Category Archives: Journalismi

Postin päättymätön tapaus

The Financial Times otti kantaa kapitalismin murrokseen keskiviikkona (FT 18.9.2019). Helsingin Sanomat tarttui ohjelmajulistukseen perjantaina haastattelemalla kansallisia asiantuntijoita (HS 20.9.). Molemmat artikkelit nostavat esiin eriarvoisuuden lisääntymisen. Historian esimerkkien valossa eriarvoistumisella on synkät seuraukset.

Kevään 2019 eduskuntavaaleissa kansanedustajaehdokkaiden yhteiseksi huoleksi nousi yhteiskunnan eriarvoistuminen sekä tavallisiin palkansaajiin, opiskelijoihin ja vanhuksiin kohdistuneet leikkaukset. Syntyneen hallituksen lupauksia parantaa tilannetta alettiin heti kritisoida. Tämä ei ole ihme: esimerkkejä poliittisten juhlapuheiden ja todellisuuden ristiriidasta nousee julkisuuteen koko ajan. 

Suomessa Postin sekavat omistussuhteet ja huonot strategiset päätökset antavat sytykettä polarisaatiolle. Tapaus Posti on räikeä. Postin työntekijöiden palkkoja aiottiin leikata taloudellisen kannattavuuden varmistamiseksi samaan aikaan, kun ylimmälle johdolle oli luvassa muhevat kannustepalkkiot. Kansalaisten oikeustaju joutui koetukselle.

Lue lisää

Greta Thunberg – avain tuhoon

Greta Thunberg aloitti mielenosoituksen ilmastotekojen puolesta Ruotsin eduskunnan edessä 15-vuotiaana elokuussa 2018. Maailman tietoisuuteen hän nousi käynnistettyään ilmastolakkona tunnetun liikkeen, joka kehotti koululaisia ottamaan kantaa ilmaston puolesta. Thunberg on puhunut muun muassa EU-parlamentissa ja parhaillaan käynnistyvässä  YK:n ilmastokokouksessa.

Tunnustusten ohella Thunberg on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä koululaisten yllyttämisestä alkaen aina purjeveneellä suoritetun Atlantin ylityksen yksityiskohtiin. Suomessa kritiikkiä on saatu lukea eri lehtien sivuilta jo pitkään. Jonkinlaisen kulminaatiopisteen se saavutti Lasse Lehtisen kolumnissa ”Ilmastosodan söpö soturi” (IS 25.8.2019), jossa Lehtinen – Janne Seppäsen sanoin – pyrki mitätöimään Thunbergin ja hänen edustamansa asian. 

Lue lisää

Natsimarssin hyvät puolet

Vastenmielistä. Iljettävää. Paluu 1930-luvulle. Näin kuvattiin natsien marssia Suomen itsenäisyyspäivänä – ja aiheesta.

Uusnatsismi on ideologia, joka ei kunnioita demokratiaa, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Uusnatsit edustavat vieläpä ajatusta, jonka mukaan Suomen tulisi luopua itsenäisyydestään etnisesti ”puhtaan” pohjoismaisen valtion hyväksi.

Vastaavien marssien jatko on kuitenkin taattu jo sen saaman mediahuomion vuoksi. Parin sadan, useista maasta kootun uusnatsin marssi näyttää saavan mediassa enemmän huomiota kuin tuhansien ihmisten ilmastomarssin tai marssit tieteen puolesta.

Natsismissa ei ole mitään hyvää. Mutta onko natsien saama näkyvyys pelkästään huono asia? Lue lisää

Pilakuvakohu ja huumorin rajat

Australialaisen Herald Sun -lehden pilapiirtäjä Mark Knightin piirrosta (10.9.2018) Serena Williamsin voimakkaasta reaktiosta US Openin finaalissa on syytetty rasistiseksi. Knightin pilakuvassa Williams kuvataan hyppimässä raivoissaan tennismailan päällä. Mailan vieressä on tutti, jolla vihjataan pelaajan kyvyttömyyteen kontrolloida tunteita. Taustalla tuomari kysyy vastapelaaja Naomi Osakalta, eikö tämä voisi suosiolla antaa Williamsin voittaa.

Kansainvälisessä lehdistössä kuvan nimeksi on annettu ”angry baby”, eli suomeksi suuttunut pikkuvauva. Suuria tennisturnauksia voittanut Williams näyttäytyy turhasta kiukuttelevana lapsena.

Suopeasti tulkittuna pilapiirroksen kärki osuu itse tennisotteluun ja siitä seuranneeseen uutisointiin. Osaka teki tennishistoriaa, mutta saavutus ei saanut palstatilaa päähuomion keskittyessä Williamsin reaktioiden välittämiseen. Pilakuva tarjoaakin perspektiiviä: mestarillinen suoritus jää taka-alalle, kun sensaatiohakuinen lehdistö keskittyy tarkastelemaan inhimillisiä kuohuja. Samalla kuva osoittaa, kuinka Williamsin omat perustelut tuomarin haastamiselle on unohdettu täysin. Ihmisiä ei tunnu kiinnostavan tennislajin mahdollinen epätasa-arvo, vaan urheilijasuuruuden maltin menettäminen. Lue lisää

Pressiklubi ja julkisen järjenkäytön näivettyminen

Ylen päätös korvata vuodesta 2005 pyörinyt Pressiklubi uudella Sannikka & Ukkola –ohjelmalla on herättänyt keskustelua ajankohtaisohjelmien tulevaisuudesta ja tilasta. Ensimmäinen väittely saatiin tosin jo aikaan sosiaalisen median etiikasta, kun Yle päätti siirtää Pressiklubin Facebook- ja Twitter-sivut (ja käyttäjät) uuden ohjelman alaisuuteen. Ylen toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto perusteli ratkaisua “broadcast-ajattelutavalla”, jossa yleisön ajatellaan sitoutuvan ensisijaisesti ohjelmaslottiin.

Vaikka Pressiklubi ei kenties viimeisinä vuosinaan ollut yhteiskunnallinen ohjelma, johon Timo Harakan (2005–07) ja Ruben Stillerin (2009–17) aikakaudella oli totuttu, yksi asia on selvä: Sannikka & Ukkola on lähtökohdiltaan hyvin erilainen ohjelma, ainakin kahdesta syystä.

Ensinnäkin: Pressiklubi oli mediakriittinen ohjelma. Sen teemana olivat – ainakin alkuvaiheissa – journalistiset kehystykset, näkökulmat ja valinnat. Kyse ei siis ollut Ylen luovien sisältöjen johtajan Ville Vilénin (IS, tv-lehti 14.9.2018) kuvaamista ”asia- ja faktapainotteisista keskusteluohjelmista”, joiden joukkoon hän laskee Sannikka & Ukkolan lisäksi A-studion, Puoli seitsemän ja Arto Nybergin kaltaiset ohjelmat. Pressiklubissa kysyttiin, miksi ilmiöstä kirjoitetaan tai kerrotaan tietyllä tavalla, kenen ääni julkisuudessa kuuluu ja mistä meidän pitäisi puhua.

Toisin kuin Pressiklubi, Sannikka & Ukkola suhtautuu yhteiskunnalliseen keskusteluun normatiivisesti: tekijöitä ohjaa analyysi siitä, mikä yhteiskunnallista keskustelua vaivaa ja miten sen ongelmat ratkaistaan. Maria Ainamo-McDonaldin Ylen verkkosivuille kirjoittaman esittelyn (23.8.2018) mukaan ohjelma pyrkii ”parantamaan suomalaista keskustelukulttuuria”. Ylen mukaan ”S&U:ssa räjäytetään poterot ja tuodaan ihmiset yhteen keskustelemaan vaikeistakin aiheista.” Lue lisää

Liberalismin kriisi nakertaa objektiivisen journalismin perusteita

Vilkas keskustelu liberaalin maailmanjärjestyksen kriisistä on läikkynyt huoleksi journalismin tilasta ja julkisen keskustelun rapautumisesta. Donald Trumpin puheet liberaaleista toimittajista elitistisinä ”kansan vihollisina” kyseenalaistavat journalistien puolueettomuuden ja kiskovat toimittajat osaksi poliittisia kiistoja.

