Category Archives: Journalismi

Lähdesuojan raoista

Toimittajalla on oikeus olla paljastamatta lähdettään. Lähdesuoja mahdollistaa tietojen saamisen sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät asemansa puolesta voi tulla tietojensa kanssa julkisuuteen.

Lähdesuojalla on myös laillinen asema: esitutkinnassa se voidaan murtaa ainoastaan törkeän rikoksen ollessa kyseessä. Rangaistuksen rikoksesta täytyy olla vähintään kuusi vuotta vankeutta.

Lähdesuojan käyttö ei aina kuitenkaan ole ongelmatonta. Lue lisää

Veretön välierä

MM-kisat. Isäntämaa Brasilia häviää välierissä Saksalle selkein luvuin. Yle tietää kertoa:

Yle.fi 9.7.2014
Yle.fi 9.7.2014

200-miljoonainen Brasilia ei ole maailman rauhallisin maa. Hävityn ottelun jälkeen 12 ihmistä on loukkaantunut ja busseja on tulessa. Huhupuheiden mukaan yhtä saksalaistakin olisi lyöty.

Jalkapallo ei ole maineensa veroinen. Lue lisää

Peli on pelattu

Pelialan on jo pitkään arvioitu olevan Suomen talouden uusi toivo, ja alalta löytyykin viime vuosilta esimerkkejä suomalaisyhtiöiden loistavasta kansainvälisestä menestyksestä.

Ylen uutissivuilla arvellaan tänään, että peliala ”vetää Suomen suosta” taloutta mullistavalla tavalla.

Yle 26.6.2014
Yle 26.6.2014

Koulutus ja tutkimus yrittävät pysyä perässä, koska pelialalle tietenkin tarvitaan uusia ”huippuosaajia”. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistoon perustettiin vuonna 2014 pelitutkimuksen ”huippuosaamiskeskus”. Lue lisää

Stubbin sananvapaus

Suomalaiset ja varsinkin suomalainen media yrittävät kovasti muodostaa suhtautumistaan sosiaalisessa mediassa aktiiviseen ja yläpurentaansa auliisti itseotetuissa valokuvissa esittelevään tulevaan pääministeriin.

Kriittinen keskustelu alkoi verkkomedian innokkasti lietsomana jo tänään. Se syntyi twiiteistä, jotka Alexander Stubb lähetti kello 11-12 aikoihin – samana päivänä kuin minihallitusneuvottelut ovat käynnissä.

Screenshot 2014-06-19 at 15.24.26
Ilta-Sanomat.fi 19.6.2014
Lue lisää

On oikeus tietää – mutta olla tietämättä?

Ahdistutko uutisista? kysyi Miia Raivio Twitterissä ja kirjoitti saamistaan vastauksista Ylen nettisivuilla. 

Monet koulutetut ja äänioikeutetut aikuiset tunnustivat välttelevänsä kuolemaa, väkivaltaa ja vihaa käsitteleviä päivittäisiä uutisia ahdistuksen pelossa.

Miksi meillä on lakisääteinen oppivelvollisuus alaikäisinä, mutta täysivaltaiset kansalaiset pitävät oikeutenaan olla tietämättä? Lue lisää

Journalistit eivät läpäisseet Turingin testiä

Yleisradio uutisoi 6.6.2014:

Tietokoneohjelma on läpäissyt ensimmäistä kertaa tekoälyä mittaavan Turingin testin. Britanniassa Readingin yliopiston järjestämässä testissä tietokoneohjelma onnistui vakuuttamaan joukon ihmisiä siitä, että se oli ihminen. (Yle.fi 6.6.2014)

Uutinen perustuu yksittäisen tutkijan kertomaan, jota ulkomaiset ja sittemmin suomalaiset tiedotusvälineet ryhtyivät toistamaan täytenä totuutena. Väite Turingin testin läpäisystä on kuitenkin monin tavoin ongelmallinen. Lue lisää