Category Archives: Viestintä

Poliittisen päättäjän oikeus vapaa-ajan viettoon haluamallaan tavalla – lupa, vapaus vai vaade?

Suomen pääministerin vapaa-ajan vietto on ollut huomion kohteena jonkin aikaa. Sen sisältöä on moitittu, mutta on myös sanottu, että hänellä on siihen sisältöön katsomatta oikeus.

Mitä se tarkoittaa?

Oikeuden käsitettä on analysoitu monin tavoin. Yksi tapa on erottaa toisistaan lupa, vapaus ja vaade. Vaateet voidaan vielä jakaa kahteen alaluokkaan. Malli on lähtöisin oikeus- ja yhteiskuntafilosofiasta, ja sen varhainen muotoilija oli Wesley Newcomb Hohfeld.

Hohfeldin lähestymistavassa oli olennaista oikeuksien yhdistäminen velvollisuuksiin ja niiden puutteeseen. Yhden oikeuteen liittyy tyypillisesti velvoitteita toisille.

Lue lisää

Mitä olisi arvokeskustelu? 

Arvokeskustelun käynnistäminen on vaikeaa. Yritin sitä juuri Helsingin Sanomissa, aiheina Nato-hakemus ja läntinen arvoyhteisö, ja epäonnistuin. Yritän nyt uudelleen, samoista aiheista mutta lähtökohtani tarkemmin perustellen.

Mitä arvokeskustelu on?

Arvokeskustelulle ei ole kaikkien hyväksymää määritelmää. Poliittisten valintojen suhteen sille voisi kuitenkin nimetä muutaman minimiehdon. Itsestään selvää on, että puheenvuorojen pitäisi koskea kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Mitä ne ovat? Miten ne tunnistetaan? Miten ne liittyvät tarkasteltaviin valintoihin?

Keskustelu edellyttää, että ajatuksia vaihdetaan useammin kuin kerran. Ketju, joka koostuu väitteistä ”A on oikein, koska X” ja ”A on väärin, koska Y” ei sellaisenaan vielä muodosta arvokeskustelua. Tarvitaan ainakin sellaisia lisähuomioita kuin ”A ei voi olla oikein (tai väärin) sillä perusteella, että X (tai Y), koska X (tai Y) ei ole totta.”

Lue lisää

Voisiko Nato-jäsenyys olla velvollisuus?

Venäjän rikollinen sota Ukrainassa on kyselyjen mukaan saanut suomalaisten enemmistön vihdoin kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Muutos on tapahtunut historiallisen nopeasti, joskin moni lienee turhautunut vilkastuneen Nato-keskustelun epämääräisyyteen. Nato-option sijaan nyt puhutaan – edelleen hiukan kryptisesti – erilaisista turvallisuusyhteistyön tiivistämisprosesseista, ja moni poliitikko empii yhä kantaansa. On ymmärrettävää, ettei valtiojohto voi avoimesti viestiä hankalan asian kaikista aspekteista. Onneksi näyttää syntyvän konsensus siitä, ettei häirinnälle altista Nato-kansanäänestystä tule järjestää.

Ei liene tarpeen laajasti kerrata ilmeisiä seikkoja, jotka puhuvat Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Voin avoimesti todeta, että olen kannattanut Suomen liittymistä Natoon jo vuosikausia. Viimeistään Krimin valtauksen (2014) myötä kävi selväksi, että Putinin Venäjän rajanaapurin Suomen paikka on – ja sen olisi jo pitkään pitänyt olla – Natossa. Ei ole näköpiirissä, että mikään muu järjestely turvaisi tulevaisuutemme. Minkäänlainen luottamus Venäjään missään asiassa ei maan nykyhallinnon aikana ole mahdollinen. Jo ennen Ukrainan katastrofia tiesimme, että Putinin Venäjä kiristää, uhkaa, pommittaa, tuhoaa, myrkyttää, murhaa – sotarikoksiin syyllistyen siviilejäkin – ja syyttää totuudenjälkeisyyden mallimaana Mainilan laukausten tapaan teoistaan muita. Diktatuurin uhreja ovat myös sen omat harhaanjohdetut kansalaiset.

Kuvitelma, että olisi turvallisempaa jäädä Naton ulkopuolelle, vaikuttaa itsepetokselta ja toiveajattelulta. Toki tie Natoon saattaa ”juuri nyt” – oman viivyttelymme vuoksi – olla vaarallinen, ja valtiojohdolle on annettava uhkaavassa tilanteessa työrauhaa. Jälkiviisauden sijaan on katsottava tulevaan, ja voimmekin toivoa demokraattisesti valittujen johtajiemme keksivän keinoja viedä kansamme ”rauhallisesti mutta viivyttelemättä” Natoon. Pelimerkiksi mahdollisessa Ukrainan rauhanprosessissa Nato-jäsenyysasiamme ei saa ajautua. Toivottavasti Nato-ovi pysyy auki vielä jonkin aikaa; jos se sulkeutuisi, syy olisi omamme.

Lue lisää

Kaikkien kriisiviestintää

Lähes päivälleen kaksi vuotta on käyty vilkasta keskustelua viranomaisviestinnän merkityksestä kriiseissä. Sosiaalisen median vuoksi olemme kuitenkin kaikki kriisiviestijöitä. Vastuuta tiedon välittämisestä ja disinformaation välttämisestä on vähän jokaisella. Muutama ajatus:

Nopeasti kehittyvien sotatapahtumien ja turvallisuuspolitiikan käänteiden vuoksi meillä on voimakastakin halua olla ensimmäisten joukossa tuomassa esiin tärkeä uutinen. Samalla riski olla väärässä kasvaa huomattavasti. On mietittävä, meneekö nopeus luotettavuuden edelle.

