmän päälle vakuuttavaa argumentointia, mutta tässä tapauksessa edes kirjoittajan valitsema auktoriteetti, eli YK, ei pidä kansalaisia/ei-kansalaisia kohtaan harjoitettua erottelevaa toimintaa (mitä esim. turvapaikka-asiat ovat) rasismina, mikä olisi selvinnyt jos kirjoittaja olisi lukenut myös yleissopimuksen 1. artiklan siteeraamaansa kohtaa seuraavan momentin:

    “Tämä yleissopimus ei koske sitä erottelua, poissulkemista, rajoittamista tai etuoikeuksien myöntämistä, jota tämän yleissopimuksen sopimusvaltio harjoittaa kansalaisten ja ei-kansalaisten välillä.”

    Eihän kirjoittaja kuitenkaan varmaan halua määritellä rasismia niin laveasti, että hänen siteeraamansa YK:kin on “rasismin vastaisen kategorisen imperatiivin” mukaan rasistinen? Sanotaanhan imperatiivissa, ettei ketään saa asettaa eriarvoiseen asemaan ”millään perusteella, joka liittyy […] kansalliseen alkuperään”?

Jätä kommentti

Your email address will not be published.