Samaan aikaan esimerkiksi Euroopan komissio kantaa huolta siitä, että tarkoituksellisen sepitteellisillä, verkossa levitettävillä ja taiten kohdennetuilla valeuutisilla sormeillaan demokratiaa.  

Nämä ongelmat limittyvät puheeseen ”totuudenjälkeisestä ajasta”, jossa asiantuntijatiedolla ei ole merkitystä eikä järkiperäinen keskustelu yhteisistä asioista ole mahdollista. Emme keskustele ammattijournalistien meille välittämän, paikkansapitävän tiedon nojalla, vaan tukeutuen tunteilla ja ennakkoluuloilla ratsastaviin vaihtoehtoisiin faktoihin. Journalismi on joutunut puolustuskannalle, ja julkinen keskustelu tuntuu sekavalta ja vaikealta.

Tilannetta ei helpota kansalaisten surkea luottamus perinteiseen mediaan eikä alan perinteisten liiketoimintamallien murros digitaalisessa viestintäympäristössä. Lue lisää

Kuka on tulevaisuuden tutkija?

Mikä jää tutkijan rooliksi, jos koneet jonain päivänä suorittavat suuren osan nyt tutkijalle kuuluvasta työstä?

Tutkija tunnistaa tieteelle – usein myös ihmisille ja yhteiskunnalle – tärkeän aiheen. Aiempaan tutkimukseen perehdyttyään hän keksii yllättävän hypoteesin, jota lähtee kokeilemaan keräämällä massiivisen määrän dataa erilaisista lähteistä.

Työn tulokset ilmestyvät maksumuurien takana vasta noin kahden vuoden päästä. Siksi tutkija lähettää artikkelin luonnoksen heti kollegoille, joille tuloksella on merkitystä.

Keräämiensä tietojen ja vankan kokemuksen perusteella hän toimittaa selkeän tiedotteen tuloksista aihepiiristä kiinnostuneille toimittajille, tiedebloggaajille ja sosiaalisen median yhteisöille.

Jos aihe on päätöksenteon kannalta relevantti, ministeriöön lähtee lisäksi powerpoint-esitys. Siinä tulokset on yleisöä ajatellen kuvattu häkkyrämäisin diagrammein.

Hienoa! Mutta kuka tähän kaikkeen edes kykenee?

Ehkä jonakin päivänä vastaus on: kone.

Lue lisää

Ovatko mielipiteet henkilökohtaisia?

Argentiinan parlamentin ylähuone ei hyväksynyt abortin sallivaa lakiehdotusta. Suomen ulkoministeri Timo Soini ilahtui julkisesti, ja sai aikaan vastalauseiden myrskyn.

Soinin abortinvastaisen kannan ei pitäisi enää tulla yllätyksenä kenellekään. Aihe keskustelutti viimeksi toukokuussa, kun Soini osallistui työmatkansa vapaa-ajalla abortinvastaiseen mielenilmaukseen (HS 30.5.2018).

Soini onnistuu kuitenkin kerta toisensa jälkeen nostamaan itsensä ja näkemyksensä keskusteluun. Erimielisyys koskee paitsi itse asiaa, myös asemaa. Onko ulkoministerinä toimivan henkilön mahdollista esittää kantoja, jotka näyttävät olevan ristiriidassa naisten ja tyttöjen oikeuksia – myös oikeutta aborttiin – ajavan Suomen yleisen linjan kanssa? Lue lisää