Toinen houkutus on jakaa sisältöä, joka tarjoaa toivoa, vaikuttaa mullistavalta tai vastaa omia näkemyksiä. Esimerkiksi viime viikonvaihteessa kaikkialle levisi oheinen Twitter-sisältö käyttäjältä, jolla on vain joitakin satoja seuraajia – vaikka väitteille ei ollut tarjolla mitään lähdettä.

Lue lisää

Avoimuuden imperatiivi ja koronajohtamisen syyt

Olemme pohtineet uudenlaista, viime kädessä etiikkaviestintään nojaavaa, eettisesti kestävää johtamismallia erilaisiin kriisitilanteisiin. Sen lähtökohtana on imperatiivi:

Tee johtajana päätöksesi aina vain sellaisista syistä, jotka osaat ja voit kertoa selvästi ja avoimesti kaikille päätöksen vaikutuspiiriin kuuluville!

Imperatiivi vaatii tietoisuutta ja rehellisyyttä päätöksenteon todellisista syistä. Sen sanamuodoissa on paljon sellaista, johon kannattaa kiinnittää huomiota.

Päätöksillä on syitä ja perusteluita. Tehtyjen valintojen oikeellisuus liitetään useimmiten niiden perusteluihin ja näiden laatuun. Syitä – niitä tekijöitä, joiden seuraus päätös on – pidetään monesti toissijaisina.

Imperatiivissa termi ”syy” kuitenkin kattaa sekä seurausten aiheuttajat (syyt) että niiden oikeuttajat (perustelut). Tärkeiden julkisten päätösten syitä ovat melkein aina myös nälkä, jano, unenpuute, neuvottelukumppanien ärsyttävyys ja mediareaktioiden pelko. Ne eivät ole hyviä perusteita päätöksille, ja siksi niiden vaikutukset pitäisi tunnistaa ja niitä pitäisi mahdollisuuksien mukaan minimoida.

Lue lisää

Syrjintä terveydenhuollossa lisää rokotekieltäytymisiä

Rokotekieltäytymisiä lähestytään usein julkisessa keskustelussa yksilön vastuun näkökulmasta. Rokotteista kieltäytyvät kuuluvat kuitenkin monessa mielessä kaikkein haavoittuvaisimpiin ihmisryhmiin. Eetikon tehtävä on katsoa yhteiskunnallispoliittista kysymystä muistakin kuin yksilön vastuun näkökulmista: Kuka on vastuussa, kun kokonaiset ihmisryhmät kieltäytyvät uskomasta terveysviranomaisten suosituksia?

Rokotekieltäytyjillä on usein kokemuksia syrjinnästä terveydenhuollossa. Aiemmat kokemukset terveydenhuollossa selittävät merkittävässä määrin luottamusta rokotteisiin (Poltorak et al. 2005). Ohittamisen kokemukset terveydenhuollossa aiheuttavat kärsimystä potilaille ja heikentävät systemaattisesti luottamusta lääketieteen instituutiota kohtaan (Helps 2019). Lääkäri, joka kohtelee äitejä epäkunnioittavasti, vahvistaa entisestään rokotteita koskevia epäilyksiään (Navin 2013).

Lue lisää

Natsilippu vai tuhat sanaa

Helsingin käräjäoikeuden taannoisen tuomion mukaan hakaristilippujen liehuttaminen mielenosoituksessa ei ollut laissa kiellettyä kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Mikäli tuomio jää voimaan, saamme varmaan jatkossakin seurata natsien lippukulkueita.

Jos joku huutaa mielenosoituksessa, että tappakaa homot ja juutalaiset, hän voi saada tuomion. Jos sama henkilö kantaa kulkueessa hakaristilippua, johon historia on kirjoittanut selkeän ajatuksen näiden ihmisryhmien tuhoamisesta, oikeus ei näköjään löydä perusteita tuomiolle.

Lipun edustamien asioiden sanallinen viestiminen on siis kielletty, mutta itse lipun liehuttaminen sallittu. Miten paradoksi on mahdollinen?

Lue lisää

Miksi perustuslain tulkinta politisoituu?

Suomessa perustuslakivaliokunta on viimeisen puolen vuoden aikana ottanut kantaa kahteen merkittävään poliittiseen kysymykseen ilmeisen politisoituneella tavalla. Sekä Haavisto-gatessa että EU-elvytyspaketissa perustuslakivaliokunta on jakautunut puoluepoliittisin linjoin, ratkaissut asioita asiantuntijoiden enemmistön vastaisesti ja lopulta kyseenalaistanut ratkaisuillaan oikeusvaltion perustan.

Perustuslakivaliokunta tutki vuoden 2020 aikana Pekka Haaviston toimintaa Al-Holiin jääneiden suomalaisten kotiuttamisessa ja hänen vallankäyttöään riidassa ulkoministeriön virkamies Pasi Tuomisen kanssa. Lopuksi valiokunta totesi Haaviston rikkoneen hyvää hallintotapaa vastaan.

Haaviston tapaus oli ongelmallinen oikeusvaltion näkökannalta. Koko prosessi oli alusta lähtien poliittinen, kun kansanedustajat tutkivat ministerin toimien lainmukaisuutta. Haaviston virkasyytteen aloittivat perussuomalaisten ja kokoomuksen oikeistosiiven kansanedustajat. Valiokunta sittemmin selvitti asiaa määräämällä poliisin tekemään esitutkinnan ja kuulemalla asiantuntijoita. Suurin osa asiantuntijoista olisi kannattanut Haaviston vapauttamista. Valiokunta totesi sen sijaan Haaviston rikkoneen lakia siten että syytekynnys ei ylity.

Lue lisää