Vihreät keskuspankit

Hintatason vakauden ylläpitäminen on kirjattu EU:n perussopimuksiin Euroopan keskuspankkijärjestelmän ensisijaisena tavoitteena. Artikla 127, joka kodifioi Euroopan Keskuspankin (tästedes ”EKP”) tehtävän, sallii kuitenkin keskuspankin tukevan ”yleistä talouspolitiikkaa”, kunhan toimet eivät rajoita hintatason vakauden tavoitetta. 

Vuoden 2008 eurokriisistä alkaen EKP onkin alkanut toimia viime käden luotonantajana suurille liikepankeille. Viimeistään koronapandemian aikana keskuspankista tuli kriisinhallinnan työkalu. Tämä kehitys on ollut altis monenlaiselle kritiikille.

Viimeisin EKP:n närää (ja kiitosta) aiheuttanut linjanveto on pankin selkeä ulostulo ilmastopolitiikasta. EKP ilmoitti heinäkuun alussa ottavansa ilmastonmuutoksen yhä enemmän huomioon ostotoimissaan, riskiarvioissaan ja jopa luotonannossaan. Näistä linjauksista kannattaa välittömästi kysyä kolme kriittistä kysymystä: ovatko toimet yleisesti haluttavia, ylittävätkö uudet ilmastotoimet keskuspankin mandaatissa määritellyt valtuudet ja mikä toimien demokraattisuuden aste on.

Ensimmäinen kysymys on varsin laaja. Keskuspankkien pyörittämät rahavolyymit ovat niin suuria, että niiden mobilisoiminen aikamme yleiskriisin ratkomiseen on selkeä askel kohti parempaa. EKP:n vuonna 2020 käynnistämä pandemiaan liittyvä osto-ohjelma (pandemic emergency purchase programme, PEPP) on tähän asti sysännyt markkinoille 1850 miljardia euroa. Määrällinen elvytys on kuitenkin joidenkin tutkimustulosten mukaan todennäköisesti vaikuttanut negatiivisesti tulonjakoon. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on paikallaan että määrällinen elvytys – sen toteuttaessa samalla vakaustavoitteensa – kohdennetaan yleisluonteisemmin: ottaen huomioon tulonjaon kehityksen .

Monet kuitenkin varoittavat, etteivät keskuspankit ole nykymandaattiensa tai yleisen luonteensa takia paras taho edistämään ympäristöasioita – ainakaan suoraan kohdennetuin toimin. Tämä kritiikki liittyy myös kysymykseen siitä, toimiiko EKP mandaattinsa mukaan. 

EKP:llä on useita tapoja edistää ilmastotoimia, joista ovat jatkumossa pankin aikaisempien toimien ja mandaatin kanssa. Tällaisten ongelmattomien toimien joukossa on esimerkiksi nk. stressitestien aikahorisontin kasvattaminen. EKP:n toinen ydintehtävä on toimia finanssisektorin valvojana. Osana tätä tehtävää EKP suorittaa stressitestejä: mallinnusskenaarioita ja tarkastuksia, jotka arvioivat rahoituslaitosten resilienssiä ennakoimattomissa ongelmatilanteissa. Jos EKP:n valvoma kohde pärjää stressitestissä huonosti, sen tulee vähentää riskitasoaan esimerkiksi hankkimalla lisää reaalipääomaa tai hajauttamalla sijoituksiaan matalammille riskitasoille. Jos näissä testeissä otetaan ilmastonmuutoksen ja ympäristökriisien aiheuttamat riskit huomioon esimerkiksi siten, että pankkeja vaaditaan vähentämään ympäristölle haitallisia sijoituksia, jotka aiheuttavat ongelmia taloudessa laajemmin, on kyseessä oikeastaan vain riskiarvoiden mittakaavan laajentaminen, ei niiden laadullinen muuttaminen. EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde on myös painottanut ulostuloissaan hyvin selkeästi pankin uusien toimien säilyvän sen mandaatin puitteissa. 

On kuitenkin myös toimia, jotka laajenevat helposti ”markkinaneutraliteetin” ja silkan hintatason hallinnan ideaalin ulkopuolelle. EKP esimerkiksi rajoittaa luotonannossaan vakuudeksi hyväksyttyjä omaisuuseriä, joiden liikkeenlaskijoilla on suuri ympäristöjalanjälki. Tämä tarkoittaa sitä, että EKP rajoittaa suoraan mahdollisuutta kasvattaa varallisuutta uusilla investoinneilla, jos lainanottoa taataan esimerkiksi fossiilisia polttoaineita tuottavien yritysten osakkeilla. Toimi on EKP:n uusista toimista todennäköisesti merkittävin ja purevin. On kuitenkin kyseenalaista, missä määrin se sisältyy pankin aikaisempaan mandaattiin. 

Viimeinen kysymys koskee EKP:n toimien demokraattisuutta ja ja julkista vastuuta. Jens van ‘t Klooster ja Clément Fontan ovat osoittaneet, että EKP ja Sveitsin keskuspankki oikeuttivat eurokriisin aikana laajenneita toimiaan käyttäen hintastabiliteettiin liittyvää mandaattiaan mutta jättäen huomiotta määrällisen elvytyksen aiheuttamat laajat tulonjaolliset seuraukset. 

EKP:n toimien ruotiminen julkisuudessa on välttämätöntä. Vaikka toimet olisivat tarpeen, on niiden toimeenpanija vain nimellisesti demokraattisen hallinnan piirissä. Rahapolitiikan tuominen julkisen päätöksenteon piiriin suojelee sekä ilmastotoimia suppean mandaattitulkinnan vastaiskuilta että laajempaa yhteiskuntaa rahapolitiikan negatiivisilta tulonjaollisilta vaikutuksilta ja epädemokraattisuudelta. Demokraattinen hallinta on tärkeää siksikin, että keskuspankit tulevat todennäköisesti omaksumaan ilmastokriisin pahentuessa yhä enemmän hätävaltuuksia. 

Geoff Mann ja Joel Wainwright ovat varoittaneet kirjassaan Climate Leviathan ilmastonmuutoksen voivan johtaa tilaan, jossa nykyiset maailmanvallat omaksuvat yhä enemmän epädemokraattisia valtuuksia ratkoa ympäristöongelmia muuttuen täten otsikon nimeämäksi “ilmastoleviathaaniksi”. Tulevat haasteet ovat demokratioillemme rahapolitiikkaa paljon vaikeampia. Etenkin ilmastonmuokkausteknologioiden ja kansainvälisen päästörajoitusten demokraattinen hallinta vaativat aivan uudenlaisia poliittisia toimia. Rahapolitiikkaa voidaan pitää eräänlaisena kokeiluna sille, kuinka hyvin demokraattiset yhteisöt kykenevät pitämään suuria kansainvälistä valtaa käyttäviä instituutioita vastuussa toimistaan ja tasapainotellen demokratian ja kriisihallinnan kapenevalla veitsenterällä. 